Mitä Jumala haluaa minun tekevän?

Helsingintien puhe 4.7.2015

Mitä Jumala haluaa minun tekevän?

Jotkut ihmiset tietävät jo lapsena mitä haluavat aikuisena tehdä. Joskus kuulee esim että ”tiesin jo lapsena että minusta tulee lääkäri” tms. Useimmiten nämä unelmat luultavasti eivät kuitenkaan toteudu.

Samoin jotkut tietävät jo heti uskon taipaleen alkuvaiheessa että heistä tulee esim saarnamiehiä tai lähetystyöntekijöitä. Usein nämäkään unelmat eivät luultavasti toteudu. Raamatusta kun lukee Jumalan valitsemien ihmisten elämästä, nämä useimmiten eivät lainkaan tienneet etukäteen mitä Jumala kunkin kohdalle oli varannut (ei edes sinnepäin). Useimmiten Jumalan palvelijoikseen valitsemat ihmiset olivat ensin jotain aivan muuta kuin mihin Jumala heidät lopulta johdatti. Poikkeus vahvistaa säännön.

Mooses kasvoi Egyptin hovissa (2. Moos 2:1-10) ja hänellä ei varmasti voinut olla mitään käsitystä siitä millaiseen osaan Jumala hänet laittaisi, kun pakeni erämaahan tapettuaan Egyptiläisen sotilaan (2. Moos 2:11-12). Saatika hänen perheellään kun laittoivat hänet vauvana kaislaveneeseen.

Jaakob ei varmasti tiennyt miten merkittävä osa hänellä oli Jumalan suunnitelmissa ensin petkutettuaan äitinsä kanssa isäänsä (1. Moos 27:8-27), sitten paettuaan veljensä vihaa (1.Moos 27:41-43) ja tehdessään vuodet töitä vain tähtäimenään saada vaimokseen rakastamansa nainen (1- Moos 29:18).

Joosef sai Jumalalta näyn 17 vuotiaana että veljensä ja isänsä tulevat kumartamaan häntä (1. Moos 37:2-9), ja olihan siellä tietysti se Samuelkin (1. Sam 1:26-28). Mutta eipä Joosefkaan edes aikuisena vielä tiennyt että hänestä tulisi lopulta Egyptin toiseksi mahtavin mies, heti Faraosta seuraava (1. Moos 41:39-40). Eipä Joosef tiennyt sitäkään millaisten vastoinkäymisten kautta hän kyseiseen tehtävään päätyisi (1 Moos 39:20). Vankilassa viruessaan hänen on täytynyt olla ymmällään mitä se nuoruudessa nähty uni oikein tarkoitti (1. Moos 37:6-10). Eivätpä veljensäkään aavistaneet mitä tuleman piti kun myivät Joosefin orjaksi (1 Moos 37:27).

Saul oli etsimässä isänsä kadonneita aasin tammoja (1. Sam 9:2-3) kun Jumala voiteli hänet kuninkaaksi (1. Sam 9:15-16).

Daavid oli paimen, veljeksistä nuorin (1. Sam 16:11-13). Hänen tulevaisuuden odotuksensa oli varmasti aivan toisessa ääripäässa verrattuna siihen mitä tuleman piti. Hän ei varmasti voinut lampaita kaitessaan arvata että jonain päivänä hänestä tulee Israelin mahtavin kuningas.

Jeremiakaan ei ollut kokenut Jumalan palvelija kun Herra lähetti hänet (Jer 1:4-7).

Aamos oli tavallinen metsäviikunoiden viljelijä. Siis ei missään erityisen arvostetussa asemassa lainkaan (Aamos 7:14-15).

Opetuslapset olivat tavallisia työtä tekeviä ihmisiä, oppimattomiakin. Paavalikin oli Jeesuksen suuri vastustaja, eikä varmasti olisi voinut kuvitella että Jumala hänet valitsee pakanoiden apostoliksi ja uskon leviämisen kannalta yhdeksi tärkeimmistä ihmisistä.

Kukaan näistä esimerkin ihmisistä, joilla kaikilla on ollut merkittävä rooli Jumalan suunnitelmissa, ei olisi voinut etukäteen kuvitellakkaan mitä suunnitelmia Jumalalla on heidän varalleen. Kukaan heistä ei lapsena tiennyt mitä hänestä todella aikuisena tulee. Heidän omat haaveensa olivat Jumalan suunnitelmissa tois-sijaisia.

Olen usein hukassa itseni kanssa.  Omat Jumalan valtakunnan asiaa edistävät tekemiset tai sanomiset tuntuvat yksi toisensa jälkeen epäonnistuneilta ja kovin vähäpätöisiltä. Tuntuu että useimmiten en osaa edes olla erityisen rakkaudellinen lähimmäisiä kohtaan, vaan pikemminkin kova ja armoton. Olen kuitenkin rohkaistunut kysymään Herralta suoraan että ”mitä sinä Jeesus minusta haluat”. Se on pelottava kysymys. Mitäs jos tuleekin käsky lähteä afrikkaan tai käsky nousta korokkeelle Rautatientorilla ja julistaa Jeesusta! Ei minusta ole sellaiseen. Minähän olen vain minä.

Joskus mietin että häpeänkö Jeesusta kun en tämän rohkeampi ole. Toisinaan minua lohduttaa kertomus Pietarista joka kielsi Herran kolmasti (Luuk 22:55-62). Toisinaan lohduttaa se miten Pietari julisti rohkeasti ihmisille Jeesuksesta, saatuaan pyhän hengen (Apt 2:14-41). Mietin että olenhan minäkin kokenut pyhän hengen voimaa ja johdatusta. Miksi sitten uskoni tuntuu niin vajavaiselta? Miksi minulla useimmiten ei ole mitään käsitystä mitä minun pitäisi ihmisille sanoa tai asioille tehdä? Minua lohduttaa tällaisissa tilanteissa Paavalin sanat: kukin tehkööt hiljaisuudessa työtä ja syökööt omaa leipäänsä (2. Tess 3:12).

Aina kun olen suoraan Jeesukselta neuvoa elämääni kysynyt, aina vastaus yllättää. Se on aina ollut ihan yksinkertaisia/yleisen tason asioita mitä Herra on minulta pyytänyt: esim Sanan lukua, Jeesuksen seuraamista jne. Ei ole tullut käskyä lähteä Botswanaan tms. Mutta sanan lukemisessa piileekin valtava voima. Usko tulee kuulemisesta ja kuuleminen Kristuksen sanan kautta (Room 10:17). Jeesus haluaa että me opimme tuntemaan hänet. Ja että hän oppii tuntemaan meidät. Emme voi oppia tuntemaan toisiamme Jeesuksen kanssa ellemme vietä aikaa toistemme kanssa. Meillä on etuoikeus saada tuntea Jeesus. Meillä on etuoikeus kysyä Häneltä suoraan asioita, esim mitä hän meistä haluaa. Meillä on etuoikeus saada kertoa hänestä läheisillemme, ja kenelle tahansa koemme kehotusta hänestä kertoa. Me olemme etuoikeutettuja, olemme saaneet Häneltä uskon lahjaksi.

Tulevaisuudesta ei tarvitse huolehtia eikä sitä tarvitse pelätä. Jumalalla on meille kaikille varattuna oma osa Hänen suunnitelmassaan. Se selviää sitten joku päivä itse kullekkin. Eletään tässä hetkessä, päivä kerrallaan! Kullekkin päivälle riittää omat murheensa (ja ilonsa)!

PSALMIT 127

1. Matkalaulu; Salomon virsi. Jos Herra ei huonetta rakenna, niin sen
rakentajat turhaan vaivaa näkevät. Jos Herra ei kaupunkia varjele, niin turhaan vartija valvoo.
2. Turhaan te nousette varhain ja myöhään menette levolle ja syötte leipänne murheella: yhtä hyvin hän antaa ystävilleen heidän nukkuessansa. 

PSALMIT 131

1. Matkalaulu; Daavidin virsi. Herra, minun sydämeni ei ole ylpeä, eivät
minun silmäni ole korskeat, enkä minä tavoittele asioita, jotka ovat minulle ylen suuret ja käsittämättömät. 

 

PSALMIT 139

1. Veisuunjohtajalle; Daavidin virsi. Herra, sinä tutkit minua ja tunnet
minut.
2. Istunpa minä tahi nousen, sinä sen tiedät; sinä ymmärrät minun ajatukseni kaukaa.
3. Käynpä tahi makaan, sinä sen havaitset, ja kaikki minun tieni ovat sinulle tutut.
4. Sillä, katso, ei ole sanaa minun kielelläni, jota sinä, Herra, et täysin tunne.
5. Sinä olet saartanut minut edestä ja takaa ja laskenut kätesi minun päälleni.
6. Senkaltainen tieto on minulle ylen ihmeellinen, ylen korkea käsittääkseni sen.

Psalmin alussa kirjoittaja toteaa järjellä ettei voi paeta Jumalaa mitenkään eikä minnekään.

Psalmin lopussa kirjoittaja antaa Herralle sydämessään luvan tutkia itseään. Näissä kahdessa on ero. Me voimme tietää jotain teorian tasolla mutta se ei välttämättä ulotu meidän sydämemme ajatuksiin. Silloin tiedämme mitä meidän pitäisi tehdä, muttemme tee niin. Emme siis vielä käytännössä tottele Jeesusta (saatammepa valehdella itsellemmekin esim peittelemällä jopa itseltämme jotain ilmeistä syntiä verhoten sen esim teennäisen hyvältä näyttävään ulkokuoreen).

23. Tutki minua, Jumala, ja tunne minun sydämeni, koettele minua ja tunne minun ajatukseni.
24. Ja katso: jos minun tieni on vaivaan vievä, niin johdata minut iankaikkiselle tielle.

Efesolaiskirjeen 4. luvussa (ja sen alaviitteistä löytyvissä sananpaikoissa) löytyy käytännön ohjeita siitä mitä Jumala meistä oikein haluaa. Jos emme ole aivan varmoja haluaako Jumala jotain aivan erityistä meistä, voimme huoletta seurata näitä ohjeita ja tietää olevamme oikealla tiellä.

Kirje Efesolaisille 4

1. Niin kehoitan siis minä, joka olen vankina Herrassa, teitä vaeltamaan, niinkuin saamanne kutsumuksen arvo vaatii,
2. kaikessa nöyryydessä ja hiljaisuudessa ja pitkämielisyydessä kärsien toinen toistanne rakkaudessa
3. ja pyrkien säilyttämään hengen yhteyden rauhan yhdyssiteellä:
4. yksi ruumis ja yksi henki, niinkuin te olette kutsututkin yhteen ja samaan toivoon, jonka te kutsumuksessanne saitte;
5. yksi Herra, yksi usko, yksi kaste;
6. yksi Jumala ja kaikkien Isä, joka on yli kaikkien ja kaikkien kautta ja kaikissa.
7. Mutta itsekullekin meistä on armo annettu Kristuksen lahjan mitan mukaan.

11. Ja hän antoi muutamat apostoleiksi, toiset profeetoiksi, toiset evankelistoiksi, toiset paimeniksi ja opettajiksi,
12. tehdäkseen pyhät täysin valmiiksi palveluksen työhön, Kristuksen ruumiin rakentamiseen,
13. kunnes me kaikki pääsemme yhteyteen uskossa ja Jumalan Pojan tuntemisessa, täyteen miehuuteen, Kristuksen täyteyden täyden iän määrään,
14. ettemme enää olisi alaikäisiä, jotka ajelehtivat ja joita viskellään kaikissa opintuulissa ja ihmisten arpapelissä ja eksytyksen kavalissa juonissa;
15. vaan että me, totuutta noudattaen rakkaudessa, kaikin tavoin kasvaisimme häneen, joka on pää, Kristus,
16. josta koko ruumis, yhteen liitettynä ja koossa pysyen jokaisen jänteensä avulla, kasvaa rakentuakseen rakkaudessa sen voiman määrän mukaan, mikä kullakin osalla on.
17. Sen minä siis sanon ja varoitan Herrassa: älkää enää vaeltako, niinkuin pakanat vaeltavat mielensä turhuudessa,
18. nuo, jotka, pimentyneinä ymmärrykseltään ja vieraantuneina Jumalan elämästä heissä olevan tietämättömyyden tähden ja sydämensä paatumuksen tähden,
19. ovat päästäneet tuntonsa turtumaan ja heittäytyneet irstauden valtaan, harjoittamaan kaikkinaista saastaisuutta, ahneudessa.
20. Mutta näin te ette ole oppineet Kristusta tuntemaan,
21. jos muutoin olette hänestä kuulleet ja hänessä opetusta saaneet, niinkuin totuus on Jeesuksessa:
22. että teidän tulee panna pois vanha ihmisenne, jonka mukaan te ennen vaelsitte ja joka turmelee itsensä petollisia himoja seuraten,
23. ja uudistua mielenne hengeltä
24. ja pukea päällenne uusi ihminen, joka Jumalan mukaan on luotu totuuden vanhurskauteen ja pyhyyteen.
25. Pankaa sentähden pois valhe ja puhukaa totta, kukin lähimmäisensä kanssa, sillä me olemme toinen toisemme jäseniä.
26. ”Vihastukaa, mutta älkää syntiä tehkö.” Älkää antako auringon laskea vihanne yli,
27. älkääkä antako perkeleelle sijaa.
28. Joka on varastanut, älköön enää varastako, vaan tehköön ennemmin työtä ja toimittakoon käsillään sitä, mikä hyvää on, että hänellä olisi, mitä antaa tarvitsevalle.
29. Mikään rietas puhe älköön suustanne lähtekö, vaan ainoastaan sellainen, mikä on rakentavaista ja tarpeellista ja on mieluista niille, jotka kuulevat.
30. Älkääkä saattako murheelliseksi Jumalan Pyhää Henkeä, joka on teille annettu sinetiksi lunastuksen päivään saakka.
31. Kaikki katkeruus ja kiivastus ja viha ja huuto ja herjaus, kaikki pahuus olkoon kaukana teistä.
32. Olkaa sen sijaan toisianne kohtaan ystävällisiä, hyväsydämisiä, anteeksiantavaisia toinen toisellenne, niinkuin Jumalakin on Kristuksessa teille anteeksi antanut.

 

Siunausta sinulle ja perheellesi

Antti