koetelkaa kaikki, pitäkää se, mikä hyvää on

Helsingintien puhe 16.5.2015

Koettelemisesta.

2000 -luvun puolivälissä kuuntelin radiosta erään tunnetun suomalaisen julistajan totetavan että raha on perkeleestä. Kirjoitin hänelle sähköpostiviestin vastalauseeksi, käyttihän Jeesuskin rahaa. Seuraavalla viikolla tuon julistajan edustaman organisaation toiset edustajat korjasivat radiossa asian ja sanoivat että raha ei ole perkeleestä mutta rahan himo on kaiken pahan alku ja juuri. Siihen minunkin oli helppo yhtyä:

Paavalin ensimmäinen kirje Timoteukselle 6 luku:
9. Mutta ne, jotka rikastua tahtovat, lankeavat kiusaukseen ja paulaan ja moniin mielettömiin ja vahingollisiin himoihin, jotka upottavat ihmiset turmioon ja kadotukseen.
10. Sillä rahan himo on kaiken pahan juuri; sitä haluten monet ovat eksyneet pois uskosta ja lävistäneet itsensä monella tuskalla.

Muutamaa vuotta myöhemmin eräs uskonveli otti tämän kyseisen julistajan puheeksi. Kerroin hänelle tuosta tapauksesta. Tämä veli ei voinut uskoa tapahtumaa todeksi vaan epäili että minä olen erehtynyt koska veljen mukaan julistaja oli ”Jumalan mies” ja siis ilmeisesti erehtymätön. (huom, kyseessä ei ollut vasta uskoon tullut veli vaan hän oli jo joitakin vuosia ollut uskossa ja ilmeisen palavassa uskossa)

Vastikään koin jälleen hieman samanlaisen tilanteen erään toisen uskonveljen nimittäessä erästä toista vähän vähemmän tunnettua julistajaa ”suureksi Jumalan mieheksi”. Jälleen siinä mielessä että ko julistaja ei voisi erehtyä.

En halua mainita nimiä koska tarvoitteeni ei ole mustamaalata ko julistajia, eikä ko uskonveljiä. Panettelu eli mustamaalaaminen ei ole Jumalan sanan mukaista toimintaa lainkaan (Jaak 4:11)! Ei myöskään toisten virheiden korjaaminen jos asenne siihen kumpuaa ylpeydestä (1. Piet 5:5). Uskovan tulee suhtautua kaikkiin uskon veljiin ja sisariin rakkaudella, kunnioituksella ja nöyrällä mielellä (1 Piet 2:17).

Raamattu kehottaa meitä tutkimaan meille tarjottua hengellistä ravintoa tarkoin. Emme saa purematta niellä opetusta tai hengen ilmoitusta jota meille tarjotaan. Jos pidät toisia uskovia erehtymättöminä, vaikka olisivat kuinka kauan olleet uskossa tai kuinka nimekkäitä julistajia tahansa, olet erehtynyt ja vaarallisella tiellä.

Yksikään ihminen ei ole erehtymätön! Sen meille todistaa Raamattukin:

Jaakobin kirje 3
1. Veljeni, älkööt aivan monet teistä pyrkikö opettajiksi, sillä te tiedätte, että me saamme sitä kovemman tuomion.
2. Sillä monessa kohden me kaikki hairahdumme. Jos joku ei hairahdu puheessa, niin hän on täydellinen mies ja kykenee hillitsemään myös koko ruumiinsa.

Jumala on minulle ja vaimolleni opettanut jo monen vuoden ajan, että yksi toisensa jälkeen ”suuret Jumalan miehetkin” puhuvat ohi kirjoitusten, vahingossa tai tietämättömyyttään. Olemme joutuneet ”pettymään” siis monta kertaa kun suuresti arvostamamme julistajat ovatkin olleet Sanan mukaisesti erehtyviä! Samalla Jumala on näyttänyt joistakin näistä julistajista että Hän rakastaa heitä hyvin paljon (Jumala varmasti rakastaa niitä loppujakin). Se siis ei tee julistajasta tai opettajasta Jumalatonta että hän erehtyy puheessaan, sillä sanan mukaanhan erehtyminen on väistämätöntä jokaiselle!

Kun luet Raamattua, huomaat useassa kohdassa miten erehtyväisiä Jumalan voitelemat miehet ovat olleet: Pietari ehkä kaikkein klassisimpana esimerkkinä kieltäessään Jeesuksen (Luuk 22:33-34 ja 22:55-62), tai kertoessaan saamastaan näystä: Hänhän myöntää siinä ettei aiemmin ymmärtänyt asiaa jonka Jumala hänelle näyssä avasi (Apt 10). Vanhassa testamentissa Daavid, jota hyvällä omallatunnolla voi pitää todellisena suurena Jumalan voideltuna, esimerkiksi meni teettämään väestön laskennan (2. Sam 24:1 ja 1. Aikakirja 21:1) eli erehtyi Jumalan sallimana! Tai Daavidin erhe Batsebaan liittyen (2. Sam 11:2-26). Salomonin, miehen jonka viisaus oli vailla vertaa (2. Aikakirja 9:23), erehdyksistä ei voi kuin hämmästyä! Miten niin viisas mies voi erehtyä niin karkeasti että sallii epäjumalan palvonnankin (1. Kun 11:1-11)? Kuka meistä uskaltaa väittää olevansa viisaampi kuin Salomo? Entä olemmeko sitten erehtymättömiä vaikka emme ole läheskään yhtä viisaita?
Mooses erehtyi ja rangaistukseksi ei koskaan päässyt luvattuun maahan (4 Moos 20:7-12)! Ajattele, Mooses!
Vielä yksi valaiseva esimerkki: Jumalan mies erehtyy uskomaan Jumalan profeetan valhetta, ja rikkoo suoraa Jumalan ohjetta vastaan (1 Kun 13). No onko se sitten sama jos joissakin näissä kertomuksissa erehdys tapahtui teoissa, ja toisissa puheissa? Tai joissakin sekä että? Tärkeintä on ensin nähdä se että suuret Jumalan voitelemat ihmisetkin ovat tehneet virheitä ja ovat siis erehtyväisiä ylipäänsä.

Raamattu kehottaa meitä koettelemaan kaiken hengellisen mitä meille tarjotaan. Et voi kasvaa täysikasvuiseksi uskovaksi ellet opi pureskelemaan sitä hengellistä ruokaa mitä sinulle tarjotaan.

Mm. 2. Pietarin kirjeessä varoitetaan aivan selkokielisesti valhettelevista ”uskovaisista”:

2. Pietarin kirje 2:
1 Mutta myös valheprofeettoja oli kansan seassa, niinkuin teidänkin keskuudessanne on oleva valheenopettajia, jotka salaa kuljettavat sisään turmiollisia harhaoppeja, kieltävätpä Herrankin, joka on heidät ostanut, ja tuottavat itselleen äkillisen perikadon.
2 Ja moni on seuraava heidän irstauksiaan, ja heidän tähtensä totuuden tie tulee häväistyksi;

Esimerkkeinä hengellisten asioiden pureskelemisesta Raamattu opettaa näin:
Ensimmäinen kirje tessalonikalaisille 5
19. Henkeä älkää sammuttako,
20. profetoimista älkää halveksuko,
21. mutta koetelkaa kaikki, pitäkää se, mikä hyvää on;
22. karttakaa kaikenkaltaista pahaa.

Ensimmäinen kirje korinttolaisille 14
29. Profeetoista saakoon kaksi tai kolme puhua, ja muut arvostelkoot;
30. mutta jos joku toinen siinä istuva saa ilmestyksen, vaietkoon ensimmäinen.
31. Sillä te saatatte kaikki profetoida, toinen toisenne jälkeen, että kaikki saisivat opetusta ja kaikki kehoitusta.
32. Ja profeettain henget ovat profeetoille alamaiset;
33. sillä ei Jumala ole epäjärjestyksen, vaan rauhan Jumala. Niinkuin kaikissa pyhien seurakunnissa,

Yksi hälytyssignaali epäilyttävästä opetuksesta on se jos julistaja/opettaja yrittää ns tunkea opetuksen kuulijoiden kurkusta alas, eli yrittää vakuuttaa kuulijat siitä että opetusta ei tarvitse/saa koetella. Vastuu on kuulijalla ja seurakunnalla jossa julistaja puhuu!

Apostolien teot 17
10. Mutta veljet lähettivät heti yötä myöten Paavalin ja Silaan Bereaan. Ja kun he olivat saapuneet sinne, menivät he juutalaisten synagoogaan.
11. Nämä olivat jalompia kuin Tessalonikan juutalaiset; he ottivat sanan vastaan hyvin halukkaasti ja tutkivat joka päivä kirjoituksia, oliko asia niin.

Vielä Jaakobin kirjeessä kehotetaan pyytämään Jumalalta viisautta:

Jaak 1:
5 Mutta jos joltakin teistä puuttuu viisautta, anokoon sitä Jumalalta, joka antaa kaikille alttiisti ja soimaamatta, niin se hänelle annetaan.

Kun siis joku puhuu meille tai seurakunnalle opettaen tai profetoiden tai ilmestyksen muodossa tai kielillä ja selittäen, meidän tulee koetella ja tutkia onko se Jumalasta:
Lukemalla Raamattua, rukoilemalla ja keskustelemalla asiasta seurakunnassa.

Koska Jumala on sama eilen tänään ja huomenna, siis Hän ei muutu (Jaak 1:17, Hepr 13:8), niin Jumala ei voi olla ristiriidassa itsensä kanssa siis jos opetus tai profetia tai ilmestys on ristiriidassa Raamatun kanssa, silloin se ei ole Jumalasta!
No täytyykö meidän ryhtyä vainoharhaisiksi kaiken epäilijöiksi? Ei! Me voimme luottavaisin mielin seurata Jumalaa ja pysyä siinä minkä tiedämme varmaksi. Jos saamme opetusta jota emme osaa koetella, koska emme tunne Raamattua tarpeeksi hyvin ja jos emme saa Jumalalta sellaista johdatusta asiaan että sen ymmärrämme, voimme huoletta jättää asian hautumaan! Voimme kysyä kypsemmiltä uskovilta heidän mielipidettään. Tämänkin takia seurakuntayhteys on uskovalle tärkeä asia! Uskon elämä on kasvamista joka lähtee aina liikkeelle nollasta! Siksi Raamatussa verrataan uskon alkutaipalleella olevia maitoruualla oleviksi, ja pidemmälle ehtineitä vahvalla ruualla oleviksi.
Sanotaanpa vielä että maitoruualla olevat eivät kestä vahvaa ruokaa! (1. Kor 3:1-2)

Uskon elämän alkuvaiheessa ei ole tarkoituksenmukaistakaan yrittää haukata liian vaikeita asioita vaan on parempi ensin kasvaa sillä maitoruualla eli uskon perusteista: Usko tulee kuulemisesta mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta (Room 10:17). Joskus jokin opetus/asia voi tuntua vaikealta emmekä oikein ymmärrä sitä. Se on ihan normaalia! Opetus voi olla silti Jumalan mielen mukaista! Joskus taas joku opetus voi tuntua väärältä vaikkemme oikein osaa sanoa miksi, ja vaikka meille kuinka vakuuttavasti sanan paikoilla vakuutetaan toisin. Silloin on parempi punnita asiaa rauhassa. Se että joku julistaja tuntuu osaavan Raamatun ulkoa kannesta kanteen, ei tarkoita sitä etteikö hän voisi erehtyä. Joskus voi vaatia pitkällistäkin syvempää perehtymistä ko aiheeseen ennenkuin se alkaa aukeamaan. Joskus tarvitaan kokeneempi uskova joka osaa nähdä jonkin opetuksen ongelmat. Vasta kun tunnemme sanan paikat joihin opetus viittaa, voimme todella pureskella eli koetella opetuksen. Se on sitä Jumalan tahdon etsimistä mikä on Jumalan mieleen! Parempi pysyä yksinkertaisessa totuudessa kuin lähteä tukeutumaan monimutkaisiin päätelmiin jos niiden raittiudesta on vaikea ottaa selvää. ÄLÄ KIIREHDI! (1. Piet 4:7)

Uskon että tästäkin syystä Jumalan tahto ei ole että seurakuntaa johtaa yksi ihminen, vaan useamman kypsemmän uskovan ryhmä eli vanhemmisto: Jos ja kun yksi hairahtuu, toiset näkevät ja korjaavat erheet.

Lue Raamattua ja opettele Jumalan sanaa. Pohdi ja pureskele sitä. Kysy Jumalalta eli Rukoile! Jos et jotain ymmärrä heti, talleta se sydämeesi ja tutkiskele sitä ajan kanssa niinkuin Maria teki paimenten puheille (Luuk 2:8-19). Rukoile että saisit kuunnella raittiita opettajia! Niin monta kavalaa harhaoppia luikertelee uskovien keskuudessa näinä päivinä.
Joskus virheellinen käsitys voi lähteä liikkeelle siitä että joku uskova vahingossa sanoo jonkun asian väärin ja sitten toiset eivät koettele Raamatun sanalla ko opetusta. Usein harhaopit lähtevät liikkeelle siten että uskova(t) saavat päähänsä että he ovat tajunneet Raamatusta jotain mullistavaa mitä kukaan muu ei ole koskaan tajunnut (ja yhtä usein tällaiset opit tyssäisivät siihen että uskovat yhdessä tutkisivat kirjoituksista onko asia niin!). Vihollinen tarttuu tällaisiin hetkiin ja tekee näistä opeista houkuttelevia seurata. Niinkuin se hedelmä jota Eeva ja Adam söivät:

1.Moos 3:6
Nainen näki että puusta oli hyvä syödä ja että sitä oli nautinto katsella ja se oli houkutteleva koska siitä sai ymmärrystä!

On hyvä aina aika ajoin kirkastaa itselleen minkälaisia asioita Jeesus kehotti meitä tekemään ja etsimään:
Evankeliumi Matteuksen mukaan 6
31. Älkää siis murehtiko sanoen: ’Mitä me syömme?’ tahi: ’Mitä me juomme?’ tahi: ’Millä me itsemme vaatetamme?’
32. Sillä tätä kaikkea pakanat tavoittelevat. Teidän taivaallinen Isänne kyllä tietää teidän kaikkea tätä tarvitsevan.
33. Vaan etsikää ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttansa, niin myös kaikki tämä teille annetaan.
34. Älkää siis murehtiko huomisesta päivästä, sillä huominen päivä pitää murheen itsestään. Riittää kullekin päivälle oma vaivansa.”

Evankeliumi Matteuksen mukaan 7
7. Anokaa, niin teille annetaan; etsikää, niin te löydätte; kolkuttakaa, niin teille avataan.
8. Sillä jokainen anova saa, ja etsivä löytää, ja kolkuttavalle avataan.

Sanassa eli totuudessa pysyminen on ilman muuta ennenkaikkea myös seurakunnan tehtävä, uskovaisuus ei ole pelkästään yksilölaji:

Johanneksen ilmestys 3
7. Ja Filadelfian seurakunnan enkelille kirjoita: ’Näin sanoo Pyhä, Totinen, jolla on Daavidin avain, hän, joka avaa, eikä kukaan sulje, ja joka sulkee, eikä kukaan avaa:
8. Minä tiedän sinun tekosi. Katso, minä olen avannut sinun eteesi oven, eikä kukaan voi sitä sulkea; sillä tosin on sinun voimasi vähäinen, mutta sinä olet ottanut vaarin minun sanastani etkä ole minun nimeäni kieltänyt.
9. Katso, minä annan sinulle saatanan synagoogasta niitä, jotka sanovat olevansa juutalaisia, eivätkä ole, vaan valhettelevat; katso, minä olen saattava heidät siihen, että he tulevat ja kumartuvat sinun jalkojesi eteen ja ymmärtävät, että minä sinua rakastan.
10. Koska sinä olet ottanut minun kärsivällisyyteni sanasta vaarin, niin minä myös otan sinusta vaarin ja pelastan sinut koetuksen hetkestä, joka on tuleva yli koko maanpiirin koettelemaan niitä, jotka maan päällä asuvat.
11. Minä tulen pian; pidä, mitä sinulla on, ettei kukaan ottaisi sinun kruunuasi.
12. Joka voittaa, sen minä teen pylvääksi Jumalani temppeliin, eikä hän koskaan enää lähde sieltä ulos, ja minä kirjoitan häneen Jumalani nimen ja Jumalani kaupungin nimen, sen uuden Jerusalemin, joka laskeutuu alas taivaasta minun Jumalani tyköä, ja oman uuden nimeni.
13. Jolla on korva, se kuulkoon, mitä Henki seurakunnille sanoo.’

Lopuksi yhteenveto asioista joita voit pyytää Jumalalta elämääsi yhä enemmän, ne ovat Hengen hedelmä. Tämä hedelmä on myös raittiin julistajan eräs tunnusmerkki: Jos uskova on kypsä, hänestä pursuaa enenevässä määrin näitä hyveitä (tietysti tällaisia asioita voi olla vaikea, jos ei mahdoton, havainnoida pelkästään yhden tapaamiskerran perusteella):

Gal 5:
22. Mutta Hengen hedelmä on rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, sävyisyys, itsensähillitseminen.