PS66:1-12
| Veisuunjohtajalle; laulu, virsi. Kohottakaa Jumalalle riemuhuuto, kaikki maa, |
| 2 veisatkaa hänen nimensä kunniaa, antakaa hänelle kunnia ja ylistys. |
| 3 Sanokaa Jumalalle: ”Kuinka peljättävät ovat sinun tekosi!” Sinun suuren voimasi tähden sinun vihollisesi matelevat sinun edessäsi. |
| 4 Kaikki maa kumartakoon sinua ja veisatkoon sinun kiitostasi, veisatkoon sinun nimesi kiitosta. Sela. |
| 5 Tulkaa ja katsokaa Jumalan töitä: hän on peljättävä teoissansa ihmisten lapsia kohtaan. |
| 6 Meren hän muutti kuivaksi maaksi, jalkaisin käytiin virran poikki; silloin me iloitsimme hänestä. |
| 7 Hän hallitsee voimallansa iankaikkisesti, hänen silmänsä vartioitsevat kansoja; niskoittelijat älkööt nostako päätänsä. Sela. |
| 8 Kiittäkää, te kansat, meidän Jumalaamme, korkealle kaiuttakaa hänen ylistystänsä. |
| 9 Hän antaa meidän sielullemme elämän eikä salli meidän jalkamme horjua. |
| 10 Sillä sinä, Jumala, olet koetellut meitä, olet sulattanut meitä, niinkuin hopea sulatetaan. |
| 11 Sinä veit meidät verkkoon, panit kuorman meidän lanteillemme. |
| 12 Sinä annoit ihmisten ajaa päämme päällitse, me jouduimme tuleen ja veteen. Mutta sinä veit meidät yltäkylläisyyteen. |
KUN ME TULEMME JEESUKSEEN USKOVIKSI, JUMALA RUPEAA MEITÄ JOSSAIN VAIHEESSA KULJETTAMAANKIN ERILLAISIIN AHDINKOIHIN JA KOETUKSIIN JA KURITUKSIIN…USKONTAIPALEEN ALUSSA MEITÄ LELLITÄÄN JA HELLITÄÄN MUTTA SITTEN JOSSAIN VAIHEESSA MEITÄ RUVETAANKIN VIEMÄÄN ERILLAISIIN USKONKOETUKSIIN…JA SAATAMME JOSSAIN VAIHEESSA JOPA IHMETELLÄ ETTÄ MIKSI HERRA NÄITÄ SALLII? ETTÄ OLENKO MENNYT JOSSAIN VIKAAN? ONKO MINULLA JOTAIN SYNTIÄ ELÄMÄSSÄNI YMS…KUN ON NIIN VAIKEAA…MUTTA KIITOS HERRALLE, SE VAIKEUS EI LÄHESKÄÄN AINA TARKOITA SITÄ ETTÄ ELÄMME SYNNISSÄ TAIKKA ETTÄ OLEMME JOUTUNEET JUMALAN TAHDOSTA POIS…VAAN SE MONASTI TARKOITTAA SITÄ ETTÄ HERRA JEESUS TAHTOO ANTAA MEILLE ERILLAISIA SIUNAUKSIA ERILLAISTEN AHDINKOJEN KAUTTA…SINÄ ANNOIT IHMISTEN AJAA PÄÄMME PÄÄLLITSE, ME JOUDUIMME TULEEN JA VETEEN…MUTTA SINÄ VEIT MEIDÄT YLTÄKYLLÄISYYTEEN! HERRALLA ON AINOASTAAN HYVÄ TAHTO MEITÄ KOHTAAN…JUMALA RAKASTAA MEITÄ NIIN PALJON ETTÄ ANTAA MEILLE ERILLAISIA AHDINKOJA…
HEBR12:1-11
| Sentähden, kun meillä on näin suuri pilvi todistajia ympärillämme, pankaamme mekin pois kaikki, mikä meitä painaa, ja synti, joka niin helposti meidät kietoo, ja juoskaamme kestävinä edessämme olevassa kilvoituksessa, |
| 2 silmät luotuina uskon alkajaan ja täyttäjään, Jeesukseen, joka hänelle tarjona olevan ilon sijasta kärsi ristin, häpeästä välittämättä, ja istui Jumalan valtaistuimen oikealle puolelle. |
| 3 Ajatelkaa häntä, joka syntisiltä on saanut kärsiä sellaista vastustusta itseänsä kohtaan, ettette väsyisi ja menettäisi toivoanne. |
| 4 Ette vielä ole verille asti tehneet vastarintaa, taistellessanne syntiä vastaan, |
| 5 ja te olette unhottaneet kehoituksen, joka puhuu teille niinkuin lapsille: ”Poikani, älä pidä halpana Herran kuritusta, äläkä menetä toivoasi, kun hän sinua nuhtelee; |
| 6 sillä jota Herra rakastaa, sitä hän kurittaa; ja hän ruoskii jokaista lasta, jonka hän ottaa huomaansa”. |
| 7 Kuritukseksenne te kärsitte; Jumala kohtelee teitä niinkuin lapsia. Sillä mikä on se lapsi, jota isä ei kurita? |
| 8 Mutta jos te olette ilman kuritusta, josta kaikki ovat osallisiksi tulleet, silloinhan te olette äpäriä ettekä lapsia. |
| 9 Ja vielä: meillä oli ruumiilliset isämme kurittajina, ja heitä me kavahdimme; emmekö paljoa ennemmin olisi alamaiset henkien Isälle, että eläisimme? |
| 10 Sillä nuo kurittivat meitä vain muutamia päiviä varten, oman ymmärryksensä mukaan, mutta tämä kurittaa meitä tosi parhaaksemme, että me pääsisimme osallisiksi hänen pyhyydestään. |
| 11 Mikään kuritus ei tosin sillä kertaa näytä olevan iloksi, vaan murheeksi, mutta jälkeenpäin se antaa vanhurskauden rauhanhedelmän niille, jotka sen kautta ovat harjoitetut. HEBR5:8 Ja niin hän, vaikka oli Poika, oppi siitä, mitä hän kärsi, kuuliaisuuden, |
MIKÄÄN KURITUS EI TOSIN SILLÄ KERTAA NÄYTÄ OLEVAN ILOKSI, VAAN MURHEEKSI, MUTTA JÄLKEENPÄIN SE ANTAA VANHURSKAUDEN RAUHANHEDELMÄN NIILLE, JOTKA SEN KAUTTA OVAT HARJOITETUT…JUMALA VIE MEITÄ AHDINKOIHIN JA KURITUKSIIN JA KOETUKSIIN, MUTTA HÄN VIE MYÖS AHDINGOSTA AVARALLE…SE KOETUS TEKEE MEILLE HYVÄÄ…SE SAA AIKAAN MEISSÄ HYVÄÄ HEDELMÄÄ KUN OLEMME JOUTUNEET AHDINGON MANKELIN KAUTTA KULKEMAAN…JOPA JEESUS, VAIKKA OLI SYNNITÖN, OPPI KÄRSIMYKSESTÄ KUULIAISUUTTA!
2KOR11:16-30
| Vielä minä sanon: älköön kukaan luulko minua mielettömäksi; mutta vaikka olisinkin, ottakaa minut mieletönnäkin vastaan, että minäkin saisin hiukan kerskata. |
| 17 Mitä nyt puhun, kun näin suurella luottamuksella kerskaan, sitä en puhu Herran mielen mukaan, vaan niinkuin mieletön. |
| 18 Koska niin monet kerskaavat lihan mukaan, niin kerskaan minäkin. |
| 19 Tehän hyvin suvaitsette mielettömiä, kun itse olette niin mieleviä. |
| 20 Tehän suvaitsette, että joku teidät orjuuttaa, että joku teidät syö puhtaaksi, että joku teidät saa saaliiksensa, että joku itsensä korottaa, että joku lyö teitä kasvoihin. |
| 21 Häpeäkseni sanon: tähän me kyllä olemme olleet liian heikkoja. Mutta minkä joku toinen uskaltaa-puhun kuin mieletön-sen uskallan minäkin. |
| 22 He ovat hebrealaisia; minä myös. He ovat israelilaisia; minä myös. He ovat Aabrahamin siementä; minä myös. |
| 23 He ovat Kristuksen palvelijoita-puhun kuin mieltä vailla-minä vielä enemmän. Olen nähnyt vaivaa enemmän, olen ollut useammin vankeudessa, minua on ruoskittu ylen paljon, olen monta kertaa ollut kuoleman vaarassa. |
| 24 Juutalaisilta olen viidesti saanut neljäkymmentä lyöntiä, yhtä vaille; |
| 25 kolmesti olen saanut raippoja, kerran minua kivitettiin, kolmesti olen joutunut haaksirikkoon, vuorokauden olen meressä ajelehtinut; |
| 26 olen usein ollut matkoilla, vaaroissa virtojen vesillä, vaaroissa rosvojen keskellä, vaaroissa heimoni puolelta, vaaroissa pakanain puolelta, vaaroissa kaupungeissa, vaaroissa erämaassa, vaaroissa merellä, vaaroissa valheveljien keskellä; |
| 27 ollut työssä ja vaivassa; paljon valvonut, kärsinyt nälkää ja janoa, paljon paastonnut, kärsinyt vilua ja alastomuutta. |
| 28 Ja kaiken muun lisäksi jokapäiväistä tunkeilua luonani, huolta kaikista seurakunnista. |
| 29 Kuka on heikko, etten minäkin olisi heikko? Kuka lankeaa, ettei se minua polttaisi? |
| 30 Jos minun kerskata täytyy, niin kerskaan heikkoudestani. |
2KOR12:1-10
| Minun täytyy kerskata; se tosin ei ole hyödyllistä, mutta minä siirryn nyt näkyihin ja Herran ilmestyksiin. |
| 2 Tunnen miehen, joka on Kristuksessa: neljätoista vuotta sitten hänet temmattiin kolmanteen taivaaseen-oliko hän ruumiissaan, en tiedä, vai poissa ruumiista, en tiedä, Jumala sen tietää. |
| 3 Ja minä tiedän, että tämä mies-oliko hän ruumiissaan vai poissa ruumiista, en tiedä, Jumala sen tietää- |
| 4 temmattiin paratiisiin ja kuuli sanomattomia sanoja, joita ihmisen ei ole lupa puhua. |
| 5 Tästä miehestä minä kerskaan, mutta itsestäni en kerskaa, paitsi heikkoudestani. |
| 6 Sillä jos tahtoisinkin kerskata, en olisi mieletön, sillä minä puhuisin totta; mutta minä pidättäydyn siitä, ettei kukaan ajattelisi minusta enempää, kuin mitä näkee minun olevan tai mitä hän minusta kuulee. |
| 7 Ja etten niin erinomaisten ilmestysten tähden ylpeilisi, on minulle annettu lihaani pistin, saatanan enkeli, rusikoimaan minua, etten ylpeilisi. |
| 8 Tämän tähden olen kolmesti rukoillut Herraa, että se erkanisi minusta. |
| 9 Ja hän sanoi minulle: ”Minun armossani on sinulle kyllin; sillä minun voimani tulee täydelliseksi heikkoudessa”. Sentähden minä mieluimmin kerskaan heikkoudestani, että Kristuksen voima asettuisi minuun asumaan. |
| 10 Sentähden minä olen mielistynyt heikkouteen, pahoinpitelyihin, hätään, vainoihin, ahdistuksiin, Kristuksen tähden; sillä kun olen heikko, silloin minä olen väkevä. |
PAAVALI JOUTUI JOS JONKINLAISIIN AHDINKOIHIN JA KOETUKSIIN HERRAN TÄHDEN…MITÄ SE SAI HÄNESSÄ AIKAAN…HEIKKOUTTA…MUTTA SIINÄ OLI SIUNAUS MUKANA…SILLÄ KUN OLEN HEIKKO, SILLOIN MINÄ OLEN VÄKEVÄ…SENTÄHDEN MINÄ MIELUIMMIN KERSKAAN HEIKKOUDESTANI, ETTÄ KRISTUKSEN VOIMA ASETTUISI MINUUN ASUMAAN…PAAVALI OLI PÄÄSSYT AHDINGOSTA AVARALLE…HÄN JOUTUI LIHANSA PUOLESTA TODELLA HEIKOKSI JA AVUTTOMAKSI MUTTA SAMALLA HÄN SAI VAELTAA KRISTUKSEN VÄKEVÄSSÄ VOIMASSA…JUMALALLA ON AINA SUURET SIUNAUKSET VAIKKA NIIHIN PÄÄSEMINEN EDELTÄÄ AHDINKOON JOUTUMISTA…MUTTA KIITOS HERRA , JUMALA VIE MEIDÄT AHDINGOSTA AVARALLE…INHIMMILLISESTI HANKALAT JA JOPA EPÄTOIVOISILTA VAIKUTTAVAT TILANTEET KOITUVAT LOPUKSI USKOVAN PARHAAKSI JA JUMALAN KUNNIAKSI…
ROOM8:28-39
| Mutta me tiedämme, että kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat, niiden, jotka hänen aivoituksensa mukaan ovat kutsutut. |
| 29 Sillä ne, jotka hän on edeltätuntenut, hän on myös edeltämäärännyt Poikansa kuvan kaltaisiksi, että hän olisi esikoinen monien veljien joukossa; |
| 30 mutta jotka hän on edeltämäärännyt, ne hän on myös kutsunut; ja jotka hän on kutsunut, ne hän on myös vanhurskauttanut; mutta jotka hän on vanhurskauttanut, ne hän on myös kirkastanut. |
| 31 Mitä me siis tähän sanomme? Jos Jumala on meidän puolellamme, kuka voi olla meitä vastaan? |
| 32 Hän, joka ei säästänyt omaa Poikaansakaan, vaan antoi hänet alttiiksi kaikkien meidän edestämme, kuinka hän ei lahjoittaisi meille kaikkea muutakin hänen kanssansa? |
| 33 Kuka voi syyttää Jumalan valittuja? Jumala on se, joka vanhurskauttaa. |
| 34 Kuka voi tuomita kadotukseen? Kristus Jeesus on se, joka on kuollut, onpa vielä herätettykin, ja hän on Jumalan oikealla puolella, ja hän myös rukoilee meidän edestämme. |
| 35 Kuka voi meidät erottaa Kristuksen rakkaudesta? Tuskako, vai ahdistus, vai vaino, vai nälkä, vai alastomuus, vai vaara, vai miekka? |
| 36 Niinkuin kirjoitettu on: ”Sinun tähtesi meitä surmataan kaiken päivää; meitä pidetään teuraslampaina”. |
| 37 Mutta näissä kaikissa me saamme jalon voiton hänen kauttansa, joka meitä on rakastanut. |
| 38 Sillä minä olen varma siitä, ettei kuolema eikä elämä, ei enkelit eikä henkivallat, ei nykyiset eikä tulevaiset, ei voimat, |
| 39 ei korkeus eikä syvyys, eikä mikään muu luotu voi meitä erottaa Jumalan rakkaudesta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme. |
KAIKKI INHIMMILLISESTI KOVAT KOETUKSET JA AHDISTUKSET JA AHDINGOT KOITUVAT LOPULTA JEESUKSEEN USKOVIEN PARHAAKSI JA JUMALAN KUNNIAKSI…NIILLÄ ON VALTAVA SIUNAUS USKOVALLE ITSELLEEN MUTTA MYÖS TOISILLE IHMISILLE…
2KOR1 : 3-11
| Kiitetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, laupeuden Isä ja kaiken lohdutuksen Jumala, |
| 4 joka lohduttaa meitä kaikessa ahdistuksessamme, että me sillä lohdutuksella, jolla Jumala meitä itseämme lohduttaa, voisimme lohduttaa niitä, jotka kaikkinaisessa ahdistuksessa ovat. |
| 5 Sillä samoin kuin Kristuksen kärsimykset runsaina tulevat meidän osaksemme, samoin tulee meidän osaksemme myöskin lohdutus runsaana Kristuksen kautta. |
| 6 Mutta jos olemme ahdistuksessa, niin tapahtuu se teille lohdutukseksi ja pelastukseksi; jos taas saamme lohdutusta, niin tapahtuu sekin teille lohdutukseksi, ja se vaikuttaa, että te kestätte samat kärsimykset, joita mekin kärsimme; ja toivomme teistä on vahva, |
| 7 koska me tiedämme, että samoin kuin olette osalliset kärsimyksistä, samoin olette osalliset myöskin lohdutuksesta. |
| 8 Sillä me emme tahdo, veljet, pitää teitä tietämättöminä siitä ahdistuksesta, jossa me olimme Aasiassa, kuinka ylenpalttiset, yli voimiemme käyvät, meidän rasituksemme olivat, niin että jo olimme epätoivossa hengestämmekin, |
| 9 ja itse me jo luulimme olevamme kuolemaan tuomitut, ettemme luottaisi itseemme, vaan Jumalaan, joka kuolleet herättää. |
| 10 Ja hän pelasti meidät niin suuresta kuolemanvaarasta, ja yhä pelastaa, ja häneen me olemme panneet toivomme, että hän vielä vastakin pelastaa, |
| 11 kun tekin autatte meitä rukouksillanne, että monesta suusta meidän tähtemme kohoaisi runsas kiitos siitä armosta, joka on osaksemme tullut. |
KUN ME JOUDUMME AHDISTUKSIIN JA KOETUKSIIN, ME SAAMME HERRALTA MYÖSKIN LOHDUTUSTA…JA SE ON MYÖS TOISILLEKKIN SIUNAUKSEKSI…MUTTA JOS OLEMME AHDISTUKSESSA, NIIN TAPAHTUU SEKIN TEILLE LOHDUTUKSEKSI JA PELASTUKSEKSI…HERRA ANTAA MEIDÄN PÄÄSTÄ AHDINGOSTA AVARALLE…JA HÄN ANTAA ERILLAISIA HENGELLISIÄ SIUNAUKSIA NÄITTEN AHDISTUSTEN KAUTTA…NIIN MEILLE ITSELLEMME KUIN MYÖS MUILLE…SENTÄHDEN EI MENETETÄ TOIVOAMME VAIKKA OLISIMME KOVISSAKIN AHDISTUKSISSA JA KOETUKSISSA…LUOTETAAN SIIHEN ETTÄ HERRA VIE MEIDÄT MYÖS AVARALLE PAIKALLE JOSSA SAAMME KOKEA MYÖS JUMALAN SIUNAUKSIA JA LOHDUTUSTA RUNSAASTI…ARMOSTA, AAMEN…
2KOR13:11
Lopuksi, veljet, iloitkaa, tulkaa täydellisiksi, ottakaa vastaan kehoituksia, olkaa yhtä mieltä, eläkää sovussa, niin rakkauden ja rauhan Jumala on oleva teidän kanssanne.
EF6:10-20
| Lopuksi, vahvistukaa Herrassa ja hänen väkevyytensä voimassa. |
| 11 Pukekaa yllenne Jumalan koko sota-asu, voidaksenne kestää perkeleen kavalat juonet. |
| 12 Sillä meillä ei ole taistelu verta ja lihaa vastaan, vaan hallituksia vastaan, valtoja vastaan, tässä pimeydessä hallitsevia maailmanvaltiaita vastaan, pahuuden henkiolentoja vastaan taivaan avaruuksissa. |
| 13 Sentähden ottakaa päällenne Jumalan koko sota-asu, voidaksenne pahana päivänä tehdä vastarintaa ja kaikki suoritettuanne pysyä pystyssä. |
| 14 Seisokaa siis kupeet totuuteen vyötettyinä, ja olkoon pukunanne vanhurskauden haarniska, |
| 15 ja kenkinä jaloissanne alttius rauhan evankeliumille. |
| 16 Kaikessa ottakaa uskon kilpi, jolla voitte sammuttaa kaikki pahan palavat nuolet, |
| 17 ja ottakaa vastaan pelastuksen kypäri ja Hengen miekka, joka on Jumalan sana. |
| 18 Ja tehkää tämä kaikella rukouksella ja anomisella, rukoillen joka aika Hengessä ja sitä varten valvoen kaikessa kestäväisyydessä ja anomisessa kaikkien pyhien puolesta; |
| 19 ja minunkin puolestani, että minulle, kun suuni avaan, annettaisiin oikeat sanat rohkeasti julistaakseni evankeliumin salaisuutta, |
| 20 jonka tähden minä olen lähettiläänä kahleissa, että minä siitä rohkeasti puhuisin, niinkuin minun puhua tulee. |
1PIET3:8-17
| Ja lopuksi: olkaa kaikki yksimielisiä, helläsydämisiä, veljiä kohtaan rakkaita, armahtavaisia, nöyriä. |
| 9 Älkää kostako pahaa pahalla, älkää herjausta herjauksella, vaan päinvastoin siunatkaa; sillä siihen te olette kutsututkin, että siunauksen perisitte. |
| 10 Sillä: ”joka tahtoo rakastaa elämää ja nähdä hyviä päiviä, varjelkoon kielensä pahasta ja huulensa vilppiä puhumasta, |
| 11 kääntyköön pois pahasta ja tehköön hyvää, etsiköön rauhaa ja pyrkiköön siihen. |
| 12 Sillä Herran silmät tarkkaavat vanhurskaita ja hänen korvansa heidän rukouksiansa, mutta Herran kasvot ovat pahantekijöitä vastaan.” |
| 13 Ja kuka on, joka voi teitä vahingoittaa, jos teillä on kiivaus hyvään? |
| 14 Vaan vaikka saisittekin kärsiä vanhurskauden tähden, olette kuitenkin autuaita. ”Mutta älkää antako heidän pelkonsa peljättää itseänne, älkääkä hämmästykö”, |
| 15 vaan pyhittäkää Herra Kristus sydämissänne ja olkaa aina valmiit vastaamaan jokaiselle, joka teiltä kysyy sen toivon perustusta, joka teissä on, kuitenkin sävyisyydellä ja pelolla, |
| 16 pitäen hyvän omantunnon, että ne, jotka parjaavat teidän hyvää vaellustanne Kristuksessa, joutuisivat häpeään siinä, mistä he teitä panettelevat. |
| 17 Sillä parempi on hyvää tehden kärsiä, jos niin on Jumalan tahto, kuin pahaa tehden. |