HENGEN TULI…
LUUK12:49
Tulta minä olen tullut heittämään maan päälle; ja kuinka minä tahtoisinkaan, että se jo olisi syttynyt!
HIUKAN AJATUKSIA TULESTA RAAMATUN VALOSSA…JEESUS TAHTOI TODELLA KOVASTI ETTÄ TULI OLISI JO SYTTYNYT! MINKÄLAISTA TULTA RAAMATUSSA ON? ETTÄ MITÄ RAAMATUSSA SANOTAAN TULESTA?
HEBR12:28-29
Sentähden, koska me saamme valtakunnan, joka ei järky, olkaamme kiitolliset ja siten palvelkaamme Jumalaa, hänelle mielihyväksi, pyhällä arkuudella ja pelolla;
29. sillä meidän Jumalamme on kuluttavainen tuli.
SILLÄ MEIDÄN JUMALAMME ON KULUTTAVAINEN TULI! MONTA KERTAA ME EHKEN HALUISIMME ”PALAA” HENGEN TULESTA…SIIS OLLA HENGESSÄ PALAVIA! VAIKKA MEIDÄN JUMALAMME ON KULUTTAVAINEN TULI!
JES33:13-17
Kuulkaa, te kaukaiset, mitä minä olen tehnyt; te lähelläolevat, tuntekaa minun voimani.
14. Syntiset Siionissa peljästyvät, vavistus valtaa jumalattomat: ”Kuka meistä voi asua kuluttavassa tulessa, kuka asua iankaikkisessa hehkussa?”
15. Joka vanhurskaudessa vaeltaa ja puhuu sitä, mikä oikein on, joka halveksii väärää voittoa, jonka käsi torjuu lahjukset luotaan, joka tukkii korvansa kuulemasta veritöitä ja sulkee silmänsä näkemästä pahaa,
16. hän on asuva kukkuloilla, kalliolinnat ovat hänen turvansa; hänelle annetaan hänen leipänsä, eikä vesi häneltä ehdy.
17. Sinun silmäsi saavat katsoa kuningasta hänen ihanuudessaan, saavat nähdä avaran maan.
SIIS TUNTUU SILTÄ ETTÄ KUN ME SAADAAN PALAA HENGEN TULTA,NIIN SE TULI ON MYÖS OMALLA TAVALLAAN TUHOAVAA! KULUTTAVAA!!
MAL4:1-3
Sillä katso: se päivä on tuleva, joka palaa kuin pätsi. Ja kaikki
julkeat ja kaikki, jotka tekevät sitä, mikä jumalatonta on, ovat oljenkorsia; ja heidät polttaa se päivä, joka tuleva on, sanoo Herra Sebaot, niin ettei se jätä heistä juurta eikä oksaa.
2. Mutta teille, jotka minun nimeäni pelkäätte, on koittava vanhurskauden aurinko ja parantuminen sen siipien alla, ja te käytte ulos ja hypitte kuin syöttövasikat
3. ja tallaatte jumalattomat; sillä he tulevat tomuksi teidän jalkapohjienne alle sinä päivänä, jonka minä teen, sanoo Herra Sebaot.
PS50:2-3
Siionista, jonka kauneus on täydellinen, Jumala ilmestyy kirkkaudessa.
3. Meidän Jumalamme tulee eikä vaikene, hänen edellänsä käy kuluttava tuli ja hänen ympärillänsä väkevä myrsky.
PS97:1-5
Herra on kuningas! Riemuitkoon maa; iloitkoot saaret, niin monta kuin
niitä on.
2. Pilvi ja pimeys on hänen ympärillänsä, vanhurskaus ja oikeus on hänen valtaistuimensa perustus.
3. Tuli käy hänen edellänsä ja polttaa hänen vihollisensa, yltympäri.
4. Hänen salamansa valaisevat maanpiirin; maa näkee sen ja vapisee.
5. Vuoret sulavat niinkuin vaha Herran edessä, kaiken maan Herran edessä.
1KOR3:10-15
Sen Jumalan armon mukaan, joka on minulle annettu, minä olen taitavan rakentajan tavoin pannut perustuksen, ja toinen sille rakentaa, mutta katsokoon kukin, kuinka hän sille rakentaa.
11. Sillä muuta perustusta ei kukaan voi panna, kuin mikä pantu on, ja se on Jeesus Kristus.
12. Mutta jos joku rakentaa tälle perustukselle, rakensipa kullasta, hopeasta, jalokivistä, puusta, heinistä tai oljista,
13. niin kunkin teko on tuleva näkyviin; sillä sen on saattava ilmi se päivä, joka tulessa ilmestyy, ja tuli on koetteleva, minkälainen kunkin teko on.
14. Jos jonkun tekemä rakennus kestää, on hän saava palkan;
15. mutta jos jonkun tekemä palaa, joutuu hän vahinkoon; mutta hän itse on pelastuva, kuitenkin ikäänkuin tulen läpi.
JUMALAN PYHÄN HENGEN TULI KULUTTAA MEISTÄ EPÄPYHÄN AINEKSEN POIS…KAIKKI AINES MIKÄ EI OLE JUMALASTA,PALAA KERRAN POROKSI! KUULOSTAA AIKA HURJALTA! HERRA HALUAA KULUTTAA MEISTÄ EPÄPYHÄN POIS JO TÄSSÄ AJASSA…MINKÄTAKIA?
MAL3:2-3
Mutta kuka kestää hänen tulemisensa päivän, ja kuka voi pysyä, kun hän ilmestyy? Sillä hän on niinkuin kultasepän tuli ja niinkuin pesijäin saippua.
3. Ja hän istuu ja sulattaa ja puhdistaa hopean, hän puhdistaa Leevin pojat, saa ne puhtaiksi kuin kullan ja hopean ja sitten he tuovat Herralle uhrilahjoja vanhurskaudessa.
ILM3:14-18
Ja Laodikean seurakunnan enkelille kirjoita: ’Näin sanoo Amen, se uskollinen ja totinen todistaja, Jumalan luomakunnan alku:
15. Minä tiedän sinun tekosi: sinä et ole kylmä etkä palava; oi, jospa olisit kylmä tai palava!
16. Mutta nyt, koska olet penseä, etkä ole palava etkä kylmä, olen minä oksentava sinut suustani ulos.
17. Sillä sinä sanot: Minä olen rikas, minä olen rikastunut enkä mitään tarvitse; etkä tiedä, että juuri sinä olet viheliäinen ja kurja ja köyhä ja sokea ja alaston.
18. Minä neuvon sinua ostamaan minulta kultaa, tulessa puhdistettua, että rikastuisit, ja valkeat vaatteet, että niihin pukeutuisit eikä alastomuutesi häpeä näkyisi, ja silmävoidetta voidellaksesi silmäsi, että näkisit.
JA HÄN ISTUU JA SULATTAA JA PUHDISTAA HOPEAN, HÄN PUHDISTAA LEEVIN POJAT, SAA NE PUHTAIKSI KUIN KULLAN JA HOPEAN JA SITTEN HE TUOVAT HERRALLE UHRILAHJOJA VANHURSKAUDESSA…MINÄ NEUVON SINUA OSTAMAAN MINULTA KULTAA, TULESSA PUHDISTETTUA, ETTÄ RIKASTUISIT!! SIIS KUN ME TULLAAN JEESUKSEEN USKOVIKSI, JUMALA RUPEAA POLTTAMAAN MEISTÄ EPÄPYHÄÄ AINESTA POIS ETTÄ KRISTUKSEN KUVA SAISI MEISTÄ AINA LOISTAA KIRKKAAMIN JA KIRKKAAMIN!! SILLOIN ME SAADAAN OLLA VOIMALLISESTI HERRAN KÄYTÖSSÄ!! SILLOIN KUN IHMISEN OMA MINÄ JA HALU ON POLTETTU POROKSI!! SILLOIN HERRA PYSTYY VOIMALLISESTI KÄYTTÄMÄÄN USKOVAA VÄLIKAPPALEENAAN, SILLOIN KUN IHMISEN OMA MINÄ, OMA LIHA JA OMA TAHTO ON POLTETTU POROKSI!! SIIS SE TEKEE TAAS KERRAN TODELLA KIPEÄÄ KUN ME OLLAAN KULUTTAVAN TULEN ALLA!! LIHA TAAS KERRAN VOIVOTTELEE JA TUSKAILEE TULEN ALLA!! MUTTA EI OLE OIKOTIETÄ ONNEEN!! JUMALA EI ANNA KUNNIAANSA IHMISILLE EIKÄ EPÄJUMALILLE!!
JOH7:18
Joka omiaan puhuu, se pyytää omaa kunniaansa, mutta joka pyytää lähettäjänsä kunniaa, se on totinen, eikä hänessä ole vääryyttä.
JES42:1-8
Katso, minun palvelijani, jota minä tuen, minun valittuni, johon
minun sieluni mielistyi. Minä olen pannut Henkeni häneen, hän levittää kansakuntiin oikeuden.
2. Ei hän huuda eikä korota ääntään, ei anna sen kuulua kaduilla.
3. Särjettyä ruokoa hän ei muserra, ja suitsevaista kynttilänsydäntä hän ei sammuta. Hän levittää oikeutta uskollisesti.
4. Hän itse ei sammu eikä murru, kunnes on saattanut oikeuden maan päälle, ja merensaaret odottavat hänen opetustansa.
5. Näin sanoo Jumala, Herra, joka on luonut taivaan ja levittänyt sen, joka on tehnyt maan laveuden ja mitä siinä kasvaa, antanut henkäyksensä kansalle, joka siinä on, ja hengen niille, jotka siellä vaeltavat:
6. Minä, Herra, olen vanhurskaudessa kutsunut sinut, olen tarttunut sinun käteesi, varjellut sinut ja pannut sinut kansoille liitoksi, pakanoille valkeudeksi,
7. avaamaan sokeat silmät, päästämään sidotut vankeudesta, pimeydessä istuvat vankihuoneesta.
8. Minä, Herra, se on minun nimeni, minä en anna kunniaani toiselle enkä ylistystäni epäjumalille.
JOKA PYYTÄÄ LÄHETTÄJÄNSÄ KUNNIAA, SE ON TOTINEN…JA MINÄ EN ANNA KUNNIAANI TOISELLE ENKÄ YLISTYSTÄNI EPÄJUMALILLE…JUMALA ON TODELLA TARKKA KUNNIASTAA! JUMALA EI ANNA IHMISTEN RETOSTELLA JA OTTAA KUNNIAA ITSELLEEN…KUN ME TULLAAN JEESUKSEEN USKOVIKSI, MEISSÄ ON TODELLA PALJON EPÄPYHÄÄ JOTA JUMALAN HENKI RUPEAA POLTTAMAAN POROKSI…ON IHMISEN OMA MINÄ, OMA HALU TEHDÄ ASIOITA IRRALLEEN JEESUKSESTA, IRRALLEEN JUMALAN TAHDOSTA! HALU OTTAA KUNNIA ITSELLEEN HERRAN TÖISTÄ…KUN MINÄ RUKOILIN TAPAHTUI SITÄ JA SITÄ…JOS MINÄ EN OLE MUKANA TÄSSÄ NIIN SE EI OLE HERRAN TYÖTÄ JNE…SIIS ME IHMISET OLLAAN LUONNOSTAAN NIIN ITSERIITTOISIA ETTÄ ME MONESTI SAATETAAN LUULLA ETTÄ JOS ME EI RUKOILLA, JOS ME EI TEHDÄ SITÄ TAIKKA TÄTÄ NIIN MITÄÄN EI TAPAHDU…IKÄÄNKUIN ME OLTAIS AINOITA JA OIKEITA HERRAN TYÖNTEKIJÖITÄ…MUUT ON VAAN TOLLASSIA NÖSSYKÖITÄ… HERRA POLTTAA TÄMMÖISEN ASENTEEN POROKSI! MUUTEN KUNNIA MENEE IHMISELLE EIKÄ HERRALLE…HERRA EI ANNA KUNNIAANSA VÄÄRÄLLÄ TAVALLA IHMISELLE…
3MOOS9:22-24
Ja Aaron kohotti kätensä kansaa kohti ja siunasi heidät, ja kun hän oli toimittanut syntiuhrin, polttouhrin ja yhteysuhrin, astui hän alas.
23. Ja Mooses ja Aaron menivät ilmestysmajaan, ja kun he tulivat sieltä ulos, siunasivat he kansan. Silloin Herran kirkkaus ilmestyi kaikelle kansalle.
24. Ja tuli lähti Herran tyköä ja kulutti polttouhrin ja rasvat alttarilta. Ja kaikki kansa näki sen, ja he riemuitsivat ja lankesivat kasvoillensa.
3MOOS10:1-3
Ja Aaronin pojat Naadab ja Abihu ottivat kumpikin hiilipannunsa ja
virittivät niihin tulen ja panivat suitsuketta sen päälle ja toivat vierasta tulta Herran eteen, vastoin hänen käskyänsä.
2. Silloin lähti tuli Herran tyköä ja kulutti heidät, niin että he kuolivat Herran edessä.
3. Niin Mooses sanoi Aaronille: ”Tämä tapahtuu Herran sanan mukaan: Niissä, jotka ovat minua lähellä, minä osoitan pyhyyteni ja kaiken kansan edessä kirkkauteni”. – Mutta Aaron oli ääneti.
APT5:1-13
Mutta eräs mies, nimeltä Ananias, ja hänen vaimonsa Safiira myivät maatilan,
2. ja mies kätki vaimonsa tieten osan hinnasta, ja osan hän toi ja pani apostolien jalkojen eteen.
3. Mutta Pietari sanoi: ”Ananias, miksi on saatana täyttänyt sinun sydämesi, niin että koetit pettää Pyhää Henkeä ja kätkit osan maatilan hinnasta?
4. Eikö se myymätönnä ollut sinun omasi, ja eikö myynnin jälkeenkin sen hinta ollut sinun? Miksi päätit sydämessäsi tämän tehdä? Et sinä ole valhetellut ihmisille, vaan Jumalalle.”
5. Kun Ananias kuuli nämä sanat, kaatui hän maahan ja heitti henkensä. Ja suuri pelko valtasi kaikki, jotka sen kuulivat.
6. Ja nuoret miehet nousivat ja korjasivat hänet ja kantoivat hänet pois ja hautasivat.
7. Noin kolmen hetken kuluttua hänen vaimonsa tuli sisään eikä tiennyt, mitä oli tapahtunut.
8. Niin Pietari kysyi häneltä: ”Sano minulle: siihenkö hintaan te myitte maatilan?” Hän vastasi: ”Kyllä, juuri siihen hintaan”.
9. Mutta Pietari sanoi hänelle: ”Miksi olette yksissä neuvoin käyneet kiusaamaan Herran Henkeä? Katso, niiden jalat, jotka hautasivat sinun miehesi, ovat oven takana, ja he kantavat sinutkin pois.”
10. Niin hän heti kaatui hänen jalkojensa eteen ja heitti henkensä; ja kun nuorukaiset tulivat sisään, tapasivat he hänet kuolleena, kantoivat pois ja hautasivat hänet hänen miehensä viereen.
11. Ja suuri pelko valtasi koko seurakunnan ja kaikki ne, jotka tämän kuulivat.
12. Ja apostolien kätten kautta tapahtui kansassa monta tunnustekoa ja ihmettä; ja he olivat kaikki yksimielisesti koolla Salomon pylväskäytävässä.
13. Eikä muista kukaan uskaltanut heihin liittyä, mutta kansa piti heitä suuressa kunniassa.
AARONIN POJAT TOIVAT VIERASTA TULTA HERRAN ETEEN, VASTOIN HÄNEN KÄSKYÄNSÄ!! MITÄ TAPAHTUI? SILLOIN LÄHTI TULI HERRAN TYKÖÄ JA KULUTTI HEIDÄT!! NIIN ETTÄ HE KUOLIVAT HERRAN EDESSÄ!! JA ANANIAS JA SAFIIRA KIUSASIVAT HERRAN HENKEÄ…JA HE KUOLIVAT…!! SIIS KYLLÄ JUMALAN TULI ON TUHOAVAA JA KULUTTAVAA TULTA…JA JOTENKIN PITÄISI OLLA TÄSSÄ TARKKANA ETTÄ EI TUOTAIS IKINÄ HERRAN ALTTARILLE VIERASTA TULTA! SE VIERAS TULI ON JOTENKIN SELLAISTA ETTÄ IHMINEN HALUAA JOTENKIN TEHDÄ ASIOITA ILMAN JEESUSTA, ILMAN PYHÄÄ HENKEÄ…TAIKKA SELLAISTA ETTÄ IHMINEN HALUAA HINNALLA MILLÄ HYVÄNSÄ PÄÄSTÄ KÄSIKSI IHMEISIIN JA MERKKEIHIN MUTTA EI HALUA OLLENKAAN IKÄÄNKUIN KUULLA TAIKKA OJENTAUTUA JUMALAN SANAN MUKAAN MUUTOIN KUIN NIITTEN ASIOITTEN KOHDALLA JOTKA MIELLYTTÄÄ HÄNTÄ ITSEÄÄN…TOISIN SANOEN HÄNEN LIHAANSA…SIIS TUNTUU ETTÄ TÄMMÖISET IHMISET ON HELPOSTI EKSYTETTÄVISSÄ VIHOLLISEN TOIMESTA…
MARK13:22
Sillä vääriä kristuksia ja vääriä profeettoja nousee, ja he tekevät tunnustekoja ja ihmeitä, eksyttääkseen, jos mahdollista, valitut.
2TESS2:7-12
Sillä laittomuuden salaisuus on jo vaikuttamassa; jahka vain tulee tieltä poistetuksi se, joka nyt vielä pidättää,
8. niin silloin ilmestyy tuo laiton, jonka Herra Jeesus on surmaava suunsa henkäyksellä ja tuhoava tulemuksensa ilmestyksellä,
9. tuo, jonka tulemus tapahtuu saatanan vaikutuksesta valheen kaikella voimalla ja tunnusteoilla ja ihmeillä
10. ja kaikilla vääryyden viettelyksillä niille, jotka joutuvat kadotukseen, sentähden etteivät ottaneet vastaan rakkautta totuuteen, voidaksensa pelastua.
11. Ja sentähden Jumala lähettää heille väkevän eksytyksen, niin että he uskovat valheen,
12. että kaikki ne tuomittaisiin, jotka eivät ole uskoneet totuutta, vaan mielistyneet vääryyteen.
ILM13:11-15
Ja minä näin toisen pedon nousevan maasta, ja sillä oli kaksi sarvea niinkuin karitsan sarvet, ja se puhui niinkuin lohikäärme.
12. Ja se käyttää kaikkea ensimmäisen pedon valtaa sen nähden ja saattaa maan ja siinä asuvaiset kumartamaan ensimmäistä petoa, sitä, jonka kuolinhaava parani.
13. Ja se tekee suuria ihmeitä, niin että saa tulenkin taivaasta lankeamaan maahan ihmisten nähden.
14. Ja se villitsee maan päällä asuvaiset niillä ihmeillä, joita sen sallittiin tehdä pedon nähden; se yllyttää maan päällä asuvaiset tekemään sen pedon kuvan, jossa oli miekanhaava ja joka virkosi.
15. Ja sille annettiin valta antaa pedon kuvalle henki, että pedon kuva puhuisikin ja saisi aikaan, että ketkä vain eivät kumartaneet pedon kuvaa, ne tapettaisiin.
MONET IHMISET SAATTAVAT OLLA NYKYAIKANA JO KYLLÄSTYNEET AINAISEEN VAROITTELUUN VÄÄRISTÄ ASIOISTA…MUTTA TUNTUU ETTÄ SITÄ PIKKUHILJAA ALKAA IKÄÄNKUIN TURTUMAAN JA AJATTELEMAAN ETTÄ EI SITÄ VARMAAN MITÄÄ VÄÄRÄÄ OLEKKAAN…ETTÄ TUNTUU ETTÄ MEITÄ PITÄÄ AINA AIKA AJOIN RAVISTELLA HEREILLE…RAAMATUN SANASTA ME NÄHTIIN ETTÄ ON OLEMASSA OIKEANLAISTA JUMALAN PYHÄN HENGEN TULTA JA ON OLEMASSA VIERASTA TULTA…JUMALAN PYHÄN HENGEN TULI ON SELLAISTA PUHDISTAVAA JA PYHITTÄVÄÄ JA SELLAISTA ETTÄ SE SAA ESIIN MEISSÄ AINA ENEMMÄN KRISTUKSEN MUODON…SIIS ETTÄ JEESUS AINA VOIMALLISEMMIN PÄÄSEE MEIDÄN KAUTTA TOIMIMAAN JA HÄNEN OLEMUKSENSA MEISSÄ NÄKYMÄÄN…JA SITTEN ON SE VÄÄRÄ TULI…TUNTUU ETTÄ SE ON JUSTIINSA SELLAISTA SIELULLISTA…SEMMOISTA ETTÄ VIIS SIITÄ VAIKKA RAAMATUSSA EI LÖYTYISI VIITTEITÄ TÄLLÄISISTÄ ILMIÖISTÄ JOITA TÄMÄ TULI SAA AIKAAN…SIIS SE TULI ON ILMAN JEESUSTA OLEVAA TULTA…
2KOR11:1-21
Jospa kärsisitte minulta hiukan mielettömyyttäkin! Ja kyllähän te minua kärsittekin.
2. Sillä minä kiivailen teidän puolestanne Jumalan kiivaudella; minähän olen kihlannut teidät miehelle, yhdelle ainoalle, asettaakseni Kristuksen eteen puhtaan neitsyen.
3. Mutta minä pelkään, että niinkuin käärme kavaluudellaan petti Eevan, niin teidän mielenne ehkä turmeltuu pois vilpittömyydestä ja puhtaudesta, joka teissä on Kristusta kohtaan.
4. Sillä jos joku tulee ja saarnaa jotakin toista Jeesusta kuin sitä, jota me olemme saarnanneet, tai jos te saatte toisen hengen, kuin minkä olette saaneet, tai toisen evankeliumin, kuin minkä olette vastaanottaneet, niin sen te hyvin kärsitte.
5. Mutta minä en katso itseäni missään suhteessa noita isoisia apostoleja huonommaksi.
6. Jos olenkin oppimaton puheessa, en kuitenkaan tiedossa; olemmehan tuoneet sen teille kaikin tavoin ilmi kaikissa asioissa.
7. Vai olenko tehnyt syntiä siinä, että – alentaessani itseni, jotta te ylenisitte – olen ilmaiseksi julistanut teille Jumalan evankeliumia?
8. Muita seurakuntia minä riistin, ottaessani heiltä palkkaa palvellakseni teitä. Kun olin teidän luonanne ja kärsin puutetta, en rasittanut ketään.
9. Sillä mitä minulta puuttui, sen täyttivät veljet, jotka tulivat Makedoniasta; ja kaikessa minä varoin olemasta teille rasitukseksi, ja olen vastakin varova.
10. Niin totta kuin Kristuksen totuus on minussa, ei tätä kerskausta minulta riistetä Akaian maanäärissä.
11. Minkätähden? Senkötähden, etten muka rakasta teitä? Jumala tietää sen.
12. Mutta mitä minä teen, sen olen vastakin tekevä, riistääkseni aiheen niiltä, jotka aihetta etsivät, että heidät siinä, missä kerskaavat, havaittaisiin samankaltaisiksi kuin mekin.
13. Sillä semmoiset ovat valheapostoleja, petollisia työntekijöitä, jotka tekeytyvät Kristuksen apostoleiksi.
14. Eikä ihme; sillä itse saatana tekeytyy valkeuden enkeliksi.
15. Ei ole siis paljon, jos hänen palvelijansakin tekeytyvät vanhurskauden palvelijoiksi, mutta heidän loppunsa on oleva heidän tekojensa mukainen.
16. Vielä minä sanon: älköön kukaan luulko minua mielettömäksi; mutta vaikka olisinkin, ottakaa minut mieletönnäkin vastaan, että minäkin saisin hiukan kerskata.
17. Mitä nyt puhun, kun näin suurella luottamuksella kerskaan, sitä en puhu Herran mielen mukaan, vaan niinkuin mieletön.
18. Koska niin monet kerskaavat lihan mukaan, niin kerskaan minäkin.
19. Tehän hyvin suvaitsette mielettömiä, kun itse olette niin mieleviä.
20. Tehän suvaitsette, että joku teidät orjuuttaa, että joku teidät syö puhtaaksi, että joku teidät saa saaliiksensa, että joku itsensä korottaa, että joku lyö teitä kasvoihin.
21. Häpeäkseni sanon: tähän me kyllä olemme olleet liian heikkoja. Mutta minkä joku toinen uskaltaa – puhun kuin mieletön – sen uskallan minäkin.
PAAVALI PUHUI TOISESTA JEESUKSESTA, TOISESTA HENGESTÄ, TOISESTA EVANKELIUMISTA…ELI PAAVALIN AIKANA OLI MYÖS VIERASTA TULTA…ETTÄ MEIDÄN TULEE OLLA NYKYAIKANA TODELLA TARKKOINA KUN TUNTUU ETTÄ ERILLAISIA ”TULEN” TARJOAJIA TULEE OVISTA JA IKKUNOISTA…ALISTUTAAN JUMALAN PUHDISTAVAN TULEN ALLE JA PITÄYDYTÄÄN HERRAN SANAAN JA RIIPUTAAN KRISTUKSESSA KIINNI NIIN MEIDÄN HYVIN KÄY…MUISTETAAN ETTÄ VIHOLLINEN TARJOAA JA VOISKO JOPA SANOA ETTÄ OIKEIN TYRKYTTÄÄ VIERASTA TULTA USKOVILLE! MINKÄTAKIA NÄIN? SE VIHOLLINEN YRITTÄÄ KOKO AJAN TURMELLA JUMALAN TYÖN…KUN ME OLLAAN OIKEAN TULEN ALLA, JUMALAN PYHÄN HENGEN TULEN ALLA, ME OLLAAN SILLOIN NÖYRIÄ JA ARMAHTAVAISIA JA LAUPIAITA AINA ENEMMÄN JA ENEMMÄN…MEILLÄ ON PUHDAS HENKI…MUTTA TUNTUU ETTÄ VIERAAN TULEN KANTAJIEN TUNTOMERKIT ON YLPEYS, LIHALLISUUS, RETOSTELEMINEN OMILLA ”HENGELLISILLÄ” TEOILLA, ITSENSÄ SUOSITTELEMINEN JA HENGELLINEN YLIMIELISYYS!! SIIS KATSOTAAN NIITÄ JEESUKSEN SEURAAJIA KUIN HALPAA MAKKARAA KETKÄ HALUAVAT OJENTAUTUA JUMALAN SANAN MUKAAN…SIIS PIDETÄÄN NIITÄ KETKÄ EI HALUA VIERASTA TULTA, ALAIKÄISINÄ JA VAUVOINA JNE…JA MONTA KERTAA NÄÄ VIERAAN TULEN KANTAJAT JA LEVITTÄJÄT ON MONASTI PERSOJA RAHALLE JA ENNENKAIKKEA IHMISTEN PALVONNALLE JA YLISTYKSELLE…HE JOTENKIN HALUAA ETTÄ HEITÄ PIDETÄÄN HENGEN JÄTTILÄISINÄ YMS…MUTTA MUISTETAAN ETTÄ VIERAS TULI EI IKINÄ KESTÄ JUMALAN EDESSÄ!! EI IKINÄ!! OLLAAN USKOLLISIA HERRALLE KAIKESSA JA PYRITÄÄN KAIKESSA TEKEMÄÄN JUMALAN TAHTO…AAMEN…
JES66:1-16
Näin sanoo Herra: Taivas on minun valtaistuimeni, ja maa on minun
jalkojeni astinlauta. Mikä olisi huone, jonka te minulle rakentaisitte, mikä paikka olisi minun leposijani?
2. Minun käteni on kaikki nämä tehnyt, ja niin ovat kaikki nämä syntyneet, sanoo Herra. Mutta minä katson sen puoleen, joka on nöyrä, jolla on särjetty henki ja arka tunto minun sanani edessä.
3. Joka teurastaa härän, mutta myös tappaa miehen, joka uhraa lampaan, mutta myös taittaa koiralta niskan, joka uhraa ruokauhrin, mutta myös sian verta, joka polttaa suitsuketta, mutta myös ylistää epäjumalaa: nämä ovat valinneet omat tiensä. Ja niinkuin heidän sielunsa on mielistynyt heidän iljetyksiinsä,
4. niin minäkin valitsen heidän vaivaamisensa ja annan heille tulla sen, mitä he pelkäävät, koska ei kukaan vastannut, kun minä kutsuin, koska he eivät kuulleet, kun minä puhuin, vaan tekivät sitä, mikä on pahaa minun silmissäni, ja valitsivat sen, mikä ei ole minulle otollista.
5. Kuulkaa Herran sana, te, jotka olette aralla tunnolla hänen sanansa edessä: Teidän veljenne, jotka vihaavat teitä ja työntävät teidät luotaan minun nimeni tähden, sanovat: ”Osoittakoon Herra kunniansa, että me näemme teidän ilonne!” Mutta he joutuvat häpeään.
6. Metelin ääni kaupungista! Ääni temppelistä! Herran ääni: hän maksaa palkan vihollisillensa!
7. Ennenkuin Siion kipuja tuntee, hän synnyttää; ennenkuin hänelle tuskat tulevat, hän saa poikalapsen.
8. Kuka on sellaista kuullut, kuka senkaltaista nähnyt? Syntyykö maa yhden päivän kivulla, tahi synnytetäänkö kansa yhdellä haavaa? Siionhan tunsi kipuja ja samalla jo synnytti lapsensa.
9. Minäkö avaisin kohdun sallimatta synnyttää, sanoo Herra, tahi minäkö, joka saatan synnyttämään, sulkisin kohdun?
10. Iloitkaa Jerusalemin kanssa ja riemuitkaa hänestä kaikki, jotka häntä rakastatte; iloitsemalla iloitkaa hänen kanssaan, te, jotka olette hänen tähtensä surreet,
11. että imisitte ja tulisitte ravituiksi hänen lohdutuksensa rinnoista, että joisitte ja virkistyisitte hänen kunniansa runsaudesta.
12. Sillä näin sanoo Herra: Minä ohjaan hänen tykönsä rauhan niinkuin virran ja kansojen kunnian niinkuin tulvajoen. Ja te saatte imeä, kainalossa teitä kannetaan, ja polvilla pitäen teitä hyväillään.
13. Niinkuin äiti lohduttaa lastansa, niin minä lohdutan teitä, ja Jerusalemissa te saatte lohdutuksen.
14. Te näette sen, ja teidän sydämenne iloitsee, ja teidän luunne virkistyvät kuin vihanta ruoho; ja Herran käsi tulee tunnetuksi hänen palvelijoissansa, mutta vihollistensa hän antaa tuntea vihansa.
15. Sillä katso, Herra tulee tulessa, ja hänen vaununsa ovat kuin myrskytuuli; ja hän antaa vihansa purkautua hehkussa ja nuhtelunsa tulenliekeissä.
16. Herra käy tuomiolle kaiken lihan kanssa tulella ja miekallaan; ja Herran surmaamia on oleva paljon.