Kategoria: Yleinen

Jumalan rauha

JOH14:23-27

Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: ”Jos joku rakastaa minua, niin hän pitää minun sanani, ja minun Isäni rakastaa häntä, ja me tulemme hänen tykönsä ja jäämme hänen tykönsä asumaan.
24 Joka ei minua rakasta, se ei pidä minun sanojani; ja se sana, jonka te kuulette, ei ole minun, vaan Isän, joka on minut lähettänyt.
25 Tämän minä olen teille puhunut ollessani teidän tykönänne.
26 Mutta Puolustaja, Pyhä Henki, jonka Isä on lähettävä minun nimessäni, hän opettaa teille kaikki ja muistuttaa teitä kaikesta, minkä minä olen teille sanonut.
27 Rauhan minä jätän teille: minun rauhani-sen minä annan teille. En minä anna teille, niinkuin maailma antaa. Älköön teidän sydämenne olko murheellinen älköönkä peljätkö.

RAUHAN MINÄ JÄTÄN TEILLE…MAAILMA ON TODELLA RAUHATON JA LEVOTON…IHMISET OVAT RAUHATTOMIA KOSKA HE ELÄVÄT ILMAN JEESUSTA KRISTUSTA…JUMALAN RAUHA ON KULTAAKIN KALLIIMPI TÄSSÄ MYRSKYÄVÄSSÄ MAAILMANAJASSA…MIKÄ ON JUMALAN RAUHAN PERUSTA?

KOL1:9-23

 Sentähden emme mekään, siitä päivästä alkaen, jona sen kuulimme, ole lakanneet teidän edestänne rukoilemasta ja anomasta, että tulisitte täyteen hänen tahtonsa tuntemista kaikessa hengellisessä viisaudessa ja ymmärtämisessä,
10 vaeltaaksenne Herran edessä arvollisesti, hänelle kaikessa otollisesti, kaikessa hyvässä työssä hedelmää kantaen ja kasvaen Jumalan tuntemisen kautta,
11 ja hänen kirkkautensa väkevyyden mukaan kaikella voimalla vahvistettuina olemaan kaikessa kestäviä ja pitkämielisiä, ilolla
12 kiittäen Isää, joka on tehnyt teidät soveliaiksi olemaan osalliset siitä perinnöstä, mikä pyhillä on valkeudessa,
13 häntä, joka on pelastanut meidät pimeyden vallasta ja siirtänyt meidät rakkaan Poikansa valtakuntaan.
14 Hänessä meillä on lunastus, syntien anteeksisaaminen,
15 ja hän on näkymättömän Jumalan kuva, esikoinen ennen kaikkea luomakuntaa.
16 Sillä hänessä luotiin kaikki, mikä taivaissa ja mikä maan päällä on, näkyväiset ja näkymättömät, olkoot ne valtaistuimia tai herrauksia, hallituksia tai valtoja, kaikki on luotu hänen kauttansa ja häneen,
17 ja hän on ennen kaikkia, ja hänessä pysyy kaikki voimassa.
18 Ja hän on ruumiin, se on: seurakunnan, pää; hän, joka on alku, esikoinen kuolleista nousseitten joukossa, että hän olisi kaikessa ensimmäinen.
19 Sillä Jumala näki hyväksi, että kaikki täyteys hänessä asuisi
20 ja että hän, tehden rauhan hänen ristinsä veren kautta, hänen kauttaan sovittaisi itsensä kanssa kaikki, hänen kauttaan kaikki sekä maan päällä että taivaissa.
21 Teidätkin, jotka ennen olitte vieraantuneet ja mieleltänne hänen vihamiehiänsä pahoissa teoissanne, hän nyt on sovittanut
22 Poikansa lihan ruumiissa kuoleman kautta, asettaakseen teidät pyhinä ja nuhteettomina ja moitteettomina eteensä,
23 jos te vain pysytte uskossa, siihen perustuneina ja siinä lujina, horjahtamatta pois sen evankeliumin toivosta, jonka olette kuulleet, jota on julistettu kaikessa luomakunnassa taivaan alla ja jonka palvelijaksi minä, Paavali, olen tullut.

TEHDEN RAUHAN HÄNEN RISTINSÄ VEREN KAUTTA…HERRAN JEESUKSEN KRISTUKSEN RISTIN TYÖ,GOLGATAN VOITTO ON MEIDÄN RAUHAMME PERUSTA…ILMAN JEESUKSEN GOLGATAN UHRIA EI OLE JUMALAN RAUHAA…ILMAN JEESUSTA ME EI VOIDA OMISTAA JUMALAN RAUHAA…

EF2:11-18

 Muistakaa sentähden, että te ennen, te lihanne puolesta pakanat, jotka olette saaneet ympärileikkaamattomien nimen niiltä, joita, lihaan käsillä tehdyn ympärileikkauksen mukaisesti, sanotaan ympärileikatuiksi-
12 että te siihen aikaan olitte ilman Kristusta, olitte vailla Israelin kansalaisoikeutta ja vieraat lupauksen liitoille, ilman toivoa ja ilman Jumalaa maailmassa;
13 mutta nyt, kun olette Kristuksessa Jeesuksessa, olette te, jotka ennen olitte kaukana, päässeet lähelle Kristuksen veressä.
14 Sillä hän on meidän rauhamme, hän, joka teki molemmat yhdeksi ja purki erottavan väliseinän, nimittäin vihollisuuden,
15 kun hän omassa lihassaan teki tehottomaksi käskyjen lain säädöksinensä, luodakseen itsessänsä nuo kaksi yhdeksi uudeksi ihmiseksi, tehden rauhan,
16 ja yhdessä ruumiissa sovittaakseen molemmat Jumalan kanssa ristin kautta, kuolettaen itsensä kautta vihollisuuden.
17 Ja hän tuli ja julisti rauhaa teille, jotka kaukana olitte, ja rauhaa niille, jotka lähellä olivat;
18 sillä hänen kauttansa on meillä molemmilla pääsy yhdessä Hengessä Isän tykö.

HEBR9:8-14

 Näin Pyhä Henki osoittaa, että tie kaikkeinpyhimpään vielä on ilmoittamatta, niin kauan kuin etumainen maja vielä seisoo.
9 Tämä on nykyistä aikaa tarkoittava vertauskuva, ja sen mukaisesti uhrataan lahjoja ja uhreja, jotka eivät kykene tekemään täydelliseksi omassatunnossaan sitä, joka jumalanpalvelusta toimittaa,
10 vaan jotka, niinkuin ruuat ja juomat ja erilaiset pesotkin, ovat ainoastaan lihan sääntöjä, jotka ovat voimassa uuden järjestyksen aikaan asti.
11 Mutta kun Kristus tuli tulevaisen hyvän ylimmäiseksi papiksi, niin hän suuremman ja täydellisemmän majan kautta, joka ei ole käsillä tehty, se on: joka ei ole tätä luomakuntaa,
12 meni, ei kauristen ja vasikkain veren kautta, vaan oman verensä kautta kerta kaikkiaan kaikkeinpyhimpään ja sai aikaan iankaikkisen lunastuksen.
13 Sillä jos kauristen ja härkäin veri ja hiehon tuhka, saastaisten päälle vihmottuna, pyhittää lihanpuhtauteen,
14 kuinka paljoa enemmän on Kristuksen veri, hänen, joka iankaikkisen Hengen kautta uhrasi itsensä viattomana Jumalalle, puhdistava meidän omantuntomme kuolleista teoista palvelemaan elävää Jumalaa!

JES48:22

Jumalattomilla ei ole rauhaa, sanoo Herra.

SILLÄ HÄN ON MEIDÄN RAUHAMME…JEESUKSEN GOLGATAN UHRI ON MEIDÄN RAUHAN PERUSTA…KUN JEESUKSEN VERI PUHDISTAA MEIDÄT SYNNISTÄ,KUN ME NE HÄNELLE TUNNUSTAMME, MEIDÄN OMATUNTOMME PUHDISTUU JA ME SAAMME RAUHAN SYDÄMEEMME! ILMAN USKOA JEESUKSEEN EI OLE RAUHAA! JUMALATTOMILLA EI OLE RAUHAA…ON ELINTÄRKEÄÄ ETTÄ ME TULEMME JEESUKSEN OMIKSI JA SAAMME PUHTAAN OMANTUNNON JA JUMALAN RAUHAN…JUMALAN RAUHA ON TODISTEENA SIITÄ ETTÄ MEILLÄ ON ASIAT KUNNOSSA HERRAN KANSSA…

2PIET3:10-15

 Mutta Herran päivä on tuleva niinkuin varas, ja silloin taivaat katoavat pauhinalla, ja alkuaineet kuumuudesta hajoavat, ja maa ja kaikki, mitä siihen on tehty, palavat.
11 Kun siis nämä kaikki näin hajoavat, millaisia tuleekaan teidän olla pyhässä vaelluksessa ja jumalisuudessa,
12 teidän, jotka odotatte ja joudutatte Jumalan päivän tulemista, jonka voimasta taivaat hehkuen hajoavat ja alkuaineet kuumuudesta sulavat!
13 Mutta hänen lupauksensa mukaan me odotamme uusia taivaita ja uutta maata, joissa vanhurskaus asuu.
14 Sentähden, rakkaani, pyrkikää tätä odottaessanne siihen, että teidät havaittaisiin tahrattomiksi ja nuhteettomiksi, rauhassa, hänen edessänsä;
15 ja lukekaa meidän Herramme pitkämielisyys pelastukseksi, josta myös meidän rakas veljemme Paavali hänelle annetun viisauden mukaan teille on kirjoittanut;

KUN ME ODOTAMME JEESUSTA HAKEMAAN MEIDÄT KOTIIN, ON TÄRKEÄÄ ETTÄ MEILLÄ ON JUMALAN RAUHA ODOTTAESSAMME…SE ON TODISTEENA SIITÄ ETTÄ MEILLÄ ON ASIAT KUNNOSSA HERRAN KANSSA…ETTÄ TEIDÄT HAVAITTAISIIN TAHRATTOMIKSI JA NUHTEETTOMIKSI, RAUHASSA, HÄNEN EDESSÄNSÄ…MEIDÄN ON VAALITTAVA JUMALAN RAUHAA…MITEN TÄMÄ TAPAHTUU?

JES48:17-19

 Näin sanoo Herra, sinun lunastajasi, Israelin Pyhä: Minä olen Herra, sinun Jumalasi, joka opetan sinulle, mikä hyödyllistä on, johdatan sinua sitä tietä, jota sinun tulee käydä.
18 Jospa ottaisit minun käskyistäni vaarin, niin olisi sinun rauhasi niinkuin virta ja sinun vanhurskautesi niinkuin meren aallot;
19 sinun lastesi paljous olisi niinkuin hiekka, sinun kohtusi hedelmä niinkuin hiekkajyväset, sen nimi ei häviäisi, ei katoaisi minun kasvojeni edestä.

JOSPA OTTAISIT MINUN KÄSKYISTÄNI VAARIN, NIIN OLISI SINUN RAUHASI NIINKUIN VIRTA, JA SINUN VANHURSKAUTESI NIINKUIN MEREN AALLOT…ON TÄRKEÄÄ ETTÄ ME LUEMME JUMALAN SANAA, RAAMATTUA, JA PYRIMME TEKEMÄÄN JUMALAN SANAN MUKAAN…NÄIN ME SAAMME VAALIA RAUHAA JONKA HERRA ON MEILLE ANTANUT…

1PIET3:8-11

 Ja lopuksi: olkaa kaikki yksimielisiä, helläsydämisiä, veljiä kohtaan rakkaita, armahtavaisia, nöyriä.
9 Älkää kostako pahaa pahalla, älkää herjausta herjauksella, vaan päinvastoin siunatkaa; sillä siihen te olette kutsututkin, että siunauksen perisitte.
10 Sillä: ”joka tahtoo rakastaa elämää ja nähdä hyviä päiviä, varjelkoon kielensä pahasta ja huulensa vilppiä puhumasta,
11 kääntyköön pois pahasta ja tehköön hyvää, etsiköön rauhaa ja pyrkiköön siihen.

ETSIKÖÖN RAUHAA JA PYRKIKÖÖN SIIHEN! KUN ME OTAMME JUMALAN SANASTA VAARIN, MEIDÄN RAUHAMME ON KUIN VIRTA! JUMALAN SANAN NOUDATTAMISESTA ON LUVASSA SIUNAUS…JUMALAN RAUHA JOKA ON KAIKKEA YMMÄRRYSTÄ YLEMPI! MAAILMA MYRSKYÄÄ JA MYLLERTÄÄ MUTTA ME SAAMME OLLA KAIKEN KESKELLÄ JUMALAN RAUHASSA…MITKÄ ASIAT VOIVAT VIEDÄ JUMALAN RAUHAN?

LUUK12:22-31

 Ja hän sanoi opetuslapsillensa: ”Sentähden minä sanon teille: älkää murehtiko hengestänne, mitä söisitte, älkääkä ruumiistanne, mitä päällenne pukisitte.
23 Sillä henki on enemmän kuin ruoka, ja ruumis enemmän kuin vaatteet.
24 Katselkaa kaarneita: eivät ne kylvä eivätkä leikkaa, eikä niillä ole säilytyshuonetta eikä aittaa; ja Jumala ruokkii ne. Kuinka paljoa suurempiarvoiset te olette kuin linnut!
25 Ja kuka teistä voi murehtimisellaan lisätä ikäänsä kyynäränkään vertaa?
26 Jos siis ette voi sitäkään, mikä vähintä on, mitä te murehditte muusta?
27 Katselkaa kukkia, kuinka ne kasvavat: eivät ne työtä tee eivätkä kehrää. Kuitenkin minä sanon teille: ei Salomo kaikessa loistossansa ollut niin vaatetettu kuin yksi niistä.
28 Jos siis Jumala näin vaatettaa kedon ruohon, joka tänään kasvaa ja huomenna uuniin heitetään, kuinka paljoa ennemmin teidät, te vähäuskoiset!
29 Älkää siis tekään etsikö, mitä söisitte ja mitä joisitte, älkääkä korkeita tavoitelko.
30 Sillä näitä kaikkia maailman pakanakansat tavoittelevat; mutta teidän Isänne kyllä tietää teidän näitä tarvitsevan.
31 Vaan etsikää Jumalan valtakuntaa, niin myös nämä teille annetaan sen ohessa.

1JOH2:15-17

Älkää rakastako maailmaa älkääkä sitä, mikä maailmassa on. Jos joku maailmaa rakastaa, niin Isän rakkaus ei ole hänessä.
16 Sillä kaikki, mikä maailmassa on, lihan himo, silmäin pyyntö ja elämän korskeus, se ei ole Isästä, vaan maailmasta.
17 Ja maailma katoaa ja sen himo; mutta joka tekee Jumalan tahdon, se pysyy iankaikkisesti.

MATT13:

Ja hänen tykönsä kokoontui paljon kansaa, jonka tähden hän astui venheeseen ja istuutui, ja kaikki kansa seisoi rannalla.
3 Ja hän puhui heille paljon vertauksilla ja sanoi: ”Katso, kylväjä meni kylvämään.
4 Ja hänen kylväessään putosivat muutamat siemenet tien oheen, ja linnut tulivat ja söivät ne.
5 Toiset putosivat kallioperälle, jossa niillä ei ollut paljon maata, ja ne nousivat kohta oraalle, kun niillä ei ollut syvää maata.
6 Mutta auringon noustua ne paahtuivat, ja kun niillä ei ollut juurta, niin ne kuivettuivat.
7 Toiset taas putosivat orjantappuroihin, ja orjantappurat nousivat ja tukahuttivat ne.
8 Ja toiset putosivat hyvään maahan ja antoivat sadon, mitkä sata, mitkä kuusikymmentä, mitkä kolmekymmentä jyvää.
9 Jolla on korvat, se kuulkoon.”

2KOR7:6-10

 Mutta Jumala, joka masentuneita lohduttaa, lohdutti meitä Tiituksen tulolla,
7 eikä ainoastaan hänen tulollansa, vaan myöskin sillä lohdutuksella, jonka hän oli teistä saanut, sillä hän on kertonut meille teidän ikävöimisestänne, valittelustanne ja innostanne minun hyväkseni, niin että minä iloitsin vielä enemmän.
8 Sillä vaikka murehutinkin teitä kirjeelläni, en sitä kadu, ja jos kaduinkin, niin minä-kun näen, että tuo kirje on, vaikkapa vain vähäksi aikaa, murehuttanut teitä-
9 nyt iloitsen, en siitä, että tulitte murheellisiksi, vaan siitä, että murheenne oli teille parannukseksi; sillä te tulitte murheellisiksi Jumalan mielen mukaan, ettei teillä olisi mitään vahinkoa meistä.
10 Sillä Jumalan mielen mukainen murhe saa aikaan parannuksen, joka koituu pelastukseksi ja jota ei kukaan kadu; mutta maailman murhe tuottaa kuoleman.

FIL4:6-7

 Älkää mistään murehtiko, vaan kaikessa saattakaa pyyntönne rukouksella ja anomisella kiitoksen kanssa Jumalalle tiettäväksi,
7 ja Jumalan rauha, joka on kaikkea ymmärrystä ylempi, on varjeleva teidän sydämenne ja ajatuksenne Kristuksessa Jeesuksessa.

GAL5:22

 Mutta Hengen hedelmä on rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, sävyisyys, itsensähillitseminen.

JOS MEILLE ON MAALLISTEN ASIOITTEN TAVOITTELEMINEN TÄRKEÄMPÄÄ KUIN JUMALAN TAHDON ETSIMINEN JA TOTEUTTAMINEN, MEILLE VOI TULLA PALJON TURHAA MURHETTA JOKA VOI JOPA MEIDÄN HENGELLISEN ELÄMÄMME TUKAHDUTTAA…MUTTA MAAILMAN MURHE TUOTTAA KUOLEMAN…JA ELÄMÄN KORSKEUS, SE EI OLE ISÄSTÄ, VAAN MAAILMASTA…ON TÄRKEÄÄ ETTÄ JEESUKSEN TAHDON TEKEMINEN ON MEILLÄ YKKÖSSIJALLA…JOS MAALLISET ASIAT VIE JEESUKSELTA YKKÖSSIJAN, RAUHA, JOKA ON PYHÄN HENGEN HEDELMÄÄ MEISSÄ, TUKAHTUU…ETTÄ JEESUS PITÄÄ OLLA KAIKESSA YKKÖSSIJALLA! MUUTEN ORJANTAPPURAT PÄÄSEVÄT TUKAHDUTTAMAAN HENGEN HEDELMÄN JONKA JUMALA TAHTOISI MEISSÄ KASVAVAN…JA JOS MAALLISET MURHEET JA KOETUKSET YRITTÄÄ VIEDÄ MEILTÄ JUMALAN RAUHAN, LÄÄKE ON ANNETTU…VAAN KAIKESSA SAATTAKAA PYYNTÖNNE RUKOUKSELLA JA ANOMISELLA KIITOKSEN KANSSA JUMALALLE TIETTÄVÄKSI, JA JUMALAN RAUHA , JOKA ON KAIKKEA YMMÄRRYSTÄ YLEMPI, ON VARJELEVA TEIDÄN SYDÄMENNE JA AJATUKSENNE KRISTUKSESSA JEESUKSESSA…KIITOS HERRALLE, HÄN ON ANTANUT MEILLE LÄÄKKEEN MURHEITTEN KESKELLÄ…ON TODELLA TÄRKEÄÄ RAAMATUN SANAN LUKEMISEN JA NOUDATTAMISEN LISÄKSI RUKOILLA HERRAA! HUUTAA HÄNTÄ AVUKSI HÄDÄN PÄIVÄNÄ! JÄTTÄÄ HÄNELLE KAIKKI MURHEET JA HUOLET ANOMISELLA JA RUKOUKSELLA, KIITOKSEN KANSSA! ON TÄRKEÄÄ ETTÄ ME VUODATAMME HERRALLE HUOLEMME JA MURHEEMME! ETTEMME PIDÄ NIITÄ ITSELLÄMME VAAN JÄTÄMME NE JEESUKSELLE! MIKÄ MUU ASIA VIE JEESUKSEEN USKOVALTA JUMALAN RAUHAN?

PS32

 Daavidin mietevirsi. Autuas se, jonka rikokset ovat anteeksi annetut, jonka synti on peitetty!
2 Autuas se ihminen, jolle Herra ei lue hänen pahoja tekojansa ja jonka hengessä ei ole vilppiä!
3 Kun minä siitä vaikenin, riutuivat minun luuni jokapäiväisestä valituksestani.
4 Sillä yötä päivää oli sinun kätesi raskaana minun päälläni; minun nesteeni kuivui niinkuin kesän helteessä. Sela.
5 Minä tunnustin sinulle syntini enkä peittänyt pahoja tekojani; minä sanoin: ”Minä tunnustan Herralle rikokseni”, ja sinä annoit anteeksi minun syntivelkani. Sela.
6 Sentähden rukoilkoot sinua kaikki hurskaat aikana, jona sinut löytää voidaan. Vaikka suuret vedet tulvisivat, eivät ne heihin ulotu.
7 Sinä olet minun suojani, sinä varjelet minut hädästä, sinä ympäröitset minut pelastuksen riemulla. Sela.
8 ”Minä opetan sinua ja osoitan sinulle tien, jota sinun tulee vaeltaa; minä neuvon sinua, minun silmäni sinua vartioitsee”.
9 Älkää olko niinkuin järjettömät orhit ja muulit, joita suitsilla ja ohjaksilla, niiden valjailla, suistetaan; muutoin ne eivät sinua lähesty.
10 Jumalattomalla on monta vaivaa, mutta joka Herraan turvaa, häntä ympäröitsee armo.
11 Iloitkaa Herrassa ja riemuitkaa, te vanhurskaat, ja veisatkaa ilovirsiä, kaikki te oikeamieliset.

DAAVID OLI LANGENNUT TODELLA PAHASTI ELÄMÄSSÄÄN! JUMALAN KÄSI LEPÄSI RASKAANA DAAVIDIN PÄÄLLÄ KUNNES HÄN TUNNUSTI SYNTINSÄ HERRALLE JA TEKI PARANNUKSEN…

1JOH1:4-10

 Ja tämän me kirjoitamme, että meidän ilomme olisi täydellinen.
5 Ja tämä on se sanoma, jonka olemme häneltä kuulleet ja jonka me teille julistamme: että Jumala on valkeus ja ettei hänessä ole mitään pimeyttä.
6 Jos sanomme, että meillä on yhteys hänen kanssaan, mutta vaellamme pimeydessä, niin me valhettelemme emmekä tee totuutta.
7 Mutta jos me valkeudessa vaellamme, niinkuin hän on valkeudessa, niin meillä on yhteys keskenämme, ja Jeesuksen Kristuksen, hänen Poikansa, veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä.
8 Jos sanomme, ettei meillä ole syntiä, niin me eksytämme itsemme, ja totuus ei ole meissä.
9 Jos me tunnustamme syntimme, on hän uskollinen ja vanhurskas, niin että hän antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä.
10 Jos sanomme, ettemme ole syntiä tehneet, niin me teemme hänet valhettelijaksi, ja hänen sanansa ei ole meissä.

SANANL28:13-14

 Joka rikkomuksensa salaa, se ei menesty; mutta joka ne tunnustaa ja hylkää, se saa armon.
14 Onnellinen se ihminen, joka aina on aralla tunnolla; mutta joka sydämensä paaduttaa, se onnettomuuteen lankeaa.

ON TÄRKEÄÄ ETTÄ ME EI PAADUTETA SYDÄNTÄMME LANKEEMUKSIEN KOHDALLA, VAAN ETTÄ ME TUNNUSTAMME HERRALLE RIKKOMUKSEMME JA TEEMME NIISTÄ PARANNUSTA…JA NÄIN ME SAAMME VAALIA JUMALAN RAUHAA ELÄMÄSSÄMME, JOKA ON KAIKKEA YMMÄRRYSTÄ YLEMPI…JA PARANNUKSEN TEKEMISEN TULEE JATKUA NIIN KAUAN KUN ME OLEMME PÄÄSSEET TAIVAAN KOTIIN! KUN MEILLÄ ON JUMALAN RAUHA JA PUHDAS OMATUNTO, ME VOIDAAN OLLA TURVALLISIN MIELIN TÄSSÄ MYRSKYÄVÄSSÄ LOPUN AJASSA JA SAADAAN ODOTTAA TURVALLISIN MIELIN KOSKA HERRA MEIDÄT KOTIIN HAKEE…JA JUMALAN RAUHAA EIVÄT VOI OLOSUHTEET HORJUTTAA…KUN ME OLEMME PUHTAALLA OMALLATUNNOLLA JA JUMALAN RAUHASSA, RAUHA SÄILYY VAIKEISSAKIN TILANTEISSA…

APT12:1-9

Siihen aikaan kuningas Herodes otatti muutamia seurakunnan jäseniä kiinni kiduttaaksensa heitä.
2 Ja hän mestautti miekalla Jaakobin, Johanneksen veljen.
3 Ja kun hän näki sen olevan juutalaisille mieleen, niin hän sen lisäksi vangitutti Pietarinkin. Silloin olivat happamattoman leivän päivät.
4 Ja otettuaan hänet kiinni hän pani hänet vankeuteen ja jätti neljän nelimiehisen sotilasvartioston vartioitavaksi, aikoen pääsiäisen jälkeen asettaa hänet kansan eteen.
5 Niin pidettiin siis Pietaria vankeudessa; mutta seurakunta rukoili lakkaamatta Jumalaa hänen edestänsä.
6 Ja yöllä sitä päivää vasten, jona Herodeksella oli aikomus viedä hänet oikeuden eteen, Pietari nukkui kahden sotamiehen välissä, sidottuna kaksilla kahleilla; ja vartijat vartioitsivat oven edessä vankilaa.
7 Ja katso, hänen edessään seisoi Herran enkeli, ja huoneessa loisti valo, ja enkeli sysäsi Pietaria kylkeen ja herätti hänet sanoen: ”Nouse nopeasti!” Ja kahleet putosivat hänen käsistään.
8 Ja enkeli sanoi hänelle: ”Vyötä itsesi ja sido paula-anturat jalkaasi”. Ja hän teki niin. Vielä enkeli sanoi hänelle: ”Heitä vaippa yllesi ja seuraa minua”.
9 Ja Pietari lähti ja seurasi häntä, mutta ei tiennyt, että se, mikä enkelin vaikutuksesta tapahtui, oli totta, vaan luuli näkevänsä näyn.

MARK4:37-40

 Ja nousi kova myrskytuuli, ja aallot syöksyivät venheeseen, niin että venhe jo täyttyi.
38 Ja itse hän oli peräkeulassa ja nukkui nojaten päänaluseen. Ja he herättivät hänet ja sanoivat hänelle: ”Opettaja, etkö välitä siitä, että me hukumme?”
39 Ja herättyään hän nuhteli tuulta ja sanoi järvelle: ”Vaikene, ole hiljaa”. Niin tuuli asettui, ja tuli aivan tyven.
40 Ja hän sanoi heille: ”Miksi olette niin pelkureita? Kuinka teillä ei ole uskoa?”

PIETARI SAI OLLA JUMALAN RAUHASSA VANKILASSAKIN…PIETARI NUKKUI KAHDEN SOTAMIEHEN VÄLISSÄ VOIKO SANOA ”RUUSUSEN” UNTA…PIETARI SAI OLLA PUHTAALLA OMALLATUNNOLLA JA JUMALAN RAUHASSA…SILLOIN EI OLOSUHTEETKAAN HÄIRINNEET…JA JEESUS JOKA ITSE ON MEIDÄN RAUHAMME, NUKKUI HYVILLÄ MIELIN MYRSKYN KESKELLÄ…KUN MEILLÄ ON PUHDAS OMATUNTO JA JUMALAN RAUHA, OLOSUHTEETKAAN EI SAA MEITÄ MENETTÄMÄÄN SITÄ RAUHAA JOKA JEESUKSESSA MEILLÄ ON… EI LUOVUTETA! EI ANNETA PERIKSI! TEHDÄÄN AINA PARANNUSTA EREHDYSTEN KOHDALLA JA OLLAAN AINA INNOKKAAT HERRAN TYÖSSÄ JA ODOTETAAN JEESUSTA VALVOEN JA RUKOILLEN, JUMALAN RAUHASSA…AAMEN

2PIET1:2-11

Armo ja rauha lisääntyköön teille Jumalan ja meidän Herramme Jeesuksen tuntemisen kautta.
3 Koska hänen jumalallinen voimansa on lahjoittanut meille kaiken, mikä elämään ja jumalisuuteen tarvitaan, hänen tuntemisensa kautta, joka on kutsunut meidät kirkkaudellaan ja täydellisyydellään,
4 joiden kautta hän on lahjoittanut meille kalliit ja mitä suurimmat lupaukset, että te niiden kautta tulisitte jumalallisesta luonnosta osallisiksi ja pelastuisitte siitä turmeluksesta, joka maailmassa himojen tähden vallitsee,
5 niin pyrkikää juuri sentähden kaikella ahkeruudella osoittamaan uskossanne avuja, avuissa ymmärtäväisyyttä,
6 ymmärtäväisyydessä itsenne hillitsemistä, itsenne hillitsemisessä kärsivällisyyttä, kärsivällisyydessä jumalisuutta,
7 jumalisuudessa veljellistä rakkautta, veljellisessä rakkaudessa yhteistä rakkautta.
8 Sillä jos teillä on nämä ja ne yhä enenevät, niin ne eivät salli teidän olla toimettomia eikä hedelmättömiä meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen tuntemisessa.
9 Jolla sitävastoin ei niitä ole, se on sokea, likinäköinen, on unhottanut puhdistuneensa entisistä synneistänsä.
10 Pyrkikää sentähden, veljet, sitä enemmän tekemään kutsumisenne ja valitsemisenne lujaksi; sillä jos sen teette, ette koskaan lankea;
11 sillä näin teille runsain määrin tarjotaan pääsy meidän Herramme ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen iankaikkiseen valtakuntaan.

Taivaallinen Jerusalem

JES65:17-19

 Sillä katso, minä luon uudet taivaat ja uuden maan. Entisiä ei enää muisteta, eivätkä ne enää ajatukseen astu;
18 vaan te saatte iloita ja riemuita iankaikkisesti siitä, mitä minä luon. Sillä katso, iloksi luon minä Jerusalemin, riemuksi sen kansan.
19 Minä iloitsen Jerusalemista ja riemuitsen kansastani; eikä siellä enää kuulla itkun ääntä eikä valituksen ääntä.

ILM21LUKU

 Ja minä näin uuden taivaan ja uuden maan; sillä ensimmäinen taivas ja ensimmäinen maa ovat kadonneet, eikä merta enää ole.
2 Ja pyhän kaupungin, uuden Jerusalemin, minä näin laskeutuvan alas taivaasta Jumalan tyköä, valmistettuna niinkuin morsian, miehellensä kaunistettu.
3 Ja minä kuulin suuren äänen valtaistuimelta sanovan: ”Katso, Jumalan maja ihmisten keskellä! Ja hän on asuva heidän keskellänsä, ja he ovat hänen kansansa, ja Jumala itse on oleva heidän kanssaan, heidän Jumalansa;
4 ja hän on pyyhkivä pois kaikki kyyneleet heidän silmistänsä, eikä kuolemaa ole enää oleva, eikä murhetta eikä parkua eikä kipua ole enää oleva, sillä kaikki entinen on mennyt.”
5 Ja valtaistuimella istuva sanoi: ”Katso, uudeksi minä teen kaikki”. Ja hän sanoi: ”Kirjoita, sillä nämä sanat ovat vakaat ja todet”.
6 Ja hän sanoi minulle: ”Se on tapahtunut. Minä olen A ja O, alku ja loppu. Minä annan janoavalle elämän veden lähteestä lahjaksi.
7 Joka voittaa, on tämän perivä, ja minä olen oleva hänen Jumalansa, ja hän on oleva minun poikani.
8 Mutta pelkurien ja epäuskoisten ja saastaisten ja murhaajien ja huorintekijäin ja velhojen ja epäjumalanpalvelijain ja kaikkien valhettelijain osa on oleva siinä järvessä, joka tulta ja tulikiveä palaa; tämä on toinen kuolema.”
9 Ja tuli yksi niistä seitsemästä enkelistä, joilla oli ne seitsemän maljaa täynnä seitsemää viimeistä vitsausta, ja puhui minun kanssani sanoen: ”Tule tänne, minä näytän sinulle morsiamen, Karitsan vaimon”.
10 Ja hän vei minut hengessä suurelle ja korkealle vuorelle ja näytti minulle pyhän kaupungin, Jerusalemin, joka laskeutui alas taivaasta Jumalan tyköä,
11 ja siinä oli Jumalan kirkkaus; sen hohto oli kaikkein kalleimman kiven kaltainen, niinkuin kristallinkirkas jaspis-kivi;
12 siinä oli suuri ja korkea muuri, jossa oli kaksitoista porttia ja porteilla kaksitoista enkeliä, ja niihin oli kirjoitettu nimiä, ja ne ovat Israelin lasten kahdentoista sukukunnan nimet;
13 idässä kolme porttia ja pohjoisessa kolme porttia ja etelässä kolme porttia ja lännessä kolme porttia.
14 Ja kaupungin muurilla oli kaksitoista perustusta, ja niissä Karitsan kahdentoista apostolin kaksitoista nimeä.
15 Ja sillä, joka minulle puhui, oli mittasauvana kultainen ruoko, mitatakseen kaupungin ja sen portit ja sen muurin.
16 Ja kaupunki oli neliskulmainen, ja sen pituus oli yhtä suuri kuin sen leveys. Ja hän mittasi sillä ruovolla kaupungin: se oli kaksitoista tuhatta vakomittaa. Sen pituus ja leveys ja korkeus olivat yhtä suuret.
17 Ja hän mittasi sen muurin: se oli sata neljäkymmentä neljä kyynärää, ihmismitan mukaan, joka on enkelin mitta.
18 Ja sen muuri oli rakennettu jaspiksesta, ja kaupunki oli puhdasta kultaa, puhtaan lasin kaltaista.
19 Ja kaupungin muurin perustukset olivat kaunistetut kaikkinaisilla kalleilla kivillä; ensimmäinen perustus oli jaspis, toinen safiiri, kolmas kalkedon, neljäs smaragdi,
20 viides sardonyks, kuudes sardion, seitsemäs krysoliitti, kahdeksas berylli, yhdeksäs topaasi, kymmenes krysoprasi, yhdestoista hyasintti, kahdestoista ametisti.
21 Ja ne kaksitoista porttia olivat kaksitoista helmeä; kukin portti oli yhdestä helmestä; ja kaupungin katu oli puhdasta kultaa, ikäänkuin läpikuultavaa lasia.
22 Mutta temppeliä minä en siinä nähnyt; sillä Herra Jumala, Kaikkivaltias, on sen temppeli, ja Karitsa.
23 Eikä kaupunki tarvitse valoksensa aurinkoa eikä kuuta; sillä Jumalan kirkkaus valaisee sen, ja sen lamppu on Karitsa.
24 Ja kansat tulevat vaeltamaan sen valkeudessa, ja maan kuninkaat vievät sinne kunniansa.
25 Eikä sen portteja suljeta päivällä, ja yötä ei siellä ole,
26 ja sinne viedään kansojen kunnia ja kalleudet.
27 Eikä sinne ole pääsevä mitään epäpyhää eikä ketään kauhistusten tekijää eikä valhettelijaa, vaan ainoastaan ne, jotka ovat kirjoitetut Karitsan elämänkirjaan.

KATSO, JUMALAN MAJA IHMISTEN KESKELLÄ! TAIVAALLINEN JERUSALEM ON JUMALAN MAJA…VALMISTETTUNA NIINKUIN MORSIAN, MIEHELLENSÄ KAUNISTETTU…JA KAUPUNGIN MUURILLA OLI KAKSITOISTA PERUSTUSTA, JA NIISSÄ KARITSAN KAHDENTOISTA APOSTOLIN KAKSITOISTA NIMEÄ…JEESUKSEN KAKSITOISTA APOSTOLIA VAELSIVAT MAAN PÄÄLLÄ KUULIAISINA JUMALAN TAHDOLLE…HEIDÄN KUULIAISUUTENSA KANTOI IANKAIKKISEEN ELÄMÄÄN, TAIVAALLISEEN JERUSALEMIIN ASTI…KUN ME SEURAAMME JEESUSTA KUULIAISESTI RISTIN TIELLÄ TÄÄLLÄ MAAN PÄÄLLÄ, SILLÄ ON KAUASKANTOISET SEURAUKSET…MEIDÄN TEKOMME KANTAUTUVAT TAIVAALLISEEN JERUSALEMIIN ASTI…

1PIET2:4-6

Ja tulkaa hänen tykönsä, elävän kiven tykö, jonka ihmiset tosin ovat hyljänneet, mutta joka Jumalan edessä on valittu, kallis,
5 ja rakentukaa itsekin elävinä kivinä hengelliseksi huoneeksi, pyhäksi papistoksi, uhraamaan hengellisiä uhreja, jotka Jeesuksen Kristuksen kautta ovat Jumalalle mieluisia.
6 Sillä Raamatussa sanotaan: ”Katso, minä lasken Siioniin valitun kiven, kalliin kulmakiven; ja joka häneen uskoo, ei ole häpeään joutuva”.

ILM3:10-12

 Koska sinä olet ottanut minun kärsivällisyyteni sanasta vaarin, niin minä myös otan sinusta vaarin ja pelastan sinut koetuksen hetkestä, joka on tuleva yli koko maanpiirin koettelemaan niitä, jotka maan päällä asuvat.
11 Minä tulen pian; pidä, mitä sinulla on, ettei kukaan ottaisi sinun kruunuasi.
12 Joka voittaa, sen minä teen pylvääksi Jumalani temppeliin, eikä hän koskaan enää lähde sieltä ulos, ja minä kirjoitan häneen Jumalani nimen ja Jumalani kaupungin nimen, sen uuden Jerusalemin, joka laskeutuu alas taivaasta minun Jumalani tyköä, ja oman uuden nimeni.

TAIVAALLINEN JERUSALEM ON JUMALAN MAJA…JA JÄNNÄ KUN HERRA RAKENTAA IKÄÄNKUIN USKOVIEN IHMISTEN KUULIAISUUDEN KAUTTA TÄTÄ TAIVAALLISTA JERUSALEMIA…JOKA VOITTAA, SEN MINÄ TEEN PYLVÄÄKSI JUMALANI TEMPPELIIN, EIKÄ HÄN ENÄÄ KOSKAAN LÄHDE SIELTÄ ULOS…SIIS KUN ME OLEMME TÄÄLLÄ MAAN PÄÄLLÄ USKOLLISIA JEESUKSELLE, TEKOMME KANTAVAT TAIVAALLISEEN JERUSALEMIIN ASTI…ELI MEIDÄN TEOILLAMME ON IANKAIKKISET VAIKUTUKSET…MUTTA AINOASTAAN SILLOIN KUN OLEMME JEESUKSELLE KUULIAISET JA USKOLLISET…

1MOOS22:1-18

 Näiden tapausten jälkeen Jumala koetteli Aabrahamia ja sanoi hänelle: ”Aabraham!” Hän vastasi: ”Tässä olen”.
2 Ja hän sanoi: ”Ota Iisak, ainokainen poikasi, jota rakastat, ja mene Moorian maahan ja uhraa hänet siellä polttouhriksi vuorella, jonka minä sinulle sanon”.
3 Varhain seuraavana aamuna Aabraham satuloi aasinsa ja otti mukaansa kaksi palvelijaansa sekä poikansa Iisakin, ja halottuaan polttouhripuita hän lähti menemään siihen paikkaan, jonka Jumala oli hänelle sanonut.
4 Kolmantena päivänä Aabraham nosti silmänsä ja näki sen paikan kaukaa.
5 Silloin Aabraham sanoi palvelijoilleen: ”Jääkää tähän aasin kanssa. Minä ja poika menemme tuonne rukoilemaan; sitten me palaamme luoksenne.”
6 Ja Aabraham otti polttouhripuut ja sälytti ne poikansa Iisakin selkään; itse hän otti käteensä tulen ja veitsen, ja niin he astuivat molemmat yhdessä.
7 Iisak puhui isällensä Aabrahamille sanoen: ”Isäni!” Tämä vastasi: ”Tässä olen, poikani”. Ja hän sanoi: ”Katso, tässä on tuli ja halot, mutta missä on lammas polttouhriksi?”
8 Aabraham vastasi: ”Jumala on katsova itselleen lampaan polttouhriksi, poikani”. Ja he astuivat molemmat yhdessä.
9 Ja kun he olivat tulleet siihen paikkaan, jonka Jumala oli hänelle sanonut, rakensi Aabraham siihen alttarin, latoi sille halot, sitoi poikansa Iisakin ja pani hänet alttarille halkojen päälle.
10 Ja Aabraham ojensi kätensä ja tarttui veitseen teurastaakseen poikansa.
11 Silloin Herran enkeli huusi hänelle taivaasta sanoen: ”Aabraham, Aabraham!” Hän vastasi: ”Tässä olen”.
12 Niin hän sanoi: ”Älä satuta kättäsi poikaan äläkä tee hänelle mitään, sillä nyt minä tiedän, että sinä pelkäät Jumalaa, kun et kieltänyt minulta ainokaista poikaasi”.
13 Niin Aabraham nosti silmänsä ja huomasi takanansa oinaan, joka oli sarvistaan takertunut pensaikkoon. Ja Aabraham meni, otti oinaan ja uhrasi sen polttouhriksi poikansa sijasta.
14 Ja Aabraham pani sen paikan nimeksi ”Herra näkee”. Niinpä vielä tänä päivänä sanotaan: ”Vuorella, missä Herra ilmestyy”.
15 Ja Herran enkeli huusi Aabrahamille toistamiseen taivaasta
16 ja sanoi: ”Minä vannon itse kauttani, sanoo Herra: Sentähden että tämän teit etkä kieltänyt minulta ainokaista poikaasi,
17 minä runsaasti siunaan sinua ja teen sinun jälkeläistesi luvun paljoksi kuin taivaan tähdet ja hiekka, joka on meren rannalla, ja sinun jälkeläisesi valtaavat vihollistensa portit.
18 Ja sinun siemenessäsi tulevat siunatuiksi kaikki kansakunnat maan päällä, sentähden että olit minun äänelleni kuuliainen.”

1KOR4:2

Sitä tässä huoneenhaltijoilta ennen muuta vaaditaan, että heidät havaitaan uskollisiksi.

1SAM15:22

 Silloin Samuel sanoi: ”Haluaako Herra polttouhreja ja teurasuhreja yhtä hyvin kuin kuuliaisuutta Herran äänelle? Katso, kuuliaisuus on parempi kuin uhri ja tottelevaisuus parempi kuin oinasten rasva.

KUN ME OLEMME JEESUKSELLE KUULIAISET JA USKOLLISET MAAN PÄÄLLISEN ELÄMÄN AIKANA, SILLÄ ON IANKAIKKISET VAIKUTUKSET…

JOH14:1-3

”Älköön teidän sydämenne olko murheellinen. Uskokaa Jumalaan, ja uskokaa minuun.
2 Minun Isäni kodissa on monta asuinsijaa.(MANSIONS=KARTANOT) Jos ei niin olisi, sanoisinko minä teille, että minä menen valmistamaan teille sijaa?
3 Ja vaikka minä menen valmistamaan teille sijaa, tulen minä takaisin ja otan teidät tyköni, että tekin olisitte siellä, missä minä olen.

1KOR3:9-16

 Sillä me olemme Jumalan työtovereita; te olette Jumalan viljelysmaa, olette Jumalan rakennus.
10 Sen Jumalan armon mukaan, joka on minulle annettu, minä olen taitavan rakentajan tavoin pannut perustuksen, ja toinen sille rakentaa, mutta katsokoon kukin, kuinka hän sille rakentaa.
11 Sillä muuta perustusta ei kukaan voi panna, kuin mikä pantu on, ja se on Jeesus Kristus.
12 Mutta jos joku rakentaa tälle perustukselle, rakensipa kullasta, hopeasta, jalokivistä, puusta, heinistä tai oljista,
13 niin kunkin teko on tuleva näkyviin; sillä sen on saattava ilmi se päivä, joka tulessa ilmestyy, ja tuli on koetteleva, minkälainen kunkin teko on.
14 Jos jonkun tekemä rakennus kestää, on hän saava palkan;
15 mutta jos jonkun tekemä palaa, joutuu hän vahinkoon; mutta hän itse on pelastuva, kuitenkin ikäänkuin tulen läpi.
16 Ettekö tiedä, että te olette Jumalan temppeli ja että Jumalan Henki asuu teissä?

EF2:19-22

 Niin ette siis enää ole vieraita ettekä muukalaisia, vaan te olette pyhien kansalaisia ja Jumalan perhettä,
20 apostolien ja profeettain perustukselle rakennettuja, kulmakivenä itse Kristus Jeesus,
21 jossa koko rakennus liittyy yhteen ja kasvaa pyhäksi temppeliksi Herrassa;
22 ja hänessä tekin yhdessä muitten kanssa rakennutte Jumalan asumukseksi Hengessä.

LUUK16:9

 Ja minä sanon teille: tehkää itsellenne ystäviä väärällä mammonalla, että he, kun se loppuu, ottaisivat teidät iäisiin majoihin.(HABITATION=ASUMUS,ASUINPAIKKA,ASUNTO)

JOS JONKUN TEKEMÄ RAKENNUS KESTÄÄ, ON HÄN SAAVA PALKAN…KUN ME VAELLAMME TÄÄLLÄ MAAN PÄÄLLÄ JUMALAN TAHDOSSA, SILLÄ ON IANKAIKKINEN ARVO! KUN ME VAELLAMME TÄÄLLÄ JUMALAN TAHDOSSA JA HERRAN EDELTÄVALMISTAMISSA RAKKAUDEN TEOISSA, TEKOMME IKÄÄNKUIN SEURAAVAT MEITÄ…

ILM14:13

Ja minä kuulin äänen taivaasta sanovan: ”Kirjoita: Autuaat ovat ne kuolleet, jotka Herrassa kuolevat tästedes. Totisesti-sanoo Henki-he saavat levätä vaivoistansa, sillä heidän tekonsa seuraavat heitä.”

MATT6:19-21

 Älkää kootko itsellenne aarteita maan päälle, missä koi ja ruoste raiskaa ja missä varkaat murtautuvat sisään ja varastavat.
20 Vaan kootkaa itsellenne aarteita taivaaseen, missä ei koi eikä ruoste raiskaa ja missä eivät varkaat murtaudu sisään eivätkä varasta.
21 Sillä missä sinun aarteesi on, siellä on myös sinun sydämesi.

KOOTKAA ITSELLENNE AARTEITA TAIVAASEEN, MISSÄ EI KOI EIKÄ RUOSTE RAISKAA…KUN ME VAELLAMME JUMALAN TAHDOSSA JA TEOISSA, MEIDÄN AARTEET ON TURVASSA TAIVAALLISESSA JERUSALEMISSA…MONET SAATTAA IKÄÄNKUIN VÄHÄTELLÄ TÄTÄ MAAN PÄÄLLISTÄ VAELLUS AIKAA, MUTTA JOS ME OIKEALLA TAVALLA KÄSITTÄISIMME MINKÄLAISIA IANKAIKKISIA VAIKUTUKSIA MEIDÄN TEOILLA ON TAIVAALLISISSA, SE VOISI TUODA MEILLE IHAN UUDEN NÄKÖKULMAN MAAN PÄÄLLISEEN VAELLUKSEEN…

1KOR15:19

Jos olemme panneet toivomme Kristukseen ainoastaan tämän elämän ajaksi, niin olemme kaikkia muita ihmisiä surkuteltavammat.

KOL3:1-4

 Jos te siis olette herätetyt Kristuksen kanssa, niin etsikää sitä, mikä on ylhäällä, jossa Kristus on, istuen Jumalan oikealla puolella.
2 Olkoon mielenne siihen, mikä ylhäällä on, älköön siihen, mikä on maan päällä.
3 Sillä te olette kuolleet, ja teidän elämänne on kätkettynä Kristuksen kanssa Jumalassa;
4 kun Kristus, meidän elämämme, ilmestyy, silloin tekin hänen kanssaan ilmestytte kirkkaudessa.

ETSIKÄÄ SITÄ MIKÄ ON YLHÄÄLLÄ, JOSSA KRISTUS ON…JEESUS KRISTUS ON TAIVAALLISESSA JERUSALEMISSA VALMISTAMASSA MEILLE ASUMUKSIA…ON TODELLA TÄRKEÄÄ ETTÄ ME VAELLETAAN TÄMÄ LYHYT AIKA TÄÄLLÄ MAAN PÄÄLLÄ JUMALAN TAHDOSSA…SILLÄ ON TODELLA ISOT VAIKUTUKSET TAIVAALLISESSA JERUSALEMISSA JOKA ON JOKAISEN IHMISEN KOTIMAA…TÄMÄ TAIVAALLINEN JERUSALEM ON JOKAISEN IHMISEN OIKEA KOTIMAA, JOHON PÄÄSEVÄT TAKAISIN VAIN NE JOTKA USKOVAT HERRAAN JEESUKSEEN KRISTUKSEEN…

HEBR12:18-24

 Sillä te ette ole käyneet sen vuoren tykö, jota voidaan käsin koskea ja joka tulessa palaa, ettekä synkeyden, ette pimeyden, ette myrskyn,
19 ette pasunan kaiun ettekä äänen tykö, joka puhui niin, että ne, jotka sen kuulivat, pyysivät, ettei heille enää puhuttaisi;
20 sillä he eivät voineet kestää tätä käskyä: ”Koskettakoon vuorta vaikka eläinkin, se kivitettäköön”;
21 ja niin hirmuinen oli se näky, että Mooses sanoi: ”Minä olen peljästynyt ja vapisen”;
22 vaan te olette käyneet Siionin vuoren tykö ja elävän Jumalan kaupungin, taivaallisen Jerusalemin tykö, ja kymmenien tuhansien enkelien tykö,
23 taivaissa kirjoitettujen esikoisten juhlajoukon ja seurakunnan tykö, ja tuomarin tykö, joka on kaikkien Jumala, ja täydellisiksi tulleitten vanhurskasten henkien tykö,
24 ja uuden liiton välimiehen, Jeesuksen, tykö, ja vihmontaveren tykö, joka puhuu parempaa kuin Aabelin veri.

GAL4:22-27

Onhan kirjoitettu, että Aabrahamilla oli kaksi poikaa, toinen orjattaresta, toinen vapaasta.
23 Mutta orjattaren poika oli syntynyt lihan mukaan, vapaan taas lupauksen voimasta.
24 Tämä on kuvannollista puhetta; nämä naiset ovat kaksi liittoa: toinen on Siinain vuorelta, joka synnyttää orjuuteen, ja se on Haagar;
25 sillä Haagar on Siinain vuori Arabiassa ja vastaa nykyistä Jerusalemia, joka elää orjuudessa lapsineen.
26 Mutta se Jerusalem, joka ylhäällä on, on vapaa, ja se on meidän äitimme.
27 Sillä kirjoitettu on: ”Iloitse, sinä hedelmätön, joka et synnytä, riemahda ja huuda sinä, jolla ei ole synnytyskipuja. Sillä yksinäisellä on paljon lapsia, enemmän kuin sillä, jolla on mies.”

PS87

 Koorahilaisten virsi, laulu. Pyhille vuorille perustamaansa kaupunkia,
2 Siionin portteja, Herra rakastaa enemmän kuin Jaakobin kaikkia muita asuinsijoja.
3 On kunniakasta, mitä sinusta sanotaan, sinä Jumalan kaupunki: -Sela. –
4 ”Minä mainitsen tunnustajikseni Rahabin ja Baabelin; katso, Filisteasta, Tyyrosta ja Etiopiasta minä mainitsen: Sekin on syntynyt siellä.”
5 Mutta Siionista sanotaan: ”Joka-ainoa on syntynyt siellä”. Sitä Korkein itse vahvana pitää.
6 Herra luettelee, kirjoittaessaan kirjaan kansat: ”Tämäkin on syntynyt siellä”. Sela.
7 Veisaten, karkeloiden sanotaan: ”Kaikki minun lähteeni ovat sinussa”.

TAIVAALLINEN JERUSALEM ON VAPAA, JA SE ON MEIDÄN ÄITIMME…JOKA AINOA ON SYNTYNYT SIELLÄ…TAIVAALLISESSA JERUSALEMISSAON JUMALA JA JEESUS, SEURAKUNTA, ENKELEITÄ, ESIKOISTEN JUHLAJOUKKO JNE…SIELLÄ ON PALJON ERILLAISA RYHMITTYMIÄ…MUTTA ENNENKAIKKEA SIELLÄ ON HERRA, MEIDÄN JUMALAMME JA HÄNEN POIKANSA JEESUS KRISTUS…

JAAK4:5

Vai luuletteko, että Raamattu turhaan sanoo: ”Kateuteen asti hän halajaa henkeä, jonka hän on pannut meihin asumaan”?

JOKA AINOA ON SYNTYNYT SIELLÄ…JUMALA ON ANTANUT JOKAISELLE IHMISELLE IANKAIKKISEN HENGEN, JONKA HÄN TAHTOO TAKAISIN LUOKSENSA TAIVAALLISEEN JERUSALEMIIN! JUMALA EI TAHDO YHDENKÄÄN IHMISEN JOUTUVAN IANKAIKKISEEN KADOTUKSEEN, HELVETTIIN! VAAN HÄN TAHTOO ETTÄ JOKAINEN IHMINEN PÄÄSISI TAKAISIN OIKEAAN KOTIMAAHANSA…JUMALA KATEUTEEN ASTI HALUAA PELASTAA JOKAISEN IHMISEN…HÄN TEKEE KAIKKENSA ETTÄ JOKAINEN IHMINEN PÄÄSISI KERRAN TAKAISIN JUMALAN YHTEYTEEN JA LOPULTA TAIVAALLISEEN JERUSALEMIIN! MUISTETAAN MITEN TÄRKEÄÄ ON ETTÄ ME TÄÄLLÄ MAAN PÄÄLLÄ PYRIMME VAELTAMAAN JUMALAN TAHDOSSA! SE VOI MYÖTÄVAIKUTTAA MONIEN IHMISTEN PELASTUMISEEEN…MUISTETAAN ETTÄ HERRA ON VARANNUT MEILLE JOTAIN TODELLA IHMEELLISTÄ KUN KERRAN PÄÄSEMME TAIVAALLISEEN KAUPUNKIIN…

1KOR2:6-10

 Kuitenkin me puhumme viisautta täydellisten seurassa, mutta emme tämän maailman viisautta emmekä tämän maailman valtiasten, jotka kukistuvat,
7 vaan me puhumme salattua Jumalan viisautta, sitä kätkettyä, jonka Jumala on edeltämäärännyt ennen maailmanaikoja meidän kirkkaudeksemme,
8 sitä, jota ei kukaan tämän maailman valtiaista ole tuntenut-sillä jos he olisivat sen tunteneet, eivät he olisi kirkkauden Herraa ristiinnaulinneet-
9 vaan, niinkuin kirjoitettu on: ”mitä silmä ei ole nähnyt eikä korva kuullut, mikä ei ole ihmisen sydämeen noussut ja minkä Jumala on valmistanut niille, jotka häntä rakastavat”.
10 Mutta meille Jumala on sen ilmoittanut Henkensä kautta, sillä Henki tutkii kaikki, Jumalan syvyydetkin.

1KOR13:8-12

 Rakkaus ei koskaan häviä; mutta profetoiminen, se katoaa, ja kielillä puhuminen lakkaa, ja tieto katoaa.
9 Sillä tietomme on vajavaista, ja profetoimisemme on vajavaista.
10 Mutta kun tulee se, mikä täydellistä on, katoaa se, mikä on vajavaista.
11 Kun minä olin lapsi, niin minä puhuin kuin lapsi, minulla oli lapsen mieli, ja minä ajattelin kuin lapsi; kun tulin mieheksi, hylkäsin minä sen, mikä lapsen on.
12 Sillä nyt me näemme kuin kuvastimessa, arvoituksen tavoin, mutta silloin kasvoista kasvoihin; nyt minä tunnen vajavaisesti, mutta silloin minä olen tunteva täydellisesti, niinkuin minut itsenikin täydellisesti tunnetaan.

KUN ME KERRAN PÄÄSEMME TAIVAALLISEEN JERUSALEMIIN JUMALAN SUURESTA ARMOSTA, SILLOIN VAJAA LAKKAA JA ME TUNNETAAN TÄYDELLISESTI…SILLOIN USKO MUUTTUU NÄKEMISEKSI JA ALKAA IANKAIKKINEN ILO! MUISTETAAN ETTÄ TÄMÄ LYHYT AIKA JONKA ME TÄÄLLÄ MAAN PÄÄLLÄ VIETÄMME, ON TODELLA TÄRKEÄ AIKA JOKA MYÖS VAIKUTTAA IANKAIKKISUUTEEN…NÄMÄ MEIDÄN TEOT JOITA MAAN PÄÄLLÄ TEEMME, KANTAUTUVAT MYÖS IANKAIKKISEEN ELÄMÄÄN…ETTÄ EI MENETETÄ TOIVOAMME VAIKKA ME TÄÄLLÄ AJASSA JOUDUMME KULKEMAAN MONIEN AHDISTUSTEN JA VAIVOJEN KAUTTA! PALVELLAAN JEESUSTA USKOLLISESTI NIIN ME SAAMME KERRAN IHMETELLEN KATSELLA MITÄ KAIKKEA KUULIAISUUS HERRALLE TÄÄLLÄ MAAN PÄÄLLÄ ON VAIKUTTANUT TAIVAALLISISSA…

2KOR4:16-18

 Sentähden me emme lannistu; vaan vaikka ulkonainen ihmisemme menehtyykin, niin sisällinen kuitenkin päivä päivältä uudistuu.
17 Sillä tämä hetkisen kestävä ja kevyt ahdistuksemme tuottaa meille iankaikkisen ja määrättömän kirkkauden, ylenpalttisesti,
18 meille, jotka emme katso näkyväisiä, vaan näkymättömiä; sillä näkyväiset ovat ajallisia, mutta näkymättömät iankaikkisia.

SILLÄ NÄKYVÄISET ON AJALLISIA! ETTÄ TUNTUU ETTÄ TÄMÄ JEESUS TIE, TÄMÄ RISTIN TIE, TÄMÄ USKON TIE AINA VAAN ENEMPI JA ENEMPI KIRKASTUU JO TÄÄLLÄ MAAN PÄÄLLÄ! MUTTA NÄKYMÄTTÖMÄT IANKAIKKISIA! MITEN TÄRKEÄÄ MUISTAA AINA MIKÄ ON TÄRKEIN ASIA TÄSSÄ AJALLISESSA ELÄMÄSSÄ! USKON KUULIAISUUS HERRALLE JEESUKSELLE KRISTUKSELLE! SILLÄ ON IANKAIKKISTA , KATOAMATONTA ARVOA… TUNTUU ETTÄ TÄMÄ MEIDÄN PÄÄMÄÄRÄ, TAIVAALLINEN JERUSALEM, TAIVASTEN VALTAKUNTA, TULEE AINA VAAN ENEMPI JA ENEMPI TÄRKEÄMMÄKSI JA MITTAAMATTOMAN ARVOKKAAKSI! TÄTÄ EI VOI MILLÄÄN MAALLISELLA MITATA! ME SAADAAN OLLA NIIN KERTAKAIKKIAAN AUTUAITA JA YLEN KIITOLLISIA, KUN OLEMME LÖYTÄNEET TÄRKEIMMÄN AARTEEN, JEESUKSEN KRISTUKSEN ELÄMÄÄMME!

SANANL4:18

 Mutta vanhurskasten polku on kuin aamurusko, joka kirkastuu kirkastumistaan sydänpäivään saakka.

FIL3:7-21

Mutta mikä minulle oli voitto, sen minä olen Kristuksen tähden lukenut tappioksi.
8 Niinpä minä todella luen kaikki tappioksi tuon ylen kalliin, Kristuksen Jeesuksen, minun Herrani, tuntemisen rinnalla, sillä hänen tähtensä minä olen menettänyt kaikki ja pidän sen roskana-että voittaisin omakseni Kristuksen
9 ja minun havaittaisiin olevan hänessä ja omistavan, ei omaa vanhurskautta, sitä, joka laista tulee, vaan sen, joka tulee Kristuksen uskon kautta, sen vanhurskauden, joka tulee Jumalasta uskon perusteella;
10 tunteakseni hänet ja hänen ylösnousemisensa voiman ja hänen kärsimyksiensä osallisuuden, tullessani hänen kaltaisekseen samankaltaisen kuoleman kautta,
11 jos minä ehkä pääsen ylösnousemiseen kuolleista.
12 Ei niin, että jo olisin sen saavuttanut tai että jo olisin tullut täydelliseksi, vaan minä riennän sitä kohti, että minä sen omakseni voittaisin, koskapa Kristus Jeesus on voittanut minut.
13 Veljet, minä en vielä katso sitä voittaneeni; mutta yhden minä teen: unhottaen sen, mikä on takana, ja kurottautuen sitä kohti, mikä on edessäpäin,
14 minä riennän kohti päämäärää, voittopalkintoa, johon Jumala on minut taivaallisella kutsumisella kutsunut Kristuksessa Jeesuksessa.
15 Olkoon siis meillä, niin monta kuin meitä on täydellistä, tämä mieli; ja jos teillä jossakin kohden on toinen mieli, niin Jumala on siinäkin teille ilmoittava, kuinka asia on.
16 Kunhan vain, mihin saakka olemme ehtineetkin, vaellamme samaa tietä!
17 Olkaa minun seuraajiani, veljet, ja katselkaa niitä, jotka näin vaeltavat, niinkuin me olemme teille esikuvana.
18 Sillä monet, joista usein olen sen teille sanonut ja nyt aivan itkien sanon, vaeltavat Kristuksen ristin vihollisina;
19 heidän loppunsa on kadotus, vatsa on heidän jumalansa, heidän kunnianaan on heidän häpeänsä, ja maallisiin on heidän mielensä.
20 Mutta meillä on yhdyskuntamme taivaissa, ja sieltä me myös odotamme Herraa Jeesusta Kristusta Vapahtajaksi,
21 joka on muuttava meidän alennustilamme ruumiin kirkkautensa ruumiin kaltaiseksi sillä voimallaan, jolla hän myös voi tehdä kaikki itsellensä alamaiseksi.

JATKETAAN RUKOUSTA! JATKETAAN PARANNUKSEN TEKOA! JATKETAAN JEESUKSEN TODISTAJANA OLEMISTA! JATKETAAN RISTIN TIELLÄ KULKEMISTA, JATKETAAN JUMALAN SANAN SYÖMISTÄ! JATKETAAN JUMALAN TAHDON ETSIMISTÄ JA SIIHEN PYRKIMISTÄ! MEILLÄ ON NIIN IHMEELLINEN TULEVAISUUS ETTÄ ME EI VOIDA SITÄ MILLÄÄN KÄSITTÄÄ!! JAKSETAAN VAELTAA TÄMÄ LOPPU AIKA JUMALAN TAHDOSSA! ME PÄÄSTÄÄN KERRAN JEESUKSEN LUOKSE TAIVAALLISEEN JERUSALEMIIN! ME PÄÄSTÄÄN KERRAN OIKEAAN KOTIMAAHAMME! EI VÄSYTÄ EIKÄ PÄÄSTETÄ IKINÄ JEESUKSESTA IRTI! AAMEN…

HEBR12:28-29

Sentähden, koska me saamme valtakunnan, joka ei järky, olkaamme kiitolliset ja siten palvelkaamme Jumalaa, hänelle mielihyväksi, pyhällä arkuudella ja pelolla;
29 sillä meidän Jumalamme on kuluttavainen tuli.

HEBR10:1-16

 Mutta usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan, ojentautuminen sen mukaan, mikä ei näy.
2 Sillä sen kautta saivat vanhat todistuksen.
3 Uskon kautta me ymmärrämme, että maailma on rakennettu Jumalan sanalla, niin että se, mikä nähdään, ei ole syntynyt näkyväisestä.
4 Uskon kautta uhrasi Aabel Jumalalle paremman uhrin kuin Kain, ja uskon kautta hän sai todistuksen, että hän oli vanhurskas, kun Jumala antoi todistuksen hänen uhrilahjoistaan; ja uskonsa kautta hän vielä kuoltuaankin puhuu.
5 Uskon kautta otettiin Eenok pois, näkemättä kuolemaa, ”eikä häntä enää ollut, koska Jumala oli ottanut hänet pois”. Sillä ennen poisottamistaan hän oli saanut todistuksen, että hän oli otollinen Jumalalle.
6 Mutta ilman uskoa on mahdoton olla otollinen; sillä sen, joka Jumalan tykö tulee, täytyy uskoa, että Jumala on ja että hän palkitsee ne, jotka häntä etsivät.
7 Uskon kautta rakensi Nooa, saatuaan ilmoituksen siitä, mikä ei vielä näkynyt, pyhässä pelossa arkin perhekuntansa pelastukseksi; ja uskonsa kautta hän tuomitsi maailman, ja hänestä tuli sen vanhurskauden perillinen, joka uskosta tulee.
8 Uskon kautta oli Aabraham kuuliainen, kun hänet kutsuttiin lähtemään siihen maahan, jonka hän oli saava perinnöksi, ja hän lähti tietämättä, minne oli saapuva.
9 Uskon kautta hän eli muukalaisena lupauksen maassa niinkuin vieraassa maassa, asuen teltoissa Iisakin ja Jaakobin kanssa, jotka olivat saman lupauksen perillisiä;
10 sillä hän odotti sitä kaupunkia, jolla on perustukset ja jonka rakentaja ja luoja on Jumala.
11 Uskon kautta sai Saarakin voimaa suvun perustamiseen, vieläpä yli-ikäisenä, koska hän piti luotettavana sen, joka oli antanut lupauksen.
12 Sentähden syntyikin yhdestä miehestä, vieläpä kuolettuneesta, niin suuri paljous, kuin on tähtiä taivaalla ja kuin meren rannalla hiekkaa, epälukuisesti.
13 Uskossa nämä kaikki kuolivat eivätkä luvattua saavuttaneet, vaan kaukaa he olivat sen nähneet ja sitä tervehtineet ja tunnustaneet olevansa vieraita ja muukalaisia maan päällä.
14 Sillä jotka näin puhuvat, ilmaisevat etsivänsä isänmaata.
15 Ja jos he olisivat tarkoittaneet sitä maata, josta olivat lähteneet, niin olisihan heillä ollut tilaisuus palata takaisin;
16 mutta nyt he pyrkivät parempaan, se on taivaalliseen. Sentähden Jumala ei heitä häpeä, vaan sallii kutsua itseään heidän Jumalaksensa; sillä hän on valmistanut heille kaupungin.

Pitkämielisyys ja kärsivällisyys

KOL1:9-11

 Sentähden emme mekään, siitä päivästä alkaen, jona sen kuulimme, ole lakanneet teidän edestänne rukoilemasta ja anomasta, että tulisitte täyteen hänen tahtonsa tuntemista kaikessa hengellisessä viisaudessa ja ymmärtämisessä,
10 vaeltaaksenne Herran edessä arvollisesti, hänelle kaikessa otollisesti, kaikessa hyvässä työssä hedelmää kantaen ja kasvaen Jumalan tuntemisen kautta,
11 ja hänen kirkkautensa väkevyyden mukaan kaikella voimalla vahvistettuina olemaan kaikessa kestäviä ja pitkämielisiä, ilolla

JAAK5:7-11

 Niin olkaa kärsivällisiä, veljet, Herran tulemukseen asti. Katso, peltomies odottaa maan kallista hedelmää, kärsivällisesti sitä vartoen, kunnes saa syksyisen sateen ja keväisen.
8 Olkaa tekin kärsivällisiä, vahvistakaa sydämenne, sillä Herran tulemus on lähellä.
9 Älkää huokailko, veljet, toisianne vastaan, ettei teitä tuomittaisi; katso, tuomari seisoo ovella.
10 Ottakaa, veljet, vaivankestämisen ja kärsivällisyyden esikuvaksi profeetat, jotka ovat puhuneet Herran nimessä.
11 Katso, me ylistämme autuaiksi niitä, jotka ovat kestäneet; Jobin kärsivällisyyden te olette kuulleet, ja lopun, jonka Herra antaa, te olette nähneet. Sillä Herra on laupias ja armahtavainen.

OLEMAAN KAIKESSA KESTÄVIÄ JA PITKÄMIELISIÄ…NIIN OLKAA KÄRSIVÄLLISIÄ, VELJET, HERRAN TULEMUKSEEN ASTI…KUN ME OLLAAN SAATU TULLA JEESUKSEEN USKOVIKSI, JUMALA RUPEAA MEISSÄ KASVATTAMAAN PITKÄMIELISYYTTÄ JA KÄRSIVÄLLISYYTTÄ MONISSA ERI ASIOISSA…ME OLLAAN LUONNOSTAMME MONIN ERI TAVOIN KÄRSIMÄTTÖMIÄ JA MALTTAMATTOMIA MUTTA USKOON TULTUAMME HERRA RUPEAA MEISSÄ KÄRSIVÄLLISYYTTÄ JA PITKÄMIELISYYTTÄ KASVATTAMAAN…MISSÄ KAIKESSA ME TARVITAAN PITKÄMIELISYYTTÄ JA KÄRSIVÄLLISYYTTÄ…?

MATT18:21-35

 Silloin Pietari meni hänen tykönsä ja sanoi hänelle: ”Herra, kuinka monta kertaa minun on annettava anteeksi veljelleni, joka rikkoo minua vastaan? Ihanko seitsemän kertaa?”
22 Jeesus vastasi hänelle: ”Minä sanon sinulle: ei seitsemän kertaa, vaan seitsemänkymmentä kertaa seitsemän.
23 Sentähden taivasten valtakunta on verrattava kuninkaaseen, joka vaati palvelijoiltansa tiliä.
24 Ja kun hän rupesi tilintekoon, tuotiin hänen eteensä eräs, joka oli hänelle velkaa kymmenentuhatta leiviskää.
25 Mutta kun tällä ei ollut, millä maksaa, niin hänen herransa määräsi myytäväksi hänet ja hänen vaimonsa ja lapsensa ja kaikki, mitä hänellä oli, ja velan maksettavaksi.
26 Silloin palvelija lankesi maahan ja rukoili häntä sanoen: ’Ole pitkämielinen minua kohtaan, niin minä maksan sinulle kaikki’.
27 Niin herran kävi sääliksi sitä palvelijaa, ja hän päästi hänet ja antoi hänelle velan anteeksi.
28 Mutta mentyään ulos se palvelija tapasi erään kanssapalvelijoistaan, joka oli hänelle velkaa sata denaria; ja hän tarttui häneen, kuristi häntä kurkusta ja sanoi: ’Maksa, minkä olet velkaa’.
29 Niin hänen kanssapalvelijansa lankesi maahan ja pyysi häntä sanoen: ’Ole pitkämielinen minua kohtaan, niin minä maksan sinulle’.
30 Mutta hän ei tahtonut, vaan meni ja heitti hänet vankeuteen, kunnes hän maksaisi velkansa.
31 Kun nyt hänen kanssapalvelijansa näkivät, mitä tapahtui, tulivat he kovin murheellisiksi ja menivät ja ilmoittivat herrallensa kaiken, mitä oli tapahtunut.
32 Silloin hänen herransa kutsui hänet eteensä ja sanoi hänelle: ’Sinä paha palvelija! Minä annoin sinulle anteeksi kaiken sen velan, koska sitä minulta pyysit;
33 eikö sinunkin olisi pitänyt armahtaa kanssapalvelijaasi, niinkuin minäkin sinua armahdin?’
34 Ja hänen herransa vihastui ja antoi hänet vanginvartijan käsiin, kunnes hän maksaisi kaiken, minkä oli hänelle velkaa.
35 Näin myös minun taivaallinen Isäni tekee teille, ellette anna kukin veljellenne sydämestänne anteeksi.”

OLE PITKÄMIELINEN MINUA KOHTAAN, NIIN MINÄ MAKSAN SINULLE KAIKKI…HERRA JEESUS ON ANTANUT HENKENSÄ MEIDÄN PUOLESTAMME…MEIDÄN SYNTIEN JA RIKKOMUSTEN TÄHDEN HERRA JEESUS ON MENNYT RISTILLE! HERRA ON OLLUT JA ON MEITÄ KOHTAAN TODELLA PITKÄMIELINEN…HÄN ODOTTAA MYÖS MEILTÄ PITKÄMIELISYYTTÄ LÄHIMMÄISIÄMME KOHTAAN…HÄN ODOTTAA ETTÄ ME ANNETAAN ANTEEKSI MEITÄ VASTAAN RIKKOVILLE EIKÄ KANNETTAISI ANTEEKSIANTAMATTOMUUTTA EIKÄ KANNE MIELTÄ KETÄÄN KOHTAAN…

1KOR13:4-7

 Rakkaus on pitkämielinen, rakkaus on lempeä; rakkaus ei kadehdi, ei kerskaa, ei pöyhkeile,
5 ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaansa, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa,
6 ei iloitse vääryydestä, vaan iloitsee yhdessä totuuden kanssa;
7 kaikki se peittää, kaikki se uskoo, kaikki se toivoo, kaikki se kärsii.

JUMALAN RAKKAUS ON PITKÄMIELINEN…KUN ME OLLAAN TULTU JEESUKSEN OMIKSI USKON KAUTTA, MEILLÄ ON RESURSSIT ANTAA MEITÄ VASTAAN RIKKOVILLE ANTEEKSI…MEILLÄ ON RESURSSIT OLLA PITKÄMIELISIÄ JA ARMAHTAVAISIA KANSSAMATKUSTAJILLE VAIKKA HE OLISI ERILLAISIA JA AJATTELISIVAT HIUKAN ERI TAVOIN USKONASIOISTA JNE…

KOL3:12-16

Pukeutukaa siis te, jotka olette Jumalan valituita, pyhiä ja rakkaita, sydämelliseen armahtavaisuuteen, ystävällisyyteen, nöyryyteen, sävyisyyteen, pitkämielisyyteen,
13 kärsikää toinen toistanne ja antakaa toisillenne anteeksi, jos kenellä on moitetta toista vastaan. Niinkuin Herrakin on antanut teille anteeksi, niin myös te antakaa.
14 Mutta kaiken tämän lisäksi pukeutukaa rakkauteen, mikä on täydellisyyden side.
15 Ja vallitkoon teidän sydämissänne Kristuksen rauha, johon te olette kutsututkin yhdessä ruumiissa, ja olkaa kiitolliset.
16 Runsaasti asukoon teissä Kristuksen sana; opettakaa ja neuvokaa toinen toistanne kaikessa viisaudessa, psalmeilla, kiitosvirsillä ja hengellisillä lauluilla, veisaten kiitollisesti Jumalalle sydämissänne.

KÄRSIKÄÄ TOINEN TOISTANNE JA ANTAKAA TOISILLENNE ANTEEKSI, JOS KENELLÄ ON MOITETTA TOISTA VASTAAN…NIINKUIN HERRAKIN ON ANTANUT TEILLE ANTEEKSI, NIIN MYÖS TE ANTAKAA…KUKAAN MEISTÄ EI OLISI IKINÄ PYSTYNYT MAKSAMAAN HERRALLE SYNTIEN SOVITUKSESTA…KUN HERRA ON MEITÄ ARMAHTANUT JA ANTANUT ANTEEKSI, MEIDÄNKIN TULEE ANTAA ANTEEKSI JA OLLA ARMOLLISIA MEITÄ VASTAAN RIKKOVILLE…KÄRSIKÄÄ TOINEN TOISTANNE…TÄMÄ ANTEEKSIANTAMUS JA ARMOLLISUUS LÄHIMMÄISIÄ KOHTAAN EI LÄHESKÄÄN AINA OLE HELPPOA MUTTA SITTENKIN MEILLÄ ON SIIHEN RESURSSIT KUN HERRA ON MEILLE PYHÄN HENKENSÄ ANTANUT AVUKSI…ETTÄ MUISTETAAN ETTÄ TODELLA TÄRKEÄÄ ANTEEKSIANTAMUKSESSA ON SE ETTÄ TAHTOO ANTAA ANTEEKSI…HERRA SIIHEN SITTEN VOIMANSA ANTAA…VOIDAAN SANOA HERRALLE JEESUKSELLE ETTÄ HALUAN ANTAA ANTEEKSI, ANNA SIIHEN VOIMAA! JUMALA TÄLLÄISEEN PYYNTÖÖN MIELELLÄÄN VASTAA…JA SITTEN SAATETAAN AJATELLA ETTÄ KUN MEIDÄN TULEE OLLA ARMOLLISIA JA ANTEEKSIANTAVAISIA LÄHIMMÄISIÄMME KOHTAAN, ETTÄ EI SITTEN SILLÄ PERUSTEELLA SAISI KENELLEKKÄÄN ANTAA MINKÄÄNLAISTA KEHOITUSTA TAIKKA VAROITUSTA VÄÄRÄSTÄ TOIMINNASTA JNE…ETTÄ IKÄÄNKUIN SE RAKKAUS PEITTÄISI KAIKEN SILLÄ TAVOIN ETTÄ OLLAAN HILJAA VAAN KAIKESTA VÄÄRÄSTÄ TOIMINNASTA…

HES3:16-21

 Mutta seitsemän päivän kuluttua tuli minulle tämä Herran sana:
17 ”Ihmislapsi, minä olen asettanut sinut Israelin heimolle vartijaksi. Kun kuulet sanan minun suustani, on sinun varoitettava heitä minun puolestani.
18 Jos minä sanon jumalattomalle: sinun on kuolemalla kuoltava, mutta sinä et häntä varoita etkä puhu varoittaaksesi jumalatonta hänen jumalattomasta tiestänsä, että pelastaisit hänen henkensä, niin jumalaton kuolee synnissänsä, mutta hänen verensä minä vaadin sinun kädestäsi.
19 Mutta jos sinä varoitat jumalatonta ja hän ei käänny jumalattomuudestansa eikä jumalattomalta tieltänsä, niin hän kuolee synnissänsä, mutta sinä olet sielusi pelastanut.
20 Ja jos vanhurskas kääntyy pois vanhurskaudestansa ja tekee vääryyttä ja minä panen kompastuksen hänen eteensä, niin hän kuolee-kun et sinä häntä varoittanut, niin hän synnissänsä kuolee, ja vanhurskautta, jota hän oli harjoittanut, ei muisteta-mutta hänen verensä minä vaadin sinun kädestäsi.
21 Mutta jos sinä vanhurskasta varoitat, ettei vanhurskas tekisi syntiä, ja hän ei tee syntiä, niin hän totisesti saa elää, koska otti varoituksesta vaarin, ja sinä olet sielusi pelastanut.”

HES13:22-23

 Koska olette valheella murehduttaneet vanhurskaan sydämen, vaikka minä en tahtonut häntä murehduttaa, ja olette vahvistaneet jumalattoman käsiä, ettei hän kääntyisi pahalta tieltänsä ja saisi elää,
23 sentähden ette enää saa petosnäkyjä nähdä ettekä ennustella ennustelujanne, vaan minä pelastan kansani teidän käsistänne; ja te tulette tietämään, että minä olen Herra.”

ETTÄ KYLLÄ SE YHTÄ LAILLA ON RAKKAUTTA LÄHIMMÄISTÄ KOHTAAN KUN VAROITETAAN VÄÄRÄSTÄ KUN HERRA SIIHEN KEHOITUSTA ANTAA…TUNTUU ETTÄ NYKYAIKANA VALLITSEE SELLAINEN VÄÄRÄNLAINEN SUVAITSEVAISUUS, SELLAINEN EKUMENIA RAKKAUS JOSSA IHMISIÄ SILITELLÄÄN KADOTUKSEEN KUN EI IKÄÄNKUIN HENNOTA SANOTA ASIOITA SUORAAN…HERRA SANASSAAN PUHUU TODELLA SUORAAN, JA SE JOS MIKÄ ON OIKEAA JUMALAN RAKKAUTTA…MUTTA TOTTAKAI MEIDÄN TÄYTYY OLLA KÄRSIVÄLLISIÄ LÄHIMMÄISIÄMME KOHTAAN VAIKKA HE ELÄISIVÄTKIN VÄÄRÄSSÄ SUHTEESSA JUMALAN SANAAN NÄHDEN…SILTI MEIDÄN TULEE KÄRSIVÄLLISESTI JA PITKÄMIELISESTI HEITÄ RAKASTAA JUMALAN RAKKAUDELLA VAIKKA SE EI MONASTI HELPPOA OLISIKAAN…

1PIET2:18-23

Palvelijat, olkaa kaikella pelolla isännillenne alamaiset, ei ainoastaan hyville ja lempeille, vaan nurjillekin.
19 Sillä se on armoa, että joku omantunnon tähden Jumalan edessä kestää vaivoja, syyttömästi kärsien.
20 Sillä mitä kiitettävää siinä on, jos te olette kärsivällisiä silloin, kun teitä syntienne tähden piestään? Mutta jos olette kärsivällisiä, kun hyvien tekojenne tähden saatte kärsiä, niin se on Jumalan armoa.
21 Sillä siihen te olette kutsutut, koska Kristuskin kärsi teidän puolestanne, jättäen teille esikuvan, että te noudattaisitte hänen jälkiänsä,
22 joka ”ei syntiä tehnyt ja jonka suussa ei petosta ollut”,
23 joka häntä herjattaessa ei herjannut takaisin, joka kärsiessään ei uhannut, vaan jätti asiansa sen haltuun, joka oikein tuomitsee,

KUN HERRA KASVATTAA MEITÄ TÄLLÄ TAIVASTIELLÄ, TÄLLÄ RISTIN TIELLÄ, MEIDÄN KÄRSIVÄLLISYYS JA PITKÄMIELISYYS KASVAA MYÖSKIN NIITÄ KOHTAAN JOTKA MEILLE PAHAA HANKKIVAT…

LUUK6:27-28

Mutta teille, jotka kuulette, minä sanon: rakastakaa vihollisianne, tehkää hyvää niille, jotka teitä vihaavat,
28 siunatkaa niitä, jotka teitä kiroavat, rukoilkaa niiden edestä, jotka teitä parjaavat.

MATT5:1-16

 Kun hän näki kansanjoukot, nousi hän vuorelle; ja kun hän oli istuutunut, tulivat hänen opetuslapsensa hänen tykönsä.
2 Niin hän avasi suunsa ja opetti heitä ja sanoi:
3 ”Autuaita ovat hengellisesti köyhät, sillä heidän on taivasten valtakunta.
4 Autuaita ovat murheelliset, sillä he saavat lohdutuksen.
5 Autuaita ovat hiljaiset, sillä he saavat maan periä.
6 Autuaita ovat ne, jotka isoavat ja janoavat vanhurskautta, sillä heidät ravitaan.
7 Autuaita ovat laupiaat, sillä he saavat laupeuden.
8 Autuaita ovat puhdassydämiset, sillä he saavat nähdä Jumalan.
9 Autuaita ovat rauhantekijät, sillä heidät pitää Jumalan lapsiksi kutsuttaman.
10 Autuaita ovat ne, joita vanhurskauden tähden vainotaan, sillä heidän on taivasten valtakunta.
11 Autuaita olette te, kun ihmiset minun tähteni teitä solvaavat ja vainoavat ja valhetellen puhuvat teistä kaikkinaista pahaa.
12 Iloitkaa ja riemuitkaa, sillä teidän palkkanne on suuri taivaissa. Sillä samoin he vainosivat profeettoja, jotka olivat ennen teitä.
13 Te olette maan suola; mutta jos suola käy mauttomaksi, millä se saadaan suolaiseksi? Se ei enää kelpaa mihinkään muuhun kuin pois heitettäväksi ja ihmisten tallattavaksi.
14 Te olette maailman valkeus. Ei voi ylhäällä vuorella oleva kaupunki olla kätkössä;
15 eikä lamppua sytytetä ja panna vakan alle, vaan lampunjalkaan, ja niin se loistaa kaikille huoneessa oleville.
16 Niin loistakoon teidän valonne ihmisten edessä, että he näkisivät teidän hyvät tekonne ja ylistäisivät teidän Isäänne, joka on taivaissa.

KUN ME SEURATAAN JEESUSTA KRISTUSTA KAIDALLA RISTIN TIELLÄ, ME SAADAAN MONEN MOISTA VASTUSTUSTA JA VAIKEUTTA JA KÄRSIMYSTÄ…MUTTA NÄISSÄKIN HERRA KASVATTAA MEISSÄ KÄRSIVÄLLISYYTTÄ JA PITKÄMIELISYYTTÄ JA KAIKKINAISTA HYVÄÄ HENGEN HEDELMÄÄ…ETTÄ SE ON OIKEASTAAN HYVÄ MERKKI ETTÄ MEILLE TULEE ERILLAISIA HANKALIA IHMISSUHTEITA YMS JOITTEN KAUTTA HERRA MEISSÄ KÄRSIVÄLLISYYTTÄ JA PITKÄMIELISYYTTÄ KASVATTAA…HERRA ON SE JOKA SAA MEISSÄ KASVATETTUA KÄRSIVÄLLISYYTTÄ JA PITKÄMIELISYYTTÄ…HERRA OHJAA MEIDÄN ELÄMÄN OLOSUHTEET SILLÄ TAVOIN ETTÄ MEISTÄ RUPEAA AJAN SAATOSSA TULEMAAN ENEMPI KÄRSIVÄLLISIÄ JA PITKÄMIELISIÄ…

HEBR12:1-13

 Sentähden, kun meillä on näin suuri pilvi todistajia ympärillämme, pankaamme mekin pois kaikki, mikä meitä painaa, ja synti, joka niin helposti meidät kietoo, ja juoskaamme kestävinä edessämme olevassa kilvoituksessa,
2 silmät luotuina uskon alkajaan ja täyttäjään, Jeesukseen, joka hänelle tarjona olevan ilon sijasta kärsi ristin, häpeästä välittämättä, ja istui Jumalan valtaistuimen oikealle puolelle.
3 Ajatelkaa häntä, joka syntisiltä on saanut kärsiä sellaista vastustusta itseänsä kohtaan, ettette väsyisi ja menettäisi toivoanne.
4 Ette vielä ole verille asti tehneet vastarintaa, taistellessanne syntiä vastaan,
5 ja te olette unhottaneet kehoituksen, joka puhuu teille niinkuin lapsille: ”Poikani, älä pidä halpana Herran kuritusta, äläkä menetä toivoasi, kun hän sinua nuhtelee;
6 sillä jota Herra rakastaa, sitä hän kurittaa; ja hän ruoskii jokaista lasta, jonka hän ottaa huomaansa”.
7 Kuritukseksenne te kärsitte; Jumala kohtelee teitä niinkuin lapsia. Sillä mikä on se lapsi, jota isä ei kurita?
8 Mutta jos te olette ilman kuritusta, josta kaikki ovat osallisiksi tulleet, silloinhan te olette äpäriä ettekä lapsia.
9 Ja vielä: meillä oli ruumiilliset isämme kurittajina, ja heitä me kavahdimme; emmekö paljoa ennemmin olisi alamaiset henkien Isälle, että eläisimme?
10 Sillä nuo kurittivat meitä vain muutamia päiviä varten, oman ymmärryksensä mukaan, mutta tämä kurittaa meitä tosi parhaaksemme, että me pääsisimme osallisiksi hänen pyhyydestään.
11 Mikään kuritus ei tosin sillä kertaa näytä olevan iloksi, vaan murheeksi, mutta jälkeenpäin se antaa vanhurskauden rauhanhedelmän niille, jotka sen kautta ovat harjoitetut.
12 Sentähden: ”Ojentakaa hervonneet kätenne ja rauenneet polvenne”;
13 ja: ”tehkää polut suoriksi jaloillenne”, ettei ontuvan jalka nyrjähtäisi, vaan ennemmin parantuisi.

MONET HANKALAT VAIHEET MEIDÄN ELÄMÄSSÄMME ON JUMALAN RAKKAUDEN KURITUSTA JOIDEN KAUTTA MEISSÄ MYÖSKIN KÄRSIVÄLLISYYS JA PITKÄMIELISYYS KASVAA…ETTÄ EI MENETETÄ TOIVOAMME VAIKKA OLISI MONASTI TODELLA VAIKEITA HETKIÄ MEIDÄN ELÄMÄSSÄMME…MUISTETAAN ETTÄ HERRA KAIKKIVALTIUDESSAAN SÄÄTÄÄ JA OHJAA MEIDÄN ELÄMÄN VAIHEET MEIDÄN IANKAIKKISUUS PARHAAKSI…HERRA NÄKEE IANKAIKKISUUS NÄKÖKULMASTA SEN ETTÄ MIKÄ ON MEILLE HYVÄKSI TÄSSÄ AJASSA…

ROOM5:1-5

 Koska me siis olemme uskosta vanhurskaiksi tulleet, niin meillä on rauha Jumalan kanssa meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta,
2 jonka kautta myös olemme uskossa saaneet pääsyn tähän armoon, jossa me nyt olemme, ja meidän kerskauksemme on Jumalan kirkkauden toivo.
3 Eikä ainoastaan se, vaan meidän kerskauksenamme ovat myös ahdistukset, sillä me tiedämme, että ahdistus saa aikaan kärsivällisyyttä,
4 mutta kärsivällisyys koettelemuksen kestämistä, ja koettelemuksen kestäminen toivoa;
5 mutta toivo ei saata häpeään; sillä Jumalan rakkaus on vuodatettu meidän sydämiimme Pyhän Hengen kautta, joka on meille annettu.

JAAK1:2-4

 Veljeni, pitäkää pelkkänä ilona, kun joudutte moninaisiin kiusauksiin,
3 tietäen, että teidän uskonne kestäväisyys koetuksissa saa aikaan kärsivällisyyttä.
4 Ja kärsivällisyys tuottakoon täydellisen teon, että te olisitte täydelliset ja eheät ettekä missään puuttuvaiset.

GAL5:22-23

 Mutta Hengen hedelmä on rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, sävyisyys, itsensähillitseminen.
23 Sellaista vastaan ei ole laki.

ETTÄ EI MENETETÄ TOIVOAMME VAIKKA ME JOUDUMME TÄÄLLÄ MAAN PÄÄLLÄ VAELTAESSAMME KOKEMAAN MONINAISTA VAIKEUTTA JA AHJOA JONKA JOHDOSTA PITKÄMIELISYYS JA KÄRSIVÄLLISYYS JA KAIKKINAINEN HYVÄ HENGEN HEDELMÄ PÄÄSEE KASVAMAAN…MUISTETAAAN ETTÄ NÄMÄ VAIHEET EI IKINÄ MENE HUKKAAN VAAN MEIDÄN PÄÄMÄÄRÄ ON TAIVAALLISISSA…SIELLÄ ME KERRAN SAADAAN KIITTÄÄ JEESUSTA KAIKISTA VAIHEISTA JOIDEN KAUTTA HÄN MEIDÄT KOTIIN VIE…OLLAAN KÄRSIVÄLLISIÄ VAIKEITTENKIN TILANTEIDEN KOHDALLA…HERRA MEISSÄ NIITTEN KAUTTA KASVATTAA IANKAIKKISTA HEDELMÄÄ…

JOH15LUKU

 ”Minä olen totinen viinipuu, ja minun Isäni on viinitarhuri.
2 Jokaisen oksan minussa, joka ei kanna hedelmää, hän karsii pois; ja jokaisen, joka kantaa hedelmää, hän puhdistaa, että se kantaisi runsaamman hedelmän.
3 Te olette jo puhtaat sen sanan tähden, jonka minä olen teille puhunut.
4 Pysykää minussa, niin minä pysyn teissä. Niinkuin oksa ei voi kantaa hedelmää itsestään, ellei se pysy viinipuussa, niin ette tekään, ellette pysy minussa.
5 Minä olen viinipuu, te olette oksat. Joka pysyy minussa ja jossa minä pysyn, se kantaa paljon hedelmää; sillä ilman minua te ette voi mitään tehdä.
6 Jos joku ei pysy minussa, niin hänet heitetään pois niinkuin oksa, ja hän kuivettuu; ja ne kootaan yhteen ja heitetään tuleen, ja ne palavat.
7 Jos te pysytte minussa ja minun sanani pysyvät teissä, niin anokaa, mitä ikinä tahdotte, ja te saatte sen.
8 Siinä minun Isäni kirkastetaan, että te kannatte paljon hedelmää ja tulette minun opetuslapsikseni.
9 Niinkuin Isä on minua rakastanut, niin minäkin olen rakastanut teitä; pysykää minun rakkaudessani.
10 Jos te pidätte minun käskyni, niin te pysytte minun rakkaudessani, niinkuin minä olen pitänyt Isäni käskyt ja pysyn hänen rakkaudessaan.
11 Tämän minä olen teille puhunut, että minun iloni olisi teissä ja teidän ilonne tulisi täydelliseksi.
12 Tämä on minun käskyni, että te rakastatte toisianne, niinkuin minä olen teitä rakastanut.
13 Sen suurempaa rakkautta ei ole kenelläkään, kuin että hän antaa henkensä ystäväinsä edestä.
14 Te olette minun ystäväni, jos teette, mitä minä käsken teidän tehdä.
15 En minä enää sano teitä palvelijoiksi, sillä palvelija ei tiedä, mitä hänen herransa tekee; vaan ystäviksi minä sanon teitä, sillä minä olen ilmoittanut teille kaikki, mitä minä olen kuullut Isältäni.
16 Te ette valinneet minua, vaan minä valitsin teidät ja asetin teidät, että te menisitte ja kantaisitte hedelmää ja että teidän hedelmänne pysyisi: että mitä ikinä te anotte Isältä minun nimessäni, hän sen teille antaisi.
17 Sen käskyn minä teille annan, että rakastatte toisianne.
18 Jos maailma teitä vihaa, niin tietäkää, että se on vihannut minua ennen kuin teitä.
19 Jos te maailmasta olisitte, niin maailma omaansa rakastaisi; mutta koska te ette ole maailmasta, vaan minä olen teidät maailmasta valinnut, sentähden maailma teitä vihaa.
20 Muistakaa se sana, jonka minä teille sanoin: ’Ei ole palvelija herraansa suurempi’. Jos he ovat minua vainonneet, niin he teitäkin vainoavat; jos he ovat ottaneet vaarin minun sanastani, niin he ottavat vaarin teidänkin sanastanne.
21 Mutta kaiken tämän he tekevät teille minun nimeni tähden, koska he eivät tunne häntä, joka on minut lähettänyt.
22 Jos minä en olisi tullut ja puhunut heille, ei heillä olisi syntiä; mutta nyt heillä ei ole, millä syntiänsä puolustaisivat.
23 Joka vihaa minua, se vihaa myös minun Isääni.
24 Jos minä en olisi tehnyt heidän keskuudessaan niitä tekoja, joita ei kukaan muu ole tehnyt, ei heillä olisi syntiä; mutta nyt he ovat nähneet ja ovat vihanneet sekä minua että minun Isääni.
25 Mutta se sana oli käyvä toteen, joka on kirjoitettuna heidän laissaan: ’He ovat vihanneet minua syyttä’.
26 Mutta kun Puolustaja tulee, jonka minä lähetän teille Isän tyköä, totuuden Henki, joka lähtee Isän tyköä, niin hän on todistava minusta.
27 Ja te myös todistatte, sillä te olette alusta asti olleet minun kanssani.”

JAKSETAAN OLLA KÄRSIVÄLLISESTI JA PITKÄMIELISESTI JUMALAN TAHDOSSA VAIKEINAKIN HETKINÄ…JA JAKSETAAN KAIKESSA ODOTTAA KÄRSIVÄLLISESTI HERRAA…HÄN MEISTÄ HUOLEN PITÄÄ KUN RIIPUMME HÄNESSÄ LOPPUUN ASTI…AAMEN…

PS37:34

 Odota Herraa ja ota vaari hänen tiestänsä, niin hän korottaa sinut, ja sinä perit maan ja näet, kuinka jumalattomat hävitetään.

ILM3:10-13

 Koska sinä olet ottanut minun kärsivällisyyteni sanasta vaarin, niin minä myös otan sinusta vaarin ja pelastan sinut koetuksen hetkestä, joka on tuleva yli koko maanpiirin koettelemaan niitä, jotka maan päällä asuvat.
11 Minä tulen pian; pidä, mitä sinulla on, ettei kukaan ottaisi sinun kruunuasi.
12 Joka voittaa, sen minä teen pylvääksi Jumalani temppeliin, eikä hän koskaan enää lähde sieltä ulos, ja minä kirjoitan häneen Jumalani nimen ja Jumalani kaupungin nimen, sen uuden Jerusalemin, joka laskeutuu alas taivaasta minun Jumalani tyköä, ja oman uuden nimeni.
13 Jolla on korva, se kuulkoon, mitä Henki seurakunnille sanoo.’

Uskon yksinkertaisuus

APT2:46-47

 Ja he olivat alati, joka päivä, yksimielisesti pyhäkössä ja mursivat kodeissa leipää ja nauttivat ruokansa riemulla ja sydämen yksinkertaisuudella,
47 kiittäen Jumalaa ja ollen kaiken kansan suosiossa. Ja Herra lisäsi heidän yhteyteensä joka päivä niitä, jotka saivat pelastuksen.

EF6:5-8

 Palvelijat, olkaa kuuliaiset maallisille isännillenne, pelossa ja vavistuksessa, sydämenne yksinkertaisuudessa, niinkuin Kristukselle,
6 ei silmänpalvelijoina, ihmisille mieliksi, vaan Kristuksen palvelijoina, sydämestänne tehden, mitä Jumala tahtoo,
7 hyvällä mielellä palvellen, niinkuin palvelisitte Herraa ettekä ihmisiä,
8 tietäen, että mitä hyvää kukin tekee, sen hän saa takaisin Herralta, olkoonpa orja tai vapaa.

KOL3:22-25

Palvelijat, olkaa maallisille isännillenne kaikessa kuuliaiset, ei silmänpalvelijoina, ihmisille mieliksi, vaan sydämen yksinkertaisuudessa peljäten Herraa.
23 Kaikki, mitä teette, se tehkää sydämestänne, niinkuin Herralle eikä ihmisille,
24 tietäen, että te saatte Herralta palkaksi perinnön; te palvelette Herraa Kristusta.
25 Sillä se, joka tekee väärin, on saava takaisin, mitä on väärin tehnyt; ja henkilöön ei katsota.

NAUTTIVAT RUOKANSA RIEMULLA JA SYDÄMEN YKSINKERTAISUUDELLA…OLKAA KUULIAISET MALLISILLE ISÄNNILLENNE, PELOSSA JA VAVISTUKSESSA, SYDÄMENNE YKSINKERTAISUUDESSA, NIINKUIN KRISTUKSELLE…PALVELIJAT, OLKAA MAALLISILLE ISÄNNILLENNE KAIKESSA KUULIAISET, EI SILMÄNPALVELIJOINA, IHMISILLE MIELIKSI, VAAN SYDÄMEN YKSINKERTAISUUDESSA PELJÄTEN HERRAA…KUN ME TULLAAN JEESUKSEEN USKOVIKSI, HERRA RUPEAA VIEMÄÄN MEITÄ OIKEANLAISEEN USKON YKSINKERTAISUUTEEN…KUN HERRA RUPEAA VIEMÄÄN MEITÄ USKON YKSINKERTAISUUTEEN, ME RUVETAAN TEKEMÄÄN ASIOITA HERRALLE EIKÄ IHMISILLE…ME RUVETAAN VAELTAMAAN JOLLAKIN TAVOIN SUORAAN JA OIKEALLA TAVALLA YKSINKERTAISESTI KUN HERRA VIE MEITÄ USKON TIELLÄ ETEENPÄIN…USKON ASIAT RUPEAA IKÄÄNKUIN AINA ENEMPI TULEMAAN SELKEIMMIKSI JA KIRKKAAMMIKSI JA OIKEALLA YKSINKERTAISIMMIKSI…MEISTÄ RUPEAA KARSIUTUMAAN LIIKA MONIMUTKAISUUS USKON ASIOISTA KUN HERRA AINA ENEMPI MEITÄ VALAISEE JA KIRKASTAA TAHTOANSA…

JES35:8

 Ja siellä on oleva valtatie, ja sen nimi on ”pyhä tie”: sitä ei kulje saastainen; se on heitä itseänsä varten. Joka sitä tietä kulkee, ei eksy-eivät hullutkaan.

JOKA SITÄ TIETÄ KULKEE, EI EKSY…EIVÄT HULLUTKAAN! KUN HERRA RUPEAA MEITÄ OHJAAMAAN, ME EI EKSYTÄ…USKON TIE ON LOPPUJEN LOPUKSI SITTEN KUITENKIN IKÄÄN KUIN YKSINKERTAINEN…SE EI OLE TEHTY TURHAN MONIMUTKAISEKSI…JOS IHMINEN VAAN HALUAA SEURATA JEESUSTA JA HÄNEN SANAANSA, JUMALA OHJAA IHMISTÄ SUHKOT VOIKO SANOA YKSINKERTAISESTI…

JOH7:14-17

4 Mutta kun jo puoli juhlaa oli kulunut, meni Jeesus ylös pyhäkköön ja opetti.
15 Niin juutalaiset ihmettelivät ja sanoivat: ”Kuinka tämä osaa kirjoituksia, vaikkei ole oppia saanut?”
16 Jeesus vastasi heille ja sanoi: ”Minun oppini ei ole minun, vaan hänen, joka on minut lähettänyt.
17 Jos joku tahtoo tehdä hänen tahtonsa, tulee hän tuntemaan, onko tämä oppi Jumalasta, vai puhunko minä omiani.

JOS JOKU TAHTOO TEHDÄ HÄNEN TAHTONSA, TULEE HÄN TUNTEMAAN, ONKO TÄMÄ OPPI JUMALASTA, VAI PUHUNKO MINÄ OMIANI…JUMALA ON ANTANUT USKON TIEN SITTENKIN YKSINKERTAISEKSI…NIIN YKSINKERTAISEKSI ETTÄ EIVÄT HULLUTKAAN EKSY JOS VAAN SYDÄMESTÄÄN HALUAVAT TULLA TUNTEMAAN JUMALAN TAHDON…

ROOM1:18-21

 Sillä Jumalan viha ilmestyy taivaasta kaikkea ihmisten jumalattomuutta ja vääryyttä vastaan, niiden, jotka pitävät totuutta vääryyden vallassa,
19 sentähden että se, mikä Jumalasta voidaan tietää, on ilmeistä heidän keskuudessaan; sillä Jumala on sen heille ilmoittanut.
20 Sillä hänen näkymätön olemuksensa, hänen iankaikkinen voimansa ja jumalallisuutensa, ovat, kun niitä hänen teoissansa tarkataan, maailman luomisesta asti nähtävinä, niin etteivät he voi millään itseänsä puolustaa,
21 koska he, vaikka ovat tunteneet Jumalan, eivät ole häntä Jumalana kunnioittaneet eivätkä kiittäneet, vaan ovat ajatuksiltansa turhistuneet, ja heidän ymmärtämätön sydämensä on pimentynyt.

ROOM1:28

 Ja niinkuin heille ei kelvannut pitää kiinni Jumalan tuntemisesta, niin Jumala hylkäsi heidät heidän kelvottoman mielensä valtaan, tekemään sopimattomia.

JOS IHMINEN HALUAA TULLA TUNTEMAAN JUMALAN TAHDON, HÄN LÖYTÄÄ SEN…JUMALA ON ANTANUT USKON TIEN YKSINKERTAISEKSI…MUTTA JOS IHMINEN EI HALUA PITÄÄ KIINNI JUMALAN TUNTEMISESTA, IHMISEN SYDÄN PIMENEE JA JUMALA HYLKÄÄ IHMISEN KELVOTTOMAN MIELENSÄ VALTAAN, TEKEMÄÄN SOPIMATTOMIA…MONET IHMISET SAATTAA IKÄÄNKUIN HERRAA SYYTÄÄ VAIKEUKSISTA JA VAIKEISTA ELÄMÄN OLOSUHTEISTA VAIKKA MONASTI IHMISET ITSE EI VÄLITÄ JUMALAN TAHDOSTA VAAN TEKEVÄT MITÄ HALUAVAT…HERRA ITSE ON ANTANUT USKON TIEN NIIN YKSINKERTAISEKSI ETTÄ JOS IHMINEN HALUAA TULLA TUNTEMAAN JUMALAN TAHDON, HÄN LÖYTÄÄ SEN…MEIDÄN EI TARVII OLLA INHIMILLISESTI MITATTUNA PROFESSOREITA EIKÄ MAAILMAN VIISAITA PÄRJÄTÄKSEMME USKON TIELLÄ…

1KOR1:18-31

 Sillä sana rististä on hullutus niille, jotka kadotukseen joutuvat, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima.
19 Onhan kirjoitettu: ”Minä hävitän viisasten viisauden, ja ymmärtäväisten ymmärryksen minä teen mitättömäksi”.
20 Missä ovat viisaat? Missä kirjanoppineet? Missä tämän maailman älyniekat? Eikö Jumala ole tehnyt maailman viisautta hullutukseksi?
21 Sillä kun, Jumalan viisaudesta, maailma ei oppinut viisauden avulla tuntemaan Jumalaa, niin Jumala näki hyväksi saarnauttamansa hullutuksen kautta pelastaa ne, jotka uskovat,
22 koskapa juutalaiset vaativat tunnustekoja ja kreikkalaiset etsivät viisautta,
23 me taas saarnaamme ristiinnaulittua Kristusta, joka on juutalaisille pahennus ja pakanoille hullutus,
24 mutta joka niille, jotka ovat kutsutut, olkootpa juutalaisia tai kreikkalaisia, on Kristus, Jumalan voima ja Jumalan viisaus.
25 Sillä Jumalan hulluus on viisaampi kuin ihmiset, ja Jumalan heikkous on väkevämpi kuin ihmiset.
26 Sillä katsokaa, veljet, omaa kutsumistanne: ei ole monta inhimillisesti viisasta, ei monta mahtavaa, ei monta jalosukuista,
27 vaan sen, mikä on hulluutta maailmalle, sen Jumala valitsi saattaaksensa viisaat häpeään, ja sen, mikä on heikkoa maailmassa, sen Jumala valitsi saattaaksensa sen, mikä väkevää on, häpeään,
28 ja sen, mikä maailmassa on halpasukuista ja halveksittua, sen Jumala valitsi, sen, joka ei mitään ole, tehdäksensä mitättömäksi sen, joka jotakin on,
29 ettei mikään liha voisi kerskata Jumalan edessä.
30 Mutta hänestä on teidän olemisenne Kristuksessa Jeesuksessa, joka on tullut meille viisaudeksi Jumalalta ja vanhurskaudeksi ja pyhitykseksi ja lunastukseksi,
31 että kävisi, niinkuin kirjoitettu on: ”Joka kerskaa, sen kerskauksena olkoon Herra”.

HERRA ON ANTANUT USKON TIEN NIIN YKSINKERTAISEKSI ETTÄ ME PÄRJÄÄMME TÄLLÄ TIELLÄ JOS VAAN HALUAMME…JUMALA ON ANTANUT MEILLE PYHÄN HENKENSÄ JOKA MEITÄ OPASTAA JA JOHDATTAA JA AUTTAA KAIKESSA…

APT4:13

 Mutta kun he näkivät Pietarin ja Johanneksen rohkeuden ja havaitsivat heidän olevan koulunkäymättömiä ja oppimattomia miehiä, he ihmettelivät; ja he tunsivat heidät niiksi, jotka olivat olleet Jeesuksen kanssa.

KUN ME TULEMME JEESUKSEEN USKOVIKSI, JUMALAN HENKI RUPEAA AUTTAMAAN MEITÄ JOS VAAN HALUAMME OPPIA TUNTEMAAN JUMALAN TAHDON…JUMALAN HENKI AUTTAA MEITÄ MYÖS IRTI SYNNIN SITEISTÄ JOS VAAN HALUAMME..MUTTA IHMINEN ON LUONNOSTAAN HALUTON TEKEMÄN JUMALAN TAHTOA JA HALUAA TEHDÄ JA HARJOITTAA LIHAN MIELITEKOJA…MUTTA KUN ME OLEMME USKOSSA, HERRA JEESUS ANTAA MEILLE RISTIN JONKA KAUTTA LIHAMME KUOLEE…JOS VAAN HALUAMME…TUNTUU ETTÄ IHMINEN LUONNOSTAAN VASTUSTAA JUMALAA JA HÄNEN TAHTOANSA…MUTTA HERRA SITTENKIN ON ANTANUT TÄMÄN USKON TIEN, RISTIN TIEN NIIN YKSINKERTAISEKSI, ETTÄ IHMINEN KYLLÄ YMMÄRTÄÄ JUMALAN TAHDON JOS HALUAA…MITKÄ ASIAT ON TÄRKEITÄ ETTÄ SAATAIS YMMÄRTÄÄ JUMALAN TAHTO?

APT17:10-11

 Mutta veljet lähettivät heti yötä myöten Paavalin ja Silaan Bereaan. Ja kun he olivat saapuneet sinne, menivät he juutalaisten synagoogaan.
11 Nämä olivat jalompia kuin Tessalonikan juutalaiset; he ottivat sanan vastaan hyvin halukkaasti ja tutkivat joka päivä kirjoituksia, oliko asia niin.

PS119:97-105

 Kuinka sinun lakisi onkaan minulle rakas! Kaiken päivää minä sitä tutkistelen.
98 Sinun käskysi tekevät minut vihollisiani viisaammaksi, sillä ne ovat minun omani iankaikkisesti.
99 Minä olen kaikkia opettajiani taitavampi, sillä minä tutkistelen sinun todistuksiasi.
100 Minä olen ymmärtäväisempi kuin vanhat, sillä minä otan vaarin sinun asetuksistasi.
101 Minä pidätän jalkani kaikilta pahoilta teiltä, noudattaakseni sinun sanaasi.
102 Minä en poikkea sinun oikeuksistasi, sillä sinä neuvot minua.
103 Kuinka makeat ovat minulle sinun lupauksesi! Ne ovat hunajaa makeammat minun suussani.
104 Sinun asetuksistasi minä saan ymmärrystä; sentähden minä vihaan kaikkia valheen teitä.
105 Sinun sanasi on minun jalkaini lamppu ja valkeus minun tielläni.

PS119:127-130

 Sentähden minä rakastan sinun käskyjäsi enemmän kuin kultaa, enemmän kuin puhtainta kultaa.
128 Sentähden minä vaellan kaikessa suoraan, kaikkien sinun asetuksiesi mukaan; kaikkia valheen teitä minä vihaan.
129 Ihmeelliset ovat sinun todistuksesi, sentähden minun sieluni ottaa niistä vaarin.
130 Kun sinun sanasi avautuvat, niin ne valaisevat ja antavat yksinkertaiselle ymmärrystä.

KUN SINUN SANASI AVAUTUVAT, NIIN NE VALAISEVAT JA ANTAVAT YKSINKERTAISELLE YMMÄRRYSTÄ…USKON TIE ON ANNETTU YKSINKERTAISEKSI…MEIDÄN EI TARVII OLLA ÄLYNIEKKOJA PÄRJÄTÄKSEMME USKON TIELLÄ…MUTTA ME TARVIIMME SITÄKIN ENEMMÄN JUMALAN ELÄVÄÄ JA IHMEELLISTÄ SANAA! SE ON ELINTÄRKEÄÄ PÄRJÄTÄKSEMME TÄLLÄ TIELLÄ…

JER31:9

Itkien he tulevat, ja minä johdatan heitä, kun he kulkevat rukoillen. Minä vien heidät vesipuroille, tasaista tietä, jolla he eivät kompastu. Sillä minä olen Israelin isä, ja Efraim on minun esikoiseni.

EF6:16-18

 Kaikessa ottakaa uskon kilpi, jolla voitte sammuttaa kaikki pahan palavat nuolet,
17 ja ottakaa vastaan pelastuksen kypäri ja Hengen miekka, joka on Jumalan sana.
18 Ja tehkää tämä kaikella rukouksella ja anomisella, rukoillen joka aika Hengessä ja sitä varten valvoen kaikessa kestäväisyydessä ja anomisessa kaikkien pyhien puolesta;

APT4:29-31

Ja nyt, Herra, katso heidän uhkauksiansa ja anna palvelijaisi kaikella rohkeudella puhua sinun sanaasi;
30 ja ojenna kätesi, niin että sairaat parantuvat ja tunnustekoja ja ihmeitä tapahtuu sinun pyhän Poikasi Jeesuksen nimen kautta.”
31 Ja kun he olivat rukoilleet, vapisi se paikka, jossa he olivat koolla, ja he tulivat kaikki Pyhällä Hengellä täytetyiksi ja puhuivat Jumalan sanaa rohkeasti.

RAAMATTU JA RUKOUS ON ELINTÄRKEÄ PARIVALJAKKO PÄRJÄTÄKSEMME TÄLLÄ USKON TIELLÄ…MUISTETAAN ETTÄ HERRA ON ANTANUT USKON TIEN NIIN YKSINKERTAISEKSI, ETTÄ JOKAINEN KUKA HALUAA HERRAA SEURATA, PÄRJÄÄ TÄLLÄ TIELLÄ…ETTÄ JAKSETAAN KULKEA EDELLEEN TÄTÄ TIETÄ…JEESUS MEITÄ AUTTAA JA VAHVISTAA KAIKIN TAVOIN PYHÄN HENKENSÄ VÄLITYKSELLÄ JA OHJAA JA OPASTAA MEITÄ JOS VAIN HALUAMME VAELTAA SYDÄMEN YKSINKERTAISUUDESSA JA HALUAMME TULLA TUNTEMAAN JUMALAN TAHDON JA TEHDÄ SEN MUKAAN…ARMOSTA, AAMEN…

PS116

 Minä rakastan Herraa, sillä hän kuulee minun ääneni ja rukoukseni;
2 sillä hän on kallistanut korvansa minun puoleeni, ja minä huudan häntä avuksi kaiken elinaikani.
3 Kuoleman paulat piirittivät minut, tuonelan ahdistukset kohtasivat minua; minä jouduin hätään ja murheeseen.
4 Mutta minä huusin avukseni Herran nimeä: ”Oi Herra, pelasta minun sieluni!”
5 Herra on armollinen ja vanhurskas, meidän Jumalamme on laupias.
6 Herra varjelee yksinkertaiset; minä olin viheliäinen, mutta hän auttoi minua.
7 Palaja, sieluni, takaisin lepoosi, sillä Herra on tehnyt sinulle hyvin.
8 Sillä sinä olet pelastanut minun sieluni kuolemasta, minun silmäni kyynelistä, jalkani kompastumasta.
9 Minä saan vaeltaa Herran kasvojen edessä elävien maassa.
10 Minä uskon, sentähden minä puhun, minä, joka olin kovin vaivattu.
11 Minä sanoin hädässäni: ”Kaikki ihmiset ovat valhettelijoita”.
12 Kuinka minä maksan Herralle kaikki hänen hyvät tekonsa minua kohtaan?
13 Minä kohotan pelastuksen maljan ja huudan avukseni Herran nimeä.
14 Minä täytän lupaukseni Herralle kaiken hänen kansansa edessä.
15 Kallis on Herran silmissä hänen hurskaittensa kuolema.
16 Oi Herra, minä olen sinun palvelijasi, sinun palvelijasi minä olen, sinun palvelijattaresi poika! Sinä päästit minun siteeni.
17 Sinulle minä uhraan kiitosuhrin ja huudan avukseni Herran nimeä.
18 Minä täytän lupaukseni Herralle kaiken hänen kansansa edessä
19 Herran huoneen esikartanoissa, sinun keskelläsi, Jerusalem. Halleluja!

Jeesus nimi

APT4:1-12

 Mutta kun he puhuivat kansalle, astuivat papit ja pyhäkön vartioston päällikkö ja saddukeukset heidän eteensä,
2 närkästyneinä siitä, että he opettivat kansaa ja julistivat Jeesuksessa ylösnousemusta kuolleista.
3 Ja he kävivät heihin käsiksi ja panivat heidät vankeuteen seuraavaan päivään asti, sillä oli jo ehtoo.
4 Mutta monet niistä, jotka olivat kuulleet sanan, uskoivat, ja miesten luku nousi noin viiteentuhanteen.
5 Seuraavana päivänä heidän hallitusmiehensä ja vanhimpansa ja kirjanoppineensa kokoontuivat Jerusalemissa,
6 niin myös ylimmäinen pappi Hannas ja Kaifas ja Johannes ja Aleksander sekä kaikki, jotka olivat ylimmäispapillista sukua.
7 Ja he asettivat heidät eteensä ja kysyivät: ”Millä voimalla tai kenen nimeen te tämän teitte?”
8 Silloin Pietari, Pyhää Henkeä täynnä, sanoi heille: ”Kansan hallitusmiehet ja vanhimmat!
9 Jos meitä tänään kuulustellaan sairaalle miehelle tehdystä hyvästä työstä ja siitä, kenen kautta hän on parantunut,
10 niin olkoon teille kaikille ja koko Israelin kansalle tiettävä, että Jeesuksen Kristuksen, Nasaretilaisen, nimen kautta, hänen, jonka te ristiinnaulitsitte, mutta jonka Jumala kuolleista herätti, hänen nimensä kautta tämä seisoo terveenä teidän edessänne.
11 Hän on ’se kivi, jonka te, rakentajat, hylkäsitte, mutta joka on kulmakiveksi tullut’.
12 Eikä ole pelastusta yhdessäkään toisessa; sillä ei ole taivaan alla muuta nimeä ihmisille annettu, jossa meidän pitäisi pelastuman.”

SILLÄ EI OLE TAIVAAN ALLA MUUTA NIMEÄ IHMISILLE ANNETTU, JOSSA MEIDÄN PITÄISI PELASTUMAN…JEESUS NIMI ON EHDOTTOMAN TÄRKEÄ PELASTUKSEN KANNALTA…EIKÄ OLE PELASTUSTA YHDESSÄKÄÄN TOISESSA…AINOASTAAN JEESUKSESSA KRISTUKSESSA ON PELASTUS…

ROOM10:1-13

Veljet, minä toivon sydämestäni ja rukoilen Jumalaa heidän edestänsä, että he pelastuisivat.
2 Sillä minä todistan heistä, että heillä on kiivaus Jumalan puolesta, mutta ei taidon mukaan;
3 sillä kun he eivät tunne Jumalan vanhurskautta, vaan koettavat pystyttää omaa vanhurskauttaan, eivät he ole alistuneet Jumalan vanhurskauden alle.
4 Sillä Kristus on lain loppu, vanhurskaudeksi jokaiselle, joka uskoo.
5 Kirjoittaahan Mooses siitä vanhurskaudesta, joka laista tulee, että ihminen, joka sen täyttää, on siitä elävä.
6 Mutta se vanhurskaus, joka uskosta tulee, sanoo näin: ”Älä sano sydämessäsi: Kuka nousee taivaaseen?” se on: tuomaan Kristusta alas,
7 tahi: ”Kuka astuu alas syvyyteen?” se on: nostamaan Kristusta kuolleista.
8 Mutta mitä se sanoo? ”Sana on sinua lähellä, sinun suussasi ja sinun sydämessäsi”; se on se uskon sana, jota me saarnaamme.
9 Sillä jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut;
10 sillä sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan.
11 Sanoohan Raamattu: ”Ei yksikään, joka häneen uskoo, joudu häpeään”.
12 Tässä ei ole erotusta juutalaisen eikä kreikkalaisen välillä; sillä yksi ja sama on kaikkien Herra, rikas antaja kaikille, jotka häntä avuksi huutavat.
13 Sillä ”jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu”.

SILLÄ SYDÄMEN USKOLLA TULLAAN VANHURSKAAKSI JA SUUN TUNNUSTUKSELLA PELASTUTAAN…JEESUS NIMI ON TODELLA TÄRKEÄ! SYDÄMEN USKO JA SUUN TUNNUSTUS KULKEVAT KÄSI KÄDESSÄ…ILMAN SYDÄMEN USKOA SUUN TUNNUSTUS ON HYÖDYTÖN…NYKYAIKANA VARSINKIN JEESUS NIMI SAATTAA OLLA MONIENKIN HUULILLA, VARSINKIN EPÄRAITTIISSA UUSKARISMAATTISUUDESSA…MUTTA MONELLA IHMISELLÄ SAATTAA OLLA PELKKÄ SUUN TUNNUSTUS ILMAN UUDESTISYNTYMISTÄ, ILMAN SYDÄMEN USKOA…

APT19:11-16

 Ja Jumala teki ylen voimallisia tekoja Paavalin kätten kautta,
12 niin että vieläpä hikiliinoja ja esivaatteita hänen iholtansa vietiin sairasten päälle, ja taudit lähtivät heistä ja pahat henget pakenivat pois.
13 Myöskin muutamat kuljeksivat juutalaiset loitsijat rupesivat lausumaan Herran Jeesuksen nimeä niiden ylitse, joissa oli pahoja henkiä, sanoen: ”Minä vannotan teitä sen Jeesuksen kautta, jota Paavali julistaa”.
14 Ja niiden joukossa, jotka näin tekivät, oli myös erään juutalaisen ylipapin, Skeuaan, seitsemän poikaa;
15 mutta paha henki vastasi heille sanoen: ”Jeesuksen minä tunnen, ja Paavalin minä tiedän, mutta keitä te olette?”
16 Ja se mies, jossa paha henki oli, karkasi heidän kimppuunsa, voitti heidät toisen toisensa perästä ja runteli heitä, niin että he alastomina ja haavoitettuina pakenivat siitä huoneesta.

MATT7:15-23

 Kavahtakaa vääriä profeettoja, jotka tulevat teidän luoksenne lammastenvaatteissa, mutta sisältä ovat raatelevaisia susia.
16 Heidän hedelmistään te tunnette heidät. Eihän orjantappuroista koota viinirypäleitä eikä ohdakkeista viikunoita?
17 Näin jokainen hyvä puu tekee hyviä hedelmiä, mutta huono puu tekee pahoja hedelmiä.
18 Ei saata hyvä puu kasvaa pahoja hedelmiä eikä huono puu kasvaa hyviä hedelmiä.
19 Jokainen puu, joka ei tee hyvää hedelmää, hakataan pois ja heitetään tuleen.
20 Niin te siis tunnette heidät heidän hedelmistään.
21 Ei jokainen, joka sanoo minulle: ’Herra, Herra!’, pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon.
22 Moni sanoo minulle sinä päivänä: ’Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?’
23 Ja silloin minä lausun heille julki: ’Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät’.

JUUTALAISET LOITSIJAT RUPESIVAT LAUSUMAAN HERRAN JEESUKSEN NIMEÄ…EMMEKÖ ME SINUN NIMESI KAUTTA ENNUSTANEET JNE…SUUN TUNNUSTUS ILMAN SYDÄMEN USKOA ON JÄRKYTTÄVÄÄ TODELLISUUTTA TÄMÄN PÄIVÄN UUSKARISMAATTISESSA EKSYTYKSESSÄ JOSSA HERRAN JEESUKSEN KRISTUKSEN NIMEÄ KÄYTETÄÄN SUMEILEMATTA HYVÄKSI…MUTTA SE ON NIILLE IHMISILLE JÄRKYTTÄVÄ LOPPU KETKÄ TEKEVÄT TÄTÄ ILMAN UUDESTISYNTYMISTÄ…ILMAN LAPSIOIKEUTTA…ILMAN SYDÄMEN USKOA…MONET OVAT SAATTANEET KOKEA ERILLAISISSA TILAISUUKSISSA SIELULLISEN KOKEMUKSEN JA KUVITTELEVAT OLEVANSA USKOSSA VAIKKA SISÄINEN ELÄMÄ EI OLE KOKENUT MUUTOSTA…TÄMÄ ON TODELLA JÄRKYTTÄVÄÄ TODELLISUUTTA TÄNÄ PÄIVÄNÄ…AITO USKOONTULO, SYDÄMEN USKO RUPEAA VÄISTÄMÄTTÄ JOSSAIN VAIHEESSA VAIKUTTAMAAN IHMISESSÄ HYVÄÄ HENGEN HEDELMÄN ILMENEMISTÄ…JA SITTEN ON TOINEN PUOLI KOLIKOSTA…JOTKUT IHMISET OVAT SAATTANEET TULLA SYDÄMEN USKOON, MUTTA SUUN TUNNUSTUS PUUTTUU…HE EIVÄT USKALLA KERTOA MUILLE JA TUNNUSTAUTUA JEESUKSEN SEURAAJIKSI IHMISTEN EDESSÄ…

ROOM10:10

sillä sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan.


LUUK12:8-9

 Mutta minä sanon teille: jokaisen, joka tunnustaa minut ihmisten edessä, myös Ihmisen Poika tunnustaa Jumalan enkelien edessä.
9 Mutta joka kieltää minut ihmisten edessä, se kielletään Jumalan enkelien edessä.

LUUK9:23-26

 Ja hän sanoi kaikille: ”Jos joku tahtoo minun perässäni kulkea, hän kieltäköön itsensä ja ottakoon joka päivä ristinsä ja seuratkoon minua.
24 Sillä joka tahtoo pelastaa elämänsä, hän kadottaa sen, mutta joka kadottaa elämänsä minun tähteni, hän pelastaa sen.
25 Sillä mitä se hyödyttää ihmistä, vaikka hän voittaisi omaksensa koko maailman, mutta saattaisi itsensä kadotukseen tai turmioon?
26 Sillä joka häpeää minua ja minun sanojani, sitä Ihmisen Poika on häpeävä, kun hän tulee omassa ja Isänsä ja pyhäin enkelien kirkkaudessa.

1PIET3:13-17

Ja kuka on, joka voi teitä vahingoittaa, jos teillä on kiivaus hyvään?
14 Vaan vaikka saisittekin kärsiä vanhurskauden tähden, olette kuitenkin autuaita. ”Mutta älkää antako heidän pelkonsa peljättää itseänne, älkääkä hämmästykö”,
15 vaan pyhittäkää Herra Kristus sydämissänne ja olkaa aina valmiit vastaamaan jokaiselle, joka teiltä kysyy sen toivon perustusta, joka teissä on, kuitenkin sävyisyydellä ja pelolla,
16 pitäen hyvän omantunnon, että ne, jotka parjaavat teidän hyvää vaellustanne Kristuksessa, joutuisivat häpeään siinä, mistä he teitä panettelevat.
17 Sillä parempi on hyvää tehden kärsiä, jos niin on Jumalan tahto, kuin pahaa tehden.

KUN ME OLEMME SYDÄMEN USKOSSA JEESUKSEEN, ON TÄRKEÄÄ ETTÄ ME USKALLAMME TUNNUSTAA ”VÄRIMME” TÄSSÄ MAAILMASSA…SUUN TUNNUSTUS IKÄÄNKUIN LEIKKAA MEITÄ MAAILMAN HENGESTÄ…JOS ESIMERKIKSI KAVERISI PYYTÄÄ ETTÄ LÄHDE JUHLIMAAN BAARIIN YMS, NIIN KUN KERROT ETTÄ ET LÄHDE KUN OLET TULLUT JEESUKSEEN USKOVAKSI, NIIN SEURAAVILLA KERROILLA KAVERISI EI EHKEN ENÄÄN PYYDÄKKÄÄN SINUA MUKAAN RILLUTTELEMAAN YMS…SUUN TUNNUSTUKSELLA PELASTUTAAN…PELASTUTAAN MAAILMAN HENGESTÄ…MUTTA VARMASTI MYÖS TÄLLÄ SUUN TUNNUSTUKSELLA ON ISO MERKITYS MYÖS NÄKYMÄTTÖMÄN MAAILMAN EDUSTAJILLE, SEKÄ JUMALAN ENKELEILLE ETTÄ LANGENNEILLE ENKELEILLE…OLEMME TUNNUSTAUTUNEET JEESUKSEN SEURAAJIKSI MYÖS NÄKYMÄTTÖMÄN MAAILMAN EDUSTAJILLE…

LUUK12:9

Mutta joka kieltää minut ihmisten edessä, se kielletään Jumalan enkelien edessä.

1KOR4:9

Sillä minusta näyttää, että Jumala on asettanut meidät apostolit vihoviimeisiksi, ikäänkuin kuolemaan tuomituiksi; meistä on tullut kaiken maailman katseltava, sekä enkelien että ihmisten,

NÄKYMÄTTÖMÄN MAAILMAN EDUSTAJATKIN SEURAAVAT IHMISTEN VAIHEITA…JOKA KIELTÄÄ MINUT IHMISTEN EDESSÄ, SE KIELLETÄÄN JUMALAN ENKELIEN EDESSÄ…SUUN TUNNUSTUS YHDESSÄ SYDÄMEN USKON KANSSA ON MAHTAVA PARIVALJAKKO…EI TOISTA ILMAN TOISTA…KUMPAAKIN TARVITAAN…SYDÄMEN USKOA JA SUUN TUNNUSTUSTA…JOS TOINEN PUUTTUU, NIIN TUNTUU ETTÄ ON JOTAIN VIALLA…ME JOUDUTAAN JOSSAIN VAIHEESSA TUNNUSTAMAAN JEESUS IHMISTEN EDESSÄ JOS OLEMME AIDOSSA USKOSSA…MUTTA HERRA ANTAA MEILLE SIIHENKIN PYHÄN HENGEN VOIMAN…ETTÄ MEIDÄN EI TARVII OLLA VÄÄRÄLLÄ TAVALLA PELOISSAMME TAIKKA MURHEISSAMME SIITÄ ETTÄ OLEMME JEESUKSEN TODISTAJIA, TAVALLA TAI TOISELLA…TÄSSÄ ME NÄHDÄÄN MITEN TÄRKEÄ ON JEESUS NIMI…MUTTA TÄSSÄ PITÄÄ OLLA SEKÄ SYDÄMEN USKO ETTÄ SUUN TUNNUSTUS…MOLEMMAT TÄYDENTÄÄ TOISTA…TOINEN EI SULJE POIS TOISTA…ELI JEESUS NIMI EI OLE MIKÄÄN TAIKASANA MITÄ LAUSUMALLA SAADAAN JOTAIN IHMEITÄ TAPAHTUVAKSI…VAAN SE ON SEN SISÄLLISEN TODELLISUUDEN JULKITUONTIA JOKA MEILLÄ ON….

2KOR4:13

 Mutta koska meillä on sama uskon Henki, niinkuin kirjoitettu on: ”Minä uskon, sentähden minä puhun”, niin mekin uskomme, ja sentähden me myös puhumme,

ETTÄ JOS JEESUS NIMEÄ MAINITAAN ILMAN UUDESTISYNTYMISTÄ, ILMAN SYDÄMEN USKOA, SILLOIN SIITÄ PUUTTUU ”TERÄ”…MIKSI SITTEN SAATTAA NÄISSÄ UUSKARISMAATTISISSA EKSYTYKSISSÄ JOTAIN IKÄÄNKUIN IHMEELLISTÄ TAPAHTUA KUN JEESUS NIMEÄ MAINITAAN…?

2KOR11:1-4

 Jospa kärsisitte minulta hiukan mielettömyyttäkin! Ja kyllähän te minua kärsittekin.
2 Sillä minä kiivailen teidän puolestanne Jumalan kiivaudella; minähän olen kihlannut teidät miehelle, yhdelle ainoalle, asettaakseni Kristuksen eteen puhtaan neitsyen.
3 Mutta minä pelkään, että niinkuin käärme kavaluudellaan petti Eevan, niin teidän mielenne ehkä turmeltuu pois vilpittömyydestä ja puhtaudesta, joka teissä on Kristusta kohtaan.
4 Sillä jos joku tulee ja saarnaa jotakin toista Jeesusta kuin sitä, jota me olemme saarnanneet, tai jos te saatte toisen hengen, kuin minkä olette saaneet, tai toisen evankeliumin, kuin minkä olette vastaanottaneet, niin sen te hyvin kärsitte.

1TIM4:1

 Mutta Henki sanoo selvästi, että tulevina aikoina moniaat luopuvat uskosta ja noudattavat villitseviä henkiä ja riivaajien oppeja

JOS JOKU TULEE JA SAARNAA JOTAKIN TOISTA JEESUSTA…ETTÄ VALITETTAVASTI NYKYÄÄN JEESUS NIMEÄ KÄYTETÄÄN VALTAVASTI VÄÄRIN…MUTTA MUISTETAAN ETTÄ HEDELMÄSTÄ PUU TUNNETAAN…ETTÄ JEESUS NIMI ON VOIMALLINEN SILLOIN KUN IHMINEN HENGESSÄ JA TOTUUDESSA HERRAAN JEESUKSEEN TURVAA…JA SITTEN ON SELLAISTAKIN OPPIA OLLUT LIIKKEELLÄ JOSSA SANOTAAN ETTÄ JEESUKSEN NIMEÄ PITÄISI LAUSUA VAAN ALKUKIELEN MUKAAN…ETTÄ PITÄISI SANOA ETTÄ JESHUA YMS… ETTÄ SIINÄ SITTEN OLISI VOIMA JNE…MUTTA HERRA ON ANTANUT ERI KANSAT JA ERI KANSOILLE KIELET…

APT2:1-11

 Ja kun helluntaipäivä oli tullut, olivat he kaikki yhdessä koolla.
2 Ja tuli yhtäkkiä humaus taivaasta, niinkuin olisi käynyt väkevä tuulispää, ja täytti koko huoneen, jossa he istuivat.
3 Ja he näkivät ikäänkuin tulisia kieliä, jotka jakaantuivat ja asettuivat heidän itsekunkin päälle.
4 Ja he tulivat kaikki Pyhällä Hengellä täytetyiksi ja alkoivat puhua muilla kielillä, sen mukaan mitä Henki heille puhuttavaksi antoi.
5 Ja Jerusalemissa asui juutalaisia, jumalaapelkääväisiä miehiä, kaikkinaisista kansoista, mitä taivaan alla on.
6 Ja kun tämä ääni kuului, niin kokoontui paljon kansaa; ja he tulivat ymmälle, sillä kukin kuuli heidän puhuvan hänen omaa kieltänsä.
7 Ja he hämmästyivät ja ihmettelivät sanoen: ”Katso, eivätkö nämä kaikki, jotka puhuvat, ole galilealaisia?
8 Kuinka me sitten kuulemme kukin sen maan kieltä, jossa olemme syntyneet?
9 Me parttilaiset ja meedialaiset ja eelamilaiset ja me, jotka asumme Mesopotamiassa, Juudeassa ja Kappadokiassa, Pontossa ja Aasiassa,
10 Frygiassa ja Pamfyliassa, Egyptissä ja Kyrenen puoleisen Liibyan alueilla, ja täällä oleskelevat roomalaiset, juutalaiset ja käännynnäiset,
11 kreetalaiset ja arabialaiset, me kuulemme kukin heidän puhuvan omalla kielellämme Jumalan suuria tekoja.”

KUINKA ME SITTEN KUULEMME KUKIN SEN MAAN KIELTÄ, JOSSA OLEMME SYNTYNEET?

HERRA ON ANTANUT JOKAISELLE KANSALLE OMAN KIELEN..ETTÄ EI JEESUS NIMEN VOIMA OLE ALKUKIELEN LAUSUMISESTA YMS KIINNI VAAN SILLOIN ON VOIMA KUN IHMINEN SYDÄMEN USKOSSA HERRAN JEESUKSEN NIMEÄ AVUKSEEN HUUTAA…

2TIM2:19-22

 Kuitenkin Jumalan vahva perustus pysyy lujana, ja siinä on tämä sinetti: ”Herra tuntee omansa”, ja: ”Luopukoon vääryydestä jokainen, joka Herran nimeä mainitsee”.
20 Mutta suuressa talossa ei ole ainoastaan kulta-ja hopea-astioita, vaan myös puu-ja saviastioita, ja toiset ovat jaloa, toiset halpaa käyttöä varten.
21 Jos nyt joku puhdistaa itsensä tämänkaltaisista, tulee hänestä astia jaloa käyttöä varten, pyhitetty, isännälleen hyödyllinen, kaikkiin hyviin tekoihin valmis.
22 Pakene nuoruuden himoja, harrasta vanhurskautta, uskoa, rakkautta, rauhaa niiden kanssa, jotka huutavat avuksensa Herraa puhtaasta sydämestä.

LUOPUKOON VÄÄRYYDESTÄ JOKAINEN JOKA HERRAN NIMEÄ MAINITSEE…JOTKA HUUTAVAT AVUKSENSA HERRAA PUHTAASTA SYDÄMESTÄ…HERRA NÄKEE IHMISET JOTKA OVAT TOSISSAAN JA OIKEASSA HENGESSÄ…HERRA NÄKEE KENELLÄ ON PUHDAS SYDÄN…ETTÄ TUNNUSTAUDUTAAN ROHKEASTI HERRAN TODISTAJIKSI KUN HERRA MEILLE TILAISUUKSIA ANTAA…JA MUISTETAAN MITEN ETUOIKEUTETTUJA ME SAADAAN OLLA KUN SAAMME LÄHESTYÄ TURVALLISESTI PYHÄÄ JUMALAA JEESUKSEN IHMEELLISESSÄ NIMESSÄ…JA MITEN ARMOLLINEN HERRA ON OLLUT MEITÄ KOHTAAN KUN ME SAAMME JO TÄSSÄ AJASSA TUNNUSTAA JEESUKSEN KRISTUKSEN HERRAKSI JA SEURATA HÄNTÄ TEOSSA JA TOTUUDESSA…SE ON SUUREN SUURTA JUMALAN ARMOA… AAMEN…

2TIM1:7-14

Sillä Jumala ei ole antanut meille pelkuruuden henkeä, vaan voiman ja rakkauden ja raittiuden hengen.
8 Älä siis häpeä todistusta Herrastamme äläkä minua, hänen vankiaan, vaan kärsi yhdessä minun kanssani vaivaa evankeliumin tähden, sen mukaan kuin Jumala antaa voimaa,
9 hän, joka on meidät pelastanut ja kutsunut pyhällä kutsumuksella, ei meidän tekojemme mukaan, vaan oman aivoituksensa ja armonsa mukaan, joka meille on annettu Kristuksessa Jeesuksessa ennen ikuisia aikoja,
10 mutta nyt ilmisaatettu meidän Vapahtajamme Kristuksen Jeesuksen ilmestymisen kautta, joka kukisti kuoleman ja toi valoon elämän ja katoamattomuuden evankeliumin kautta,
11 jonka julistajaksi ja apostoliksi ja opettajaksi minä olen asetettu.
12 Siitä syystä minä myös näitä kärsin, enkä sitä häpeä; sillä minä tunnen hänet, johon minä uskon, ja olen varma siitä, että hän on voimallinen siihen päivään asti säilyttämään sen, mikä minulle on uskottu.
13 Ota esikuvaksi ne terveelliset sanat, jotka olet minulta kuullut, uskossa ja rakkaudessa, joka on Kristuksessa Jeesuksessa.
14 Säilytä se hyvä, mikä sinulle on uskottu, Pyhän Hengen kautta, joka meissä asuu.

FIL2:5-11

 Olkoon teillä se mieli, joka myös Kristuksella Jeesuksella oli,
6 joka ei, vaikka hänellä olikin Jumalan muoto, katsonut saaliiksensa olla Jumalan kaltainen,
7 vaan tyhjensi itsensä ja otti orjan muodon, tuli ihmisten kaltaiseksi, ja hänet havaittiin olennaltaan sellaiseksi kuin ihminen;
8 hän nöyryytti itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti, hamaan ristin kuolemaan asti.
9 Sentähden onkin Jumala hänet korkealle korottanut ja antanut hänelle nimen, kaikkia muita nimiä korkeamman,
10 niin että kaikkien polvien pitää Jeesuksen nimeen notkistuman, sekä niitten, jotka taivaissa ovat, että niitten, jotka maan päällä ovat, ja niitten, jotka maan alla ovat,
11 ja jokaisen kielen pitää tunnustaman Isän Jumalan kunniaksi, että Jeesus Kristus on Herra.

Tasapaino

1KOR4:5-6

 Älkää sentähden lausuko mitään tuomiota, ennenkuin aika on, ennenkuin Herra tulee, joka myös on saattava valoon pimeyden kätköt ja tuova ilmi sydänten aivoitukset; ja silloin kukin saa kiitoksensa Jumalalta.
6 Tämän olen, veljet, sovittanut itseeni ja Apollokseen, teidän tähtenne, että meistä oppisitte tämän: ”Ei yli sen, mikä kirjoitettu on”, ettette pöyhkeillen asettuisi mikä minkin puolelle toista vastaan.

ILM 22:18-19

 Minä todistan jokaiselle, joka tämän kirjan profetian sanat kuulee: Jos joku panee niihin jotakin lisää, niin Jumala on paneva hänen päällensä ne vitsaukset, jotka ovat kirjoitetut tähän kirjaan;
19 ja jos joku ottaa pois jotakin tämän profetian kirjan sanoista, niin Jumala on ottava pois sen osan, mikä hänellä on elämän puuhun ja pyhään kaupunkiin, joista tässä kirjassa on kirjoitettu.

EI YLI SEN MIKÄ ON KIRJOITETTU…JA JOS JOKU OTTAA POIS JOTAKIN TÄMÄN PROFETIAN KIRJAN SANOISTA, NIIN JUMALA ON OTTAVA POIS SEN OSAN, MIKÄ HÄNELLÄ ON ELÄMÄN PUUHUN JA PYHÄÄN KAUPUNKIIN, JOISTA TÄSSÄ KIRJASSA ON KIRJOITETTU…KUN IHMINEN TULEE JEESUKSEEN USKOVAKSI, PYHÄ HENKI TULEE IHMISEN SYDÄMEEN ASUMAAN…JA JUMALAN PYHÄ HENKI RUPEAA AVAAMAAN JA OPETTAMAAN MEILLE KIRJOITUKSIA, JUMALAN SANAA…ILMAN JUMALAN PYHÄN HENGEN APUA IHMINEN MONASTI TULKITSEE KIRJOITUKSIA VOIKO SANOA EPÄTASAPAINOISESTI…SIIS IHMINEN SAATTAA JÄTTÄÄ RAAMATUSTA MONIA KOHTIA HUOMIOON OTTAMATTA TAIKKA RUVETA JOPA IKÄÄNKUIN LISÄÄMÄÄN JUMALAN ILMOITUKSEEN OMIA LISÄYKSIÄ…KAIKKI TÄLLAINEN ON PAHASTA…SEN TAKIA ME TARVITAAN OIKEANLAISTA TASAPAINOA KUN TULKITSEMME JUMALAN SANAA…JA AINOASTAAN JUMALAN PYHÄ HENKI VOI MEILLE ANTAA OIKEAN TASAPAINON JUMALAN SANAN TULKITSEMISEEN…OTAN JOITAKIN ESIMERKKEJÄ JOISSA TULEE OLLA OIKEA TASAPAINO, JA JOSSA MONTA KERTAA SAATTAA ESIINTYÄ EPÄTASAPAINOISTA OPETUSTA JA TULKINTAA…

PELASTUS JA HYVÄT TEOT…

EF2:8-10

 Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta-se on Jumalan lahja-
9 ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi.
10 Sillä me olemme hänen tekonsa, luodut Kristuksessa Jeesuksessa hyviä töitä varten, jotka Jumala on edeltäpäin valmistanut, että me niissä vaeltaisimme.

RAAMATUSSA ON LOPPUJEN LOPUKSI TODELLA YKSINKERTAISESTI JA YMMÄRRETTÄVÄSTI ESITETTY PELASTUKSEN TIE, MUTTA ILMAN PYHÄN HENGEN APUA IHMISET ON ”OSANNEET” NÄINKIN YKSINKERTAISEN RAAMATUN TOTUUDEN VÄÄNTÄÄ KIEROON…IHMISET ON MENNYT TÄSSÄ ERILLAISIIN ÄÄRIPÄIHIN…MUTTA TÄSSÄKIN ME TARVIIMME OIKEANLAISTA TASAPAINOA…TOINEN ÄÄRIPÄÄ ON ARMO! ETTÄ TUNTUU JOS MAINITSET PIENIMMÄSSÄKÄÄN MÄÄRIN USKOVIEN HYVISTÄ TEOISTA NIIN SAATETAAN SANOA ETTÄ ARMOSTA OLLAAN PELASTETTUJA…TÄMÄ PITÄÄKIN TÄYSIN PAIKKAANSA…MUTTA OIKEAN JUMALAN ARMON ALLE PÄÄSTYÄMME TEOTKIN RUPEAVAT VÄISTÄMÄTTÄ JOSSAIN VAIHEESSA NÄKYMÄÄN…ETTÄ EI SE ARMO SULJE POIS NIITÄ HYVIÄ TEKOJA JOITA JEESUS HALUAA MEIDÄN VÄLITYKSELLÄ TEHDÄ…

JES1:10-20

 Kuulkaa Herran sana, te Sodoman päämiehet, ota korviisi meidän Jumalamme opetus, sinä Gomorran kansa.
11 Mitä ovat minulle teidän paljot teurasuhrinne? sanoo Herra. Minä olen kyllästynyt oinas-polttouhreihin ja juottovasikkain rasvaan. Mullikkain, karitsain ja kauristen vereen minä en mielisty.
12 Kun te tulette minun kasvojeni eteen, kuka sitä teiltä vaatii-minun esikartanoitteni tallaamista?
13 Älkää enää tuoko minulle turhaa ruokauhria; suitsutus on minulle kauhistus. En kärsi uuttakuuta enkä sapattia, en kokouksen kuuluttamista, en vääryyttä ynnä juhlakokousta.
14 Minun sieluni vihaa teidän uusiakuitanne ja juhla-aikojanne; ne ovat käyneet minulle kuormaksi, jota kantamaan olen väsynyt.
15 Kun te ojennatte käsiänne, minä peitän silmäni teiltä; vaikka kuinka paljon rukoilisitte, minä en kuule: teidän kätenne ovat verta täynnä.
16 Peseytykää, puhdistautukaa; pankaa pois pahat tekonne minun silmäini edestä, lakatkaa pahaa tekemästä.
17 Oppikaa tekemään hyvää; harrastakaa oikeutta, ojentakaa väkivaltaista, hankkikaa orvolle oikeus, ajakaa lesken asiaa.
18 Niin tulkaa, käykäämme oikeutta keskenämme, sanoo Herra. Vaikka teidän syntinne ovat veriruskeat, tulevat ne lumivalkeiksi; vaikka ne ovat purppuranpunaiset, tulevat ne villanvalkoisiksi.
19 Jos suostutte ja olette kuuliaiset, niin te saatte syödä maan hyvyyttä;
20 mutta jos vastustatte ja niskoittelette, niin miekka syö teidät. Sillä Herran suu on puhunut.

MATT25:31-46

 Mutta kun Ihmisen Poika tulee kirkkaudessaan ja kaikki enkelit hänen kanssaan, silloin hän istuu kirkkautensa valtaistuimelle.
32 Ja hänen eteensä kootaan kaikki kansat, ja hän erottaa toiset toisista, niinkuin paimen erottaa lampaat vuohista.
33 Ja hän asettaa lampaat oikealle puolelleen, mutta vuohet vasemmalle.
34 Silloin Kuningas sanoo oikealla puolellaan oleville: ’Tulkaa, minun Isäni siunatut, ja omistakaa se valtakunta, joka on ollut teille valmistettuna maailman perustamisesta asti.
35 Sillä minun oli nälkä, ja te annoitte minulle syödä; minun oli jano, ja te annoitte minulle juoda; minä olin outo, ja te otitte minut huoneeseenne;
36 minä olin alaston, ja te vaatetitte minut; minä sairastin, ja te kävitte minua katsomassa; minä olin vankeudessa, ja te tulitte minun tyköni.’
37 Silloin vanhurskaat vastaavat hänelle sanoen: ’Herra, milloin me näimme sinut nälkäisenä ja ruokimme sinua, tai janoisena ja annoimme sinulle juoda?
38 Ja milloin me näimme sinut outona ja otimme sinut huoneeseemme, tai alastonna ja vaatetimme sinut?
39 Ja milloin me näimme sinun sairastavan tai olevan vankeudessa ja tulimme sinun tykösi?’
40 Niin Kuningas vastaa ja sanoo heille: ’Totisesti minä sanon teille: kaikki, mitä olette tehneet yhdelle näistä minun vähimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle’.
41 Sitten hän myös sanoo vasemmalla puolellaan oleville: ’Menkää pois minun tyköäni, te kirotut, siihen iankaikkiseen tuleen, joka on valmistettu perkeleelle ja hänen enkeleillensä.
42 Sillä minun oli nälkä, ja te ette antaneet minulle syödä; minun oli jano, ja te ette antaneet minulle juoda;
43 minä olin outo, ja te ette ottaneet minua huoneeseenne; minä olin alaston, ja te ette vaatettaneet minua; sairaana ja vankeudessa, ja te ette käyneet minua katsomassa.’
44 Silloin hekin vastaavat sanoen: ’Herra, milloin me näimme sinut nälkäisenä tai janoisena tai outona tai alastonna tai sairaana tai vankeudessa, emmekä sinua palvelleet?’
45 Silloin hän vastaa heille ja sanoo: ’Totisesti minä sanon teille: kaiken, minkä olette jättäneet tekemättä yhdelle näistä vähimmistä, sen te olette jättäneet tekemättä minulle’.
46 Ja nämä menevät pois iankaikkiseen rangaistukseen, mutta vanhurskaat iankaikkiseen elämään.”

MATT12:33

Joko tehkää puu hyväksi ja sen hedelmä hyväksi, tahi tehkää puu huonoksi ja sen hedelmä huonoksi; sillä hedelmästä puu tunnetaan.

OPPIKAA TEKEMÄÄN HYVÄÄ…KAIKKI MITÄ OLETTE TEHNEET YHDELLE NÄISTÄ MINUN VÄHIMMISTÄ VELJISTÄNI, SEN TE OLETTE TEHNEET MINULLE…SILLÄ HEDELMÄSTÄ PUU TUNNETAAN…HYVÄT TEOT JOITA ME SAAMME TEHDÄ USKOONTULTUAMME EI MILLÄÄN TAVALLA SULJE POIS SITÄ ETTÄ ARMOSTA ME OLLAAN PELASTETUT…VAAN SEN TAKIA ETTÄ OLLAAN TULTU PELASTUKSEEN SISÄLLE, NIIN SEN JOHDOSTAHAN ME MYÖS SITTEN HALUAMME HYVÄÄKIN TEHDÄ…ETTÄ TÄSSÄKIN ON TÄRKEÄÄ OLLA OIKEA TASAPAINO…ETTÄ EI TOINEN RAAMATUNKOHTA SULJE TOISTA POIS….EI ARMOSTA PELASTUMINEN SULJE POIS HYVIÄ TÖITÄ…JA SITTEN ON VIELÄ SE EPÄTASAPAINO ETTÄ KUN OLLAAN ARMOSTA PELASTETTUJA NIIN IKÄÄNKUIN SAATETAAN LUULLA ETTÄ SILLOIN VOIDAANKIN SYNTIÄ TEHDÄ KUN PELASTUS ON ARMOSTA…TÄSSÄKIN ON TÄRKEÄÄ OLLA OIKEA TASAPAINO…

ROOM6:15-23

 Kuinka siis on? Saammeko tehdä syntiä, koska emme ole lain alla, vaan armon alla? Pois se!
16 Ettekö tiedä, että kenen palvelijoiksi, ketä tottelemaan, te antaudutte, sen palvelijoita te olette, jota te tottelette, joko synnin palvelijoita, kuolemaksi, tahi kuuliaisuuden, vanhurskaudeksi?
17 Mutta kiitos Jumalalle, että te, jotka ennen olitte synnin palvelijoita, nyt olette tulleet sydämestänne kuuliaisiksi sille opin muodolle, jonka johtoon te olette annetut,
18 ja että te synnistä vapautettuina olette tulleet vanhurskauden palvelijoiksi!
19 Minä puhun ihmisten tavalla teidän lihanne heikkouden tähden. Sillä niinkuin te ennen annoitte jäsenenne saastaisuuden ja laittomuuden palvelijoiksi laittomuuteen, niin antakaa nyt jäsenenne vanhurskauden palvelijoiksi pyhitykseen.
20 Sillä kun olitte synnin palvelijoita, niin te olitte vapaat vanhurskaudesta.
21 Minkä hedelmän te siitä silloin saitte? Sen, jota te nyt häpeätte. Sillä sen loppu on kuolema.
22 Mutta nyt, kun olette synnistä vapautetut ja Jumalan palvelijoiksi tulleet, on teidän hedelmänne pyhitys, ja sen loppu on iankaikkinen elämä.
23 Sillä synnin palkka on kuolema, mutta Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme.

ETTÄ SE ETTÄ ARMOSTA OLLAAN SAATU PELASTUS, SE EI TIETENKÄÄN OIKEUTA SYNNIN HARJOITTAMISEEN…

LAKI JA ARMO…

SITTEN HELPOSTI VOI TULLA JA ON PALJON TULLUTKIN HISTORIAN SAATOSSA VÄÄRÄNLAISTA EPÄTASAPAINOA LAIN JA ARMON VÄLILLE….ETTÄ ON TULLUT IKÄÄNKUIN SELLAINEN LAKIHENKISYYS JOSSA YRITETÄÄN IKÄÄNKUIN TEKOJEN KAUTTA , LAIN TEKOJEN KAUTTA KELVATA JUMALALLE…TÄSSÄKIN HERRA HALUAA JOHDATTAA MEIDÄT OIKEAAN TASAPAINOON…

JES64:5-7

Sinä käyt niitä kohden, jotka ilolla vanhurskautta tekevät ja jotka sinun teilläsi sinua muistavat. Katso, sinä vihastuit, ja me jouduimme synnin alaisiksi; niin on ollut ikiajoista asti-saammeko avun?
6 Kaikki me olimme kuin saastaiset, ja niinkuin tahrattu vaate oli kaikki meidän vanhurskautemme. Ja kaikki me olemme lakastuneet kuin lehdet, ja pahat tekomme heittelevät meitä niinkuin tuuli.
7 Ei ole ketään, joka avukseen huutaa sinun nimeäsi, joka herää pitämään sinusta kiinni; sillä sinä olet peittänyt kasvosi meiltä, jättänyt meidät menehtymään syntiemme valtaan.

ROOM4LUKU

 Mitä me siis sanomme esi-isämme Aabrahamin saavuttaneen lihan mukaan?
2 Sillä jos Aabraham on teoista vanhurskautettu, on hänellä kerskaamista, mutta ei Jumalan edessä.
3 Sillä mitä Raamattu sanoo? ”Aabraham uskoi Jumalaa, ja se luettiin hänelle vanhurskaudeksi”.
4 Mutta töitä tekevälle ei lueta palkkaa armosta, vaan ansiosta,
5 mutta joka ei töitä tee, vaan uskoo häneen, joka vanhurskauttaa jumalattoman, sille luetaan hänen uskonsa vanhurskaudeksi;
6 niinkuin myös Daavid ylistää autuaaksi sitä ihmistä, jolle Jumala lukee vanhurskauden ilman tekoja:
7 ”Autuaat ne, joiden rikokset ovat anteeksi annetut ja joiden synnit ovat peitetyt!
8 Autuas se mies, jolle Herra ei lue syntiä!”
9 Koskeeko sitten tämä autuaaksi ylistäminen ainoastaan ympärileikattuja, vai eikö ympärileikkaamattomiakin? Sanommehan: ”Aabrahamille luettiin usko vanhurskaudeksi”.
10 Kuinka se sitten siksi luettiin? Hänen ollessaanko ympärileikattuna vai ympärileikkaamatonna? Ei ympärileikattuna, vaan ympärileikkaamatonna.
11 Ja hän sai ympärileikkauksen merkin sen uskonvanhurskauden sinetiksi, joka hänellä oli ympärileikkaamatonna, että hänestä tulisi kaikkien isä, jotka ympärileikkaamattomina uskovat, niin että vanhurskaus heillekin luettaisiin;
12 ja että hänestä tulisi myöskin ympärileikattujen isä, niiden, jotka eivät ainoastaan ole ympärileikattuja, vaan myös vaeltavat sen uskon jälkiä, mikä meidän isällämme Aabrahamilla oli jo ympärileikkaamatonna.
13 Sillä se lupaus, että Aabraham oli perivä maailman, ei tullut hänelle eikä hänen siemenelleen lain kautta, vaan uskonvanhurskauden kautta.
14 Sillä jos ne, jotka pitäytyvät lakiin, ovat perillisiä, niin usko on tyhjäksi tehty ja lupaus käynyt mitättömäksi.
15 Sillä laki saa aikaan vihaa; mutta missä lakia ei ole, siellä ei ole rikkomustakaan.
16 Sentähden se on uskosta, että se olisi armosta; että lupaus pysyisi lujana kaikelle siemenelle, ei ainoastaan sille, joka pitäytyy lakiin, vaan myös sille, jolla on Aabrahamin usko, hänen, joka on meidän kaikkien isä
17 -niinkuin kirjoitettu on: ”Monen kansan isäksi minä olen sinut asettanut” -sen Jumalan edessä, johon hän uskoi ja joka kuolleet eläviksi tekee ja kutsuu olemattomat, ikäänkuin ne olisivat.
18 Ja Aabraham toivoi, vaikka ei toivoa ollut, ja uskoi tulevansa monen kansan isäksi, tämän sanan mukaan: ”Niin on sinun jälkeläistesi luku oleva”,
19 eikä hän heikontunut uskossansa, vaikka näki, että hänen ruumiinsa oli kuolettunut-sillä hän oli jo noin satavuotias-ja että Saaran kohtu oli kuolettunut;
20 mutta Jumalan lupausta hän ei epäuskossa epäillyt, vaan vahvistui uskossa, antaen kunnian Jumalalle,
21 ja oli täysin varma siitä, että minkä Jumala on luvannut, sen hän voi myös täyttää.
22 Sentähden se luettiinkin hänelle vanhurskaudeksi.
23 Mutta ei ainoastaan hänen tähtensä ole kirjoitettu, että se hänelle luettiin,
24 vaan myös meidän tähtemme, joille se on luettava, kun uskomme häneen, joka kuolleista herätti Jeesuksen, meidän Herramme,
25 joka on alttiiksi annettu meidän rikostemme tähden ja kuolleista herätetty meidän vanhurskauttamisemme tähden.

KAIKKI ME OLIMME KUIN SAASTAISET…SILLÄ LAKI SAA AIKAAN VIHAA…KUKAAN IHMINEN EI TULE JUMALALLE KELPAAVAKSI LAIN TEKOJEN KAUTTA….LAKI NÄYTTÄÄ MEIDÄT SYNTISIKSI…AINOASTAAN USKON KAUTTA JEESUKSEEN KRISTUKSEEN ME KELVATAAN JUMALALLE…MITÄÄN MUUTA MAHDOLLISUUTTA EI IHMISELLÄ OLE TULLA JUMALALLE KELPAAVAKSI KUIN JEESUKSEN UHRIN KAUTTA…MUTTA SILTI LAKI ON TÄRKEÄ…

ROOM7:7-14

 Mitä siis sanomme? Onko laki syntiä? Pois se! Mutta syntiä en olisi tullut tuntemaan muuten kuin lain kautta; sillä en minä olisi tiennyt himosta, ellei laki olisi sanonut: ”Älä himoitse”.
8 Mutta kun synti otti käskysanasta aiheen, herätti se minussa kaikkinaisia himoja; sillä ilman lakia on synti kuollut.
9 Minä elin ennen ilman lakia; mutta kun käskysana tuli, niin synti virkosi,
10 ja minä kuolin. Niin kävi ilmi, että käskysana, joka oli oleva minulle elämäksi, olikin minulle kuolemaksi.
11 Sillä kun synti otti käskysanasta aiheen, petti se minut ja kuoletti minut käskysanan kautta.
12 Niin, laki on kuitenkin pyhä ja käskysana pyhä, vanhurskas ja hyvä.
13 Onko siis hyvä tullut minulle kuolemaksi? Pois se! Vaan synti, että se synniksi nähtäisiin, on hyvän kautta tuottanut minulle kuoleman, että synti tulisi ylenmäärin synnilliseksi käskysanan kautta.
14 Sillä me tiedämme, että laki on hengellinen, mutta minä olen lihallinen, myyty synnin alaisuuteen.

ETTÄ EI JUMALAN LAKIKAAN OLE TURHA VAAN SILLÄ ON OMA TÄRKEÄ TEHTÄVÄNSÄ…MUTTA LAKIA NOUDATTAMALLA ME EI VOIDA TULLA USKOON EIKÄ JUMALALLE KELPAAVAKSI, VAAN AINOASTAAN JEESUKSEN GOLGATAN TÄYTETYN TYÖN PERUSTALLA ME VOIDAAN PELASTUA…ETTÄ TÄSSÄ ON OIKEA TASAPAINO EHDOTTOMAN TÄRKEÄÄ!

ETTÄ KYLLÄ ME NÄHDÄÄN MITEN HELPOSTI VOIDAAN RAAMATUN SANAN KANSSA MENNÄ EPÄTASAPAINOON…JUMALAN HENKI HALUAA VIEDÄ MEIDÄT OIKEAAN TASAPAINOON USKON ELÄMÄSSÄMME…OIKEA TASAPAINO LÖYTYY JEESUKSESTA…KUN MEIDÄN RAAMATUN OPETUS ON JEESUS KESKEISTÄ JA RISTI KESKEISTÄ, OIKEA TASAPAINO RUPEAA LÖYTYMÄÄN…ELI KUN ME SAAMME JEESUKSEEN KRISTUKSEEN AINA ENEMPI JUURTUA JA OTAMME RISTIMME PÄIVITTÄIN, OIKEA TASAPAINOKIN RUPEAA LÖYTYMÄÄN…MONET SAATTAA JOUTUA EPÄTASAPAINOON JA KESKITTYVÄT LIIKAA JA KOROSTAVAT LIIKAA EPÄOLENNAISIA ASIOITA…JA SAATETAAN MENNÄ IKÄÄNKUIN ERILLAISIIN ÄÄRIPÄIHIN JOISSA SULJETAAN JOITAIN RAAMATUN KOHTIA POIS JA JOITAIN YLIKOROSTETAAN…ESIM ARMOLAHJOJA SAATETAAN YLIKOROSTAA TAIKKA SITTEN ARMOLAHJOJA EI PIDETÄ ENÄÄN OLLENKAAN ARVOSSA…TAIKKA SITTEN MENNÄÄN ÄÄRIPÄÄHÄN SYNTIKYSYMYKSESSÄ…SAATETAAN PITÄÄ ITSEÄ JOPA SYNNITTÖMÄNÄ TAIKKA SITTEN TOISESSA ÄÄRIPÄÄSSÄ OLLAAN IKÄÄNKUIN KOKO AJAN KURJIA SYNTISIÄ…MUTTA TASAPAINO ON HYVÄSTÄ TÄSSÄKIN…ME OLLAAN ARMAHDETTUJA SYNTISIÄ JA KELVATAAN JUMALALLE KOKO AJAN JEESUKSEN UHRITYÖN TÄHDEN JOS OLEMME USKOSSA JEESUKSEEN…JA PYSYMME SYNTISINÄ LOPPUUN SAAKKA VAIKKA EI SYNTIÄ TAHALLAAN TEHDÄKKÄÄN…SITTEN YKSI ÄÄRIPÄÄ ON SAIRAUS/TERVEYS…ETTÄ ET OOKKAAN OIKEASSA USKOSSA JOS OOT SAIRAS JNE…MUTTA TASAPAINO ON SIINÄ ETTÄ HERRA VOI PARANTAA TAIKKA OLLA PARANTAMATTA…ÄÄRIPÄÄT ON TÄSSÄKIN PAHASTA…SITTEN MENESTYS/AHDISTUS…IKÄÄNKUIN USKOVAN PITÄISI AINOASTAAN MENESTYÄ TÄSSÄ AJASSA JOSSA LIHAN RUUMIISSA ELETÄÄN…TAIKKA SITTEN ON VAAN PELKKÄÄ AHDISTUSTA…JUMALA SEKÄ SIUNAA ANTAMALLA MEILLE SITÄ MITÄ TARVITAAN MUTTA ANTAA MYÖSKIN AHDISTUKSEN LEIPÄÄ…SITTEN TULEE ÄÄRIPÄITÄ IHMEITTEN TAVOITTELUSSA…TAIKKA SITTEN ANNETAAN YMMÄRTÄÄ ETTÄ IHMEITÄ EI OLLENKAAN TAPAHDU…NÄMÄKIN ON HERRAN KÄDESSÄ NÄMÄ IHMEET…ETTÄ EI MENNÄ YLI EIKÄ ALI JUMALAN SANAN…SITTEN VARSINKIN TÄSSÄ AJASSA RUVETAAN HERKÄSTI PALVOMAAN IHMISIÄ…TAIKKA SITTEN TOISESSA ÄÄRIPÄÄSSÄ EI OTETA MELKEIN KENELTÄKÄÄN MITÄÄN VASTAAN JOS HERRA HALUAISI PUHUA JONKUN USKOVAN KAUTTA…ÄÄRIPÄITÄ ON VAIKKA KUINKA PALJON…MUTTA HERRA JEESUS ON VOIMALLINEN VARJELEMAAN MEITÄ ERILLAISILTA ÄÄRIPÄILTÄ JA ANTAMAAN MEILLE OIKEANLAISEN TASAPAINON JUMALAN SANAN SUHTEEN…ERI RAAMATUN KOHDAT EI SULJE TOISIAAN POIS KUN PYHÄ HENKI NIITÄ MEILLE AVAA…PÄINVASTOIN, ERI RAAMATUNKOHDAT TÄYDENTÄÄ TOISIAAN…ETTÄ HELPOSTI RUPEAA HUOMIO KIINNITTYMÄÄN IKÄÄNKUIN TOISARVOISIIN ASIOIHIN JEESUKSEN TUNTEMISEN SIJASTA JOS PYHÄ HENKI EI SAA OLLA MEIDÄN ELÄMÄN OHJAKSISSA…VIERAAT OPIT KIETOVAT USKOVANKIN PAULOIHINSA JOS KATSE SIIRTYY JEESUKSESTA JOHONKIN MUUHUN…

GAL4:1-11

 Mutta minä sanon: niin kauan kuin perillinen on alaikäinen, ei hän missään kohden eroa orjasta, vaikka hän onkin kaiken herra;
2 vaan hän on holhoojain ja huoneenhaltijain alainen isän määräämään aikaan asti.
3 Samoin mekin; kun olimme alaikäisiä, olimme orjuutetut maailman alkeisvoimien alle.
4 Mutta kun aika oli täytetty, lähetti Jumala Poikansa, vaimosta syntyneen, lain alaiseksi syntyneen,
5 lunastamaan lain alaiset, että me pääsisimme lapsen asemaan.
6 Ja koska te olette lapsia, on Jumala lähettänyt meidän sydämeemme Poikansa Hengen, joka huutaa: ”Abba! Isä!”
7 Niinpä sinä et siis enää ole orja, vaan lapsi; mutta jos olet lapsi, olet myös perillinen Jumalan kautta.
8 Mutta silloin, kun ette tunteneet Jumalaa, te palvelitte jumalia, jotka luonnostaan eivät jumalia ole.
9 Nyt sitävastoin, kun olette tulleet tuntemaan Jumalan ja, mikä enemmän on, kun Jumala tuntee teidät, kuinka te jälleen käännytte noiden heikkojen ja köyhien alkeisvoimien puoleen, joiden orjiksi taas uudestaan tahdotte tulla?
10 Te otatte vaarin päivistä ja kuukausista ja juhla-ajoista ja vuosista.
11 Minä pelkään teidän tähtenne, että olen ehkä turhaan teistä vaivaa nähnyt.

HEPR13:9

 Älkää antako monenlaisten ja vieraiden oppien itseänne vietellä; sillä on hyvä, että sydän saa vahvistusta armosta eikä ruuista, joista ne, jotka niitä menoja ovat noudattaneet, eivät ole mitään hyötyneet.

1TIM4:1-11

 Mutta Henki sanoo selvästi, että tulevina aikoina moniaat luopuvat uskosta ja noudattavat villitseviä henkiä ja riivaajien oppeja
2 valheenpuhujain ulkokultaisuuden vaikutuksesta, joiden omatunto on poltinraudalla merkitty
3 ja jotka kieltävät menemästä naimisiin ja nauttimasta ruokia, mitkä Jumala on luonut niiden nautittavaksi kiitoksella, jotka uskovat ja ovat tulleet totuuden tuntemaan.
4 Sillä kaikki, minkä Jumala on luonut, on hyvää, eikä mikään ole hyljättävää, kun se kiitoksella vastaanotetaan;
5 sillä se pyhitetään Jumalan sanalla ja rukouksella.
6 Kun tätä veljille opetat, niin olet hyvä Kristuksen Jeesuksen palvelija, joka ravitset itseäsi uskon ja sen hyvän opin sanoilla, jota olet noudattanut.
7 Mutta epäpyhiä ämmäin taruja karta ja harjoita itseäsi jumalisuuteen.
8 Sillä ruumiillisesta harjoituksesta on hyötyä vain vähään; mutta jumalisuudesta on hyötyä kaikkeen, koska sillä on elämän lupaus, sekä nykyisen että tulevaisen.
9 Varma on se sana ja kaikin puolin vastaanottamisen arvoinen.
10 Sillä siksi me vaivaa näemme ja kilvoittelemme, että olemme panneet toivomme elävään Jumalaan, joka on kaikkien ihmisten vapahtaja, varsinkin uskovien.
11 Tätä käske ja opeta.

KOL2LUKU

 Sillä minä tahdon, että te tiedätte, kuinka suuri kilvoittelu minulla on teidän tähtenne ja laodikealaisten ja kaikkien tähden, jotka eivät ole minun ruumiillisia kasvojani nähneet,
2 että heidän sydämensä, yhteenliittyneinä rakkaudessa, saisivat kehoitusta omistamaan täyden ymmärtämyksen koko rikkauden ja pääsisivät tuntemaan Jumalan salaisuuden, Kristuksen,
3 jossa kaikki viisauden ja tiedon aarteet ovat kätkettyinä.
4 Tämän minä sanon, ettei kukaan teitä pettäisi suostuttelevilla puheilla.
5 Sillä jos ruumiillisesti olenkin poissa, olen kuitenkin teidän kanssanne hengessä ja iloitsen nähdessäni järjestyksen, joka teidän keskuudessanne vallitsee, ja teidän lujan uskonne Kristukseen.
6 Niinkuin te siis olette omaksenne ottaneet Kristuksen Jeesuksen, Herran, niin vaeltakaa hänessä,
7 juurtuneina häneen ja hänessä rakentuen ja uskossa vahvistuen, niinkuin teille on opetettu; ja olkoon teidän kiitoksenne ylitsevuotavainen.
8 Katsokaa, ettei kukaan saa teitä saaliikseen järkeisopilla ja tyhjällä petoksella, pitäytyen ihmisten perinnäissääntöihin ja maailman alkeisvoimiin eikä Kristukseen.
9 Sillä hänessä asuu jumaluuden koko täyteys ruumiillisesti,
10 ja te olette täytetyt hänessä, joka on kaiken hallituksen ja vallan pää,
11 ja hänessä te myös olette ympärileikatut, ette käsintehdyllä ympärileikkauksella, vaan lihan ruumiin poisriisumisella, Kristuksen ympärileikkauksella:
12 ollen haudattuina hänen kanssaan kasteessa, jossa te myös hänen kanssaan olette herätetyt uskon kautta, jonka vaikuttaa Jumala, joka herätti hänet kuolleista.
13 Ja teidät, jotka olitte kuolleet rikoksiinne ja lihanne ympärileikkaamattomuuteen, teidät hän teki eläviksi yhdessä hänen kanssaan, antaen meille anteeksi kaikki rikokset,
14 ja pyyhki pois sen kirjoituksen säädöksineen, joka oli meitä vastaan ja oli meidän vastustajamme; sen hän otti meidän tieltämme pois ja naulitsi ristiin.
15 Hän riisui aseet hallituksilta ja valloilta ja asetti heidät julkisen häpeän alaisiksi; hän sai heistä hänen kauttaan voiton riemun.
16 Älköön siis kukaan teitä tuomitko syömisestä tai juomisesta, älköön myös minkään juhlan tai uudenkuun tai sapatin johdosta,
17 jotka vain ovat tulevaisten varjo, mutta ruumis on Kristuksen.
18 Älköön teiltä riistäkö voittopalkintoanne kukaan, joka on mieltynyt nöyryyteen ja enkelien palvelemiseen ja pöyhkeilee näyistään ja on lihallisen mielensä turhaan paisuttama
19 eikä pitäydy häneen, joka on pää ja josta koko ruumis, nivelten ja jänteiden avulla koossa pysyen, kasvaa Jumalan antamaa kasvua.
20 Jos te olette Kristuksen kanssa kuolleet pois maailman alkeisvoimista, miksi te, ikäänkuin eläisitte maailmassa, sallitte määrätä itsellenne säädöksiä:
21 ”Älä tartu, älä maista, älä koske!”
22 -sehän on kaikki tarkoitettu katoamaan käyttämisen kautta-ihmisten käskyjen ja oppien mukaan?
23 Tällä kaikella tosin on viisauden maine itsevalitun jumalanpalveluksen ja nöyryyden vuoksi ja sentähden, ettei se ruumista säästä; mutta se on ilman mitään arvoa, ja se tapahtuu lihan tyydyttämiseksi.

TE OTATTE VAARIN PÄIVISTÄ JA KUUKAUSISTA JA JUHLA AJOISTA JA VUOSISTA…ÄLKÄÄ ANTAKO MONENLAISTEN JA VIERAIDEN OPPIEN ITSEÄNNE VIETELLÄ…SILLÄ ON HYVÄ ETTÄ SYDÄN SAA VAHVISTUSTA ARMOSTA EIKÄ RUUISTA, JOISTA NE, JOTKA NIITÄ MENOJA OVAT NOUDATTANEET, EIVÄT OLE MITÄÄN HYÖTYNEET…ÄLÄ TARTU, ÄLÄ MAISTA, ÄLÄ KOSKE…KUN IHMISILLÄ MENEE RAAMATUN SANA EPÄTASAPAINOON, RUPEAA HUOMIO KIINNITTYMÄÄN ERILLAISIIN JUHLA AIKOIHIN, RUOKA ASIOIHIN JA MUIHIN ERILLAISIIN JA JOPA RAAMATULLE VIERAISIIN OPPEIHIN JEESUKSEN TUNTEMISEN KUSTANNUKSELLA…TÄLLÄ KAIKELLA TOSIN ON VIISAUDEN MAINE ITSEVALITUN JUMALANPALVELUKSEN JA NÖYRYYDEN VUOKSI JA SENTÄHDEN, ETTEI SE RUUMISTA SÄÄSTÄ, MUTTA SE ON ILMAN MITÄÄN ARVOA, JA SE TAPAHTUU LIHAN TYYDYTTÄMISEKSI…IHMINEN ILMAN PYHÄN HENGEN APUA RUPEAA ITSE VALITSEMAAN TAVAN JOLLA PALVELEE JUMALAA…MUTTA SE TAPAHTUUKIN LIHAN TYYDYTTÄMISEKSI…SILLÄ EI OLE JUMALAN SILMISSÄ MITÄÄN ARVOA…MUTTA KUN ME PALVELEMME JEESUSTA KRISTUSTA HENGESSÄ JA TOTUUDESSA, JUMALAN RAKKAUDEN HENGEN VAIKUTUKSESTA, SE ON JUMALALLE OTOLLISTA…SILLOIN MEIDÄN OIKEA HUOMION KESKIPISTE ON JEESUS KRISTUS…ETTÄ EI ANNETA IHMISTEN VIEDÄ IKINÄ MEIDÄN HUOMIOTA POIS JEESUKSESTA, VAAN PYRITÄÄN HÄNEEN JUURTUA JA KASVAA AINA ENEMPI JA ENEMPI…JA KUN ME JEESUKSESSA RIIPUMME HYVINÄ JA HUONOINA HETKINÄ, HÄN EI MEITÄ IKINÄ JÄTÄ EIKÄ HYLKÄÄ VAAN VIE MEIDÄT VOITTAJANA TAIVASTEN VALTAKUNTAAN…

EF3:14-21

 Sentähden minä notkistan polveni Isän edessä,
15 josta kaikki, millä isä on, taivaissa ja maan päällä, saa nimensä,
16 että hän kirkkautensa runsauden mukaisesti antaisi teidän, sisällisen ihmisenne puolesta, voimassa vahvistua hänen Henkensä kautta
17 ja Kristuksen asua uskon kautta teidän sydämissänne,
18 niin että te, rakkauteen juurtuneina ja perustuneina, voisitte kaikkien pyhien kanssa käsittää, mikä leveys ja pituus ja korkeus ja syvyys on,
19 ja oppia tuntemaan Kristuksen rakkauden, joka on kaikkea tietoa ylempänä; että tulisitte täyteen Jumalan kaikkea täyteyttä.
20 Mutta hänelle, joka voi tehdä enemmän, monin verroin enemmän kuin kaikki, mitä me anomme tai ymmärrämme, sen voiman mukaan, joka meissä vaikuttaa,
21 hänelle kunnia seurakunnassa ja Kristuksessa Jeesuksessa kautta kaikkien sukupolvien, aina ja iankaikkisesti! Amen.

Pyhä Jumala

3MOOS11:44-45

Sillä minä olen Herra, teidän Jumalanne; pyhittäkää siis itsenne ja olkaa pyhät, sillä minä olen pyhä. Niin älkää saastuttako itseänne koskemalla mihinkään pikkueläimeen, joka liikkuu maassa.
45 Sillä minä olen Herra, joka olen johdattanut teidät Egyptin maasta, ja joka olen teidän Jumalanne; olkaa siis pyhät, sillä minä olen pyhä.

JES40:10-25

 Katso, Herra, Herra tulee voimallisena, hänen käsivartensa vallitsee. Katso, hänen palkkansa on hänen mukanansa, hänen työnsä ansio käy hänen edellänsä.
11 Niinkuin paimen hän kaitsee laumaansa, kokoaa karitsat käsivarrellensa ja kantaa niitä sylissään, johdattelee imettäviä lampaita.
12 Kuka on kourallaan mitannut vedet ja vaaksalla määrännyt taivaitten mitat? Kuka on kolmannesmittaan mahduttanut maan tomun, puntarilla punninnut vuoret, vaa’alla kukkulat?
13 Kuka on Herran Henkeä ohjannut, ollut hänen neuvonantajansa ja opettajansa?
14 Kenen kanssa hän on neuvotellut, joka olisi hänelle ymmärrystä antanut ja opettanut oikean polun, opettanut hänelle tiedon ja osoittanut hänelle ymmärryksen tien?
15 Katso, kansakunnat ovat kuin pisara vesisangon uurteessa, ovat kuin tomuhiukkanen vaa’assa. Katso, merensaaret hän nostaa kuin hiekkajyvän.
16 Ei Libanon riittäisi polttopuiksi eikä sen riista polttouhriksi.
17 Kaikki kansakunnat ovat niinkuin ei mitään hänen edessään, ne ovat hänelle kuin olematon ja tyhjä.
18 Keneenkä siis te vertaatte Jumalan, ja minkä muotoiseksi te hänet teette?
19 Jumalankuvanko? -Sen valaa valaja, ja kultaseppä kullalla päällystää, sepittää sille hopeaketjut.
20 Kenellä ei ole varaa sellaiseen antimeen, se valitsee puun, joka ei lahoa, hakee taitavan tekijän pystyttämään jumalankuvan, joka ei horju.
21 Ettekö te tiedä, ettekö kuule, eikö teille ole alusta asti ilmoitettu, ettekö ole maan perustuksista vaaria ottaneet?
22 Hän istuu korkealla maanpiirin päällä, kuin heinäsirkkoja ovat sen asukkaat; hän levittää taivaan niinkuin harson, pingoittaa sen niinkuin teltan asuttavaksi.
23 Hän tekee ruhtinaat olemattomiksi, saattaa maan tuomarit tyhjän veroisiksi.
24 Tuskin he ovat istutetut, tuskin kylvetyt, tuskin on heidän vartensa juurtunut maahan, niin hän puhaltaa heihin, ja he kuivettuvat; myrsky vie heidät kuin oljenkorret.
25 ”Keneenkä siis te vertaatte minut, jonka kaltainen minä olisin”, sanoo Pyhä.

OLKAA SIIS PYHÄT, SILLÄ MINÄ OLEN PYHÄ…KENEENKÄ SIIS TE VERTAATTE MINUT, JONKA KALTAINEN MINÄ OLISIN, SANOO PYHÄ…JUMALA ON ILMOITTANUT ITSENSÄ SANASSAAN…HÄN ON PYHÄ JUMALA…HÄN EI OLE NIINKUIN IHMISET…HÄN ON AINUTLAATUINEN…HÄNTÄ EI VOI VERRATA IHMISIIN…HÄN ON PYHÄ JUMALA..TÄMÄ ON JUMALAN SANAN, RAAMATUN ILMOITUS…JA SITTEN RAAMATUSSA SANOTAAN VIELÄPÄ SEURAAVASTI:

JES8:13

Herra Sebaot pitäkää pyhänä, häntä te peljätkää ja kauhistukaa.

HERRA SEBAOT PITÄKÄÄ PYHÄNÄ, HÄNTÄ TE PELJÄTKÄÄ JA KAUHISTUKAA! SIIS JUMALA ON PYHÄ JA SILTI KEHOTETAAN PITÄMÄÄN JUMALAA PYHÄNÄ! MITÄ SE TARKOITTAA? EIKÖ IHMISET AUTOMAATTISESTI PIDÄ HERRAA PYHÄNÄ? TUNTUU ETTÄ ME ELETÄÄN TODELLA PAHOJA AIKOJA JOSSA HERRAA EI PIDETÄ PYHÄNÄ EDES USKOVIEN NIMEÄ KANTAVIEN JOUKOSSA SAATIKAAN SITTEN JUMALATTOMIEN KESKUUDESSA…RAAMATUSSA ON SELKEÄ VIESTI SIITÄ MITEN IHMINEN TOIMII JOS HÄN EI PIDÄ JUMALAA PYHÄNÄ…SILLOIN KUN IHMINEN EI PIDÄ JUMALAA PYHÄNÄ, SE RUPEAA VÄISTÄMÄTTÄ ENEMMÄN TAI VÄHEMMÄN VAIKUTTAMAAN IHMISEN TEKEMISIIN JA TEKEMÄTTÄ JÄTTÄMISIIN…

ROOM1:16-32

 Sillä minä en häpeä evankeliumia; sillä se on Jumalan voima, itsekullekin uskovalle pelastukseksi, juutalaiselle ensin, sitten myös kreikkalaiselle.
17 Sillä siinä Jumalan vanhurskaus ilmestyy uskosta uskoon, niinkuin kirjoitettu on: ”Vanhurskas on elävä uskosta”.
18 Sillä Jumalan viha ilmestyy taivaasta kaikkea ihmisten jumalattomuutta ja vääryyttä vastaan, niiden, jotka pitävät totuutta vääryyden vallassa,
19 sentähden että se, mikä Jumalasta voidaan tietää, on ilmeistä heidän keskuudessaan; sillä Jumala on sen heille ilmoittanut.
20 Sillä hänen näkymätön olemuksensa, hänen iankaikkinen voimansa ja jumalallisuutensa, ovat, kun niitä hänen teoissansa tarkataan, maailman luomisesta asti nähtävinä, niin etteivät he voi millään itseänsä puolustaa,
21 koska he, vaikka ovat tunteneet Jumalan, eivät ole häntä Jumalana kunnioittaneet eivätkä kiittäneet, vaan ovat ajatuksiltansa turhistuneet, ja heidän ymmärtämätön sydämensä on pimentynyt.
22 Kehuessaan viisaita olevansa he ovat tyhmiksi tulleet
23 ja ovat katoamattoman Jumalan kirkkauden muuttaneet katoavaisen ihmisen ja lintujen ja nelijalkaisten ja matelevaisten kuvan kaltaiseksi.
24 Sentähden Jumala on heidät, heidän sydämensä himoissa, hyljännyt saastaisuuteen, häpäisemään itse omat ruumiinsa,
25 nuo, jotka ovat vaihtaneet Jumalan totuuden valheeseen ja kunnioittaneet ja palvelleet luotua enemmän kuin Luojaa, joka on ylistetty iankaikkisesti, amen.
26 Sentähden Jumala on hyljännyt heidät häpeällisiin himoihin; sillä heidän naispuolensa ovat vaihtaneet luonnollisen yhteyden luonnonvastaiseen;
27 samoin miespuoletkin, luopuen luonnollisesta yhteydestä naispuolen kanssa, ovat kiimoissaan syttyneet toisiinsa ja harjoittaneet, miespuolet miespuolten kanssa, riettautta ja villiintymisestään saaneet itseensä sen palkan, mikä saada piti.
28 Ja niinkuin heille ei kelvannut pitää kiinni Jumalan tuntemisesta, niin Jumala hylkäsi heidät heidän kelvottoman mielensä valtaan, tekemään sopimattomia.
29 He ovat täynnänsä kaikkea vääryyttä, pahuutta, ahneutta, häijyyttä, täynnä kateutta, murhaa, riitaa, petosta, pahanilkisyyttä;
30 ovat korvaankuiskuttelijoita, panettelijoita, Jumalaa vihaavaisia, väkivaltaisia, ylpeitä, kerskailijoita, pahankeksijöitä, vanhemmilleen tottelemattomia,
31 vailla ymmärrystä, luotettavuutta, rakkautta ja laupeutta;
32 jotka, vaikka tuntevat Jumalan vanhurskaan säädöksen, että ne, jotka senkaltaisia tekevät, ovat kuoleman ansainneet, eivät ainoastaan itse niitä tee, vaan vieläpä osoittavat hyväksymistä niille, jotka niitä tekevät.

KOSKA HE, VAIKKA OVAT TUNTENEET JUMALAN, EIVÄT OLE HÄNTÄ JUMALANA KUNNIOITTANEET EIVÄTKÄ KIITTÄNEET, VAAN OVAT AJATUKSILTANSA TURHISTUNEET, JA HEIDÄN YMMÄRTÄMÄTÖN SYDÄMENSÄ ON PIMENTYNYT…KUN IHMINEN EI PIDÄ HERRAA PYHÄNÄ, HÄNEN SYDÄMENSÄ ALKAA PIMENTYÄ…JA IHMINEN RUPEAA TEKEMÄÄN JUMALAN VASTAISIA ASIOITA ELÄMÄSSÄÄN…JOS IHMINEN EI PIDÄ JUMALAA PYHÄNÄ, HÄNELTÄ LÄHTEE HERRAN PELKO POIS…SANA SANOO:

SANANL1:7

 Herran pelko on tiedon alku; hullut pitävät halpana viisauden ja kurin.

KUN IHMINEN EI PIDÄ HERRAA PYHÄNÄ, HÄN MENETTÄÄ HERRAN PELON JA AJAUTUU YHÄ KAUEMMAKSI JUMALAN TAHDOSTA…HÄNEN SYDÄMENSÄ ALKAA PIMENTYÄ…RAAMATTU EI TURHAAN KEHOITA MEITÄ USKOVIA PITÄMÄÄN HERRAA PYHÄNÄ…SE ON ELINTÄRKEÄÄ! JUMALA ON PYHÄ, JA SILTI KEHOITETAAN PITÄMÄÄN HERRAA PYHÄNÄ! MIKSI NÄIN? KUN ME PIDETÄÄN HERRA PYHÄNÄ JOTA HÄN ONKIN, MEILLÄ SÄILYY MYÖS OIKEA HERRAN PELKO JA NÄMÄ YHDESSÄ RUPEAA MYÖS VAIKUTTAMAAN MEIDÄN TEKOIHIN JA ASENTEISIIN JA TOIMINTAAN KAIKIN TAVOIN…HERRAN PYHÄNÄ PITÄMINEN ON ELINTÄRKEÄÄ…KUN ME PIDETÄÄN HERRA PYHÄNÄ, ME EI TAHALLAAN HALUTA LÄHTEÄ SYNNIN TEILLE…

HEBR10:19-39

 Koska meillä siis, veljet, on luja luottamus siihen, että meillä Jeesuksen veren kautta on pääsy kaikkeinpyhimpään,
20 jonka pääsyn hän on vihkinyt meille uudeksi ja eläväksi tieksi, joka käy esiripun, se on hänen lihansa, kautta,
21 ja koska meillä on ”suuri pappi, Jumalan huoneen haltija”,
22 niin käykäämme esiin totisella sydämellä, täydessä uskon varmuudessa, sydän vihmottuna puhtaaksi pahasta omastatunnosta ja ruumis puhtaalla vedellä pestynä;
23 pysykäämme järkähtämättä toivon tunnustuksessa, sillä hän, joka antoi lupauksen, on uskollinen;
24 ja valvokaamme toinen toistamme rohkaisuksi toisillemme rakkauteen ja hyviin tekoihin;
25 Älkäämme jättäkö omaa seurakunnankokoustamme, niinkuin muutamien on tapana, vaan kehoittakaamme toisiamme, sitä enemmän, kuta enemmän näette tuon päivän lähestyvän.
26 Sillä jos me tahallamme teemme syntiä, päästyämme totuuden tuntoon, niin ei ole enää uhria meidän syntiemme edestä,
27 vaan hirmuinen tuomion odotus ja tulen kiivaus, joka on kuluttava vastustajat.
28 Joka hylkää Mooseksen lain, sen pitää armotta kahden tai kolmen todistajan todistuksen nojalla kuoleman:
29 kuinka paljoa ankaramman rangaistuksen luulettekaan sen ansaitsevan, joka tallaa jalkoihinsa Jumalan Pojan ja pitää epäpyhänä liiton veren, jossa hänet on pyhitetty, ja pilkkaa armon Henkeä!
30 Sillä me tunnemme hänet, joka on sanonut: ”Minun on kosto, minä olen maksava”; ja vielä: ”Herra on tuomitseva kansansa”.
31 Hirmuista on langeta elävän Jumalan käsiin.
32 Mutta muistakaa entisiä päiviä, jolloin te, valistetuiksi tultuanne, kestitte monet kärsimysten kilvoitukset,
33 kun te toisaalta olitte häväistysten ja ahdistusten alaisina, kaikkien katseltavina, toisaalta taas tulitte niiden osaveljiksi, joiden kävi samalla tavalla.
34 Sillä vankien kanssa te olette kärsineet ja ilolla pitäneet hyvänänne omaisuutenne ryöstön, tietäen, että teillä on parempi tavara, joka pysyy.
35 Älkää siis heittäkö pois uskallustanne, jonka palkka on suuri.
36 Sillä te tarvitsette kestäväisyyttä, tehdäksenne Jumalan tahdon ja saadaksenne sen, mikä luvattu on.
37 Sillä ”vähän, aivan vähän aikaa vielä, niin tulee hän, joka tuleva on, eikä viivyttele;
38 mutta minun vanhurskaani on elävä uskosta, ja jos hän vetäytyy pois, ei minun sieluni mielisty häneen”.
39 Mutta me emme ole niitä, jotka vetäytyvät pois omaksi kadotuksekseen, vaan niitä, jotka uskovat sielunsa pelastukseksi.

KUN ME PIDETÄÄN HERRA PYHÄNÄ, ME EI HALUTA LÄHTEÄ TAHALLAAN SYNTIÄ TEKEMÄÄN…SE EI TARKOITA ETTEIKÖ USKOVAT IKINÄ LANKEAISI SYNTIIN MUTTA KUN ME PIDETÄÄN HERRA PYHÄNÄ JA MEITÄ OIKEANLAINEN HERRAN PELKO HALLITSEE, ME EI HALUTA JÄÄDÄ HARJOITTAMAAN SYNTIÄ VAAN HALUAMME TUODA SYNNIT VALKEUTEEN ETTÄ SAATAIS JÄLLEEN TUNNON RAUHA…

1JOH1:4-10

 Ja tämän me kirjoitamme, että meidän ilomme olisi täydellinen.
5 Ja tämä on se sanoma, jonka olemme häneltä kuulleet ja jonka me teille julistamme: että Jumala on valkeus ja ettei hänessä ole mitään pimeyttä.
6 Jos sanomme, että meillä on yhteys hänen kanssaan, mutta vaellamme pimeydessä, niin me valhettelemme emmekä tee totuutta.
7 Mutta jos me valkeudessa vaellamme, niinkuin hän on valkeudessa, niin meillä on yhteys keskenämme, ja Jeesuksen Kristuksen, hänen Poikansa, veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä.
8 Jos sanomme, ettei meillä ole syntiä, niin me eksytämme itsemme, ja totuus ei ole meissä.
9 Jos me tunnustamme syntimme, on hän uskollinen ja vanhurskas, niin että hän antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä.
10 Jos sanomme, ettemme ole syntiä tehneet, niin me teemme hänet valhettelijaksi, ja hänen sanansa ei ole meissä.

TUNTUU ETTÄ NYKYAIKANA SEURAKUNNISSA ON PALJON MENETETTY OIKEANLAINEN HERRAN PELKO EIKÄ PIDETÄ HERRAA ENÄÄN PYHÄNÄ VAIKKA HUULET SANOISIVAT MUUTA…EI ENÄÄN KADUTA SYNTEJÄ JA SAATETAAN ELÄÄ KUIN ”PELLOSSA” EIKÄ VÄLITETÄ JUMALAN SANASTA PALJOAKAAN…JA LUULLAAN OLEVAMME JOPA SYNNITTÖMIÄ…MITÄ SE ON? SE ON VALON PUUTETTA! YMMÄRTÄMÄTÖN SYDÄN ON PIMENTYNYT…MUTTA KUN ME PIDETÄÄN HERRA PYHÄNÄ JA HERRAN PELKO MEITÄ HALLITSEE, ME HALUTAAN PYRKIÄ ELÄMÄÄN JUMALAN TAHDON MUKAAN…JA TUNTUU ETTÄ MONISSA SEURAKUNNISSA VALLITSEE VÄÄRÄNLAINEN VOISKO SANOA SIELULLINEN RIEHAKKUUS JOSSA SAATETAAN KOVAAN ÄÄNEEN RUKOILLA, JOPA HUUTAA JA KAIKIN TAVOIN MELSKATA…JA SITÄ SITTEN PIDETÄÄN PYHÄN HENGEN VOIMANA…KAIKKEA KANSSA!

PSALMI2

 Miksi pakanat pauhaavat ja kansat turhia ajattelevat?
2 Maan kuninkaat nousevat, ruhtinaat yhdessä neuvottelevat Herraa ja hänen voideltuansa vastaan:
3 ”Katkaiskaamme heidän kahleensa, heittäkäämme päältämme heidän köytensä”.
4 Hän, joka taivaassa asuu, nauraa; Herra pilkkaa heitä.
5 Kerran hän on puhuva heille vihassansa, peljättävä heitä hirmuisuudessaan:
6 ”Minä olen asettanut kuninkaani Siioniin, pyhälle vuorelleni”.
7 Minä ilmoitan, mitä Herra on säätänyt. Hän lausui minulle: ”Sinä olet minun poikani, tänä päivänä minä sinut synnytin.
8 Ano minulta, niin minä annan pakanakansat sinun perinnöksesi ja maan ääret sinun omiksesi.
9 Rautaisella valtikalla sinä heidät muserrat, niinkuin saviastian sinä särjet heidät.”
10 Tulkaa siis järkiinne, kuninkaat, maan tuomarit, ottakaa nuhteesta vaari.
11 Palvelkaa Herraa pelvolla ja iloitkaa vavistuksella.
12 Antakaa suuta pojalle, ettei hän vihastuisi ettekä te hukkuisi tiellänne. Sillä hänen vihansa syttyy äkisti. Autuaat ovat kaikki, jotka häneen turvaavat.

PALVELKAA HERRAA PELVOLLA JA ILOITKAA VAVISTUKSELLA! KUN MEITÄ HALLITSEE OIKEA HERRAN PELKO JA ME PIDETÄÄN HERRA PYHÄNÄ, ME MYÖS PALVELLAAN HERRAA OIKEANLAISELLA PELOLLA JA KUNNIOITUKSELLA JA ILOITAANKIN JOPA VAVISTEN…SE EI OLE SELLAISTA VILLIÄ SIELULLISUUTTA JOSSA KUVITELLAAN ETTÄ KUN ON PALJON ÄÄNTÄ NIIN ON MYÖS VOIMAA…MITÄ ENEMPI ME SAADAAN PITÄÄ HERRA PYHÄNÄ MEIDÄN ELÄMÄSSÄMME, SITÄ ENEMPI MEISTÄ TULEE NÖYRIÄ JA HILJAISIA…ME EI HALUTA ENÄÄN OLLA NÄYTTÄMÄSSÄ IHMISILLE KUINKA HENGELLISIÄ ME OLLAAN VAAN ME OLLAAN TODELLA KIITOLLISIA HERRAA KOHTAAN SIITÄ ETTÄ HÄN ON MEIDÄT SUURESSA ARMOSSAAN PELASTANUT…JA ETTÄ SAADAAN OLLA JUMALAN KÄYTÖSSÄ, VAIKKAPA JOSSAIN NS NÄKYMÄTTÖMÄSSÄ TEHTÄVÄSSÄ JOKA EI IHMISTEN SILMIIN NÄY…ME EI HALUTA ENÄÄN TEHDÄ ASIOITA VÄÄRISTÄ MOTIIVEISTA…ME EI HALUTA SAADA MAINETTA JA KUNNIAA YMS…VAAN ME OLLAAN IHAN OIKEASTI TODELLA KIITOLLISIA JA TYYTYVÄISIÄ SIITÄ ETTÄ YLIPÄÄTÄÄN SAADAAN OLLA USKOSSA HERRAAN JEESUKSEEN KRISTUKSEEN…ME SAADAAN PALVELLA HERRAA JEESUSTA JUMALAN HENGEN, RAKKAUDEN HENGEN VAIKUTUKSESTA…ME SAADAAN PALVELLA TOISIA IHMISIÄ ERI TAVOIN JOLLOIN ME SILLOIN JEESUSTA PALVELEMME…

FIL2:1-16

 Jos siis on jotakin kehoitusta Kristuksessa, jos jotakin rakkauden lohdutusta, jos jotakin Hengen yhteyttä, jos jotakin sydämellisyyttä ja laupeutta,
2 niin tehkää minun iloni täydelliseksi siten, että olette samaa mieltä, että teillä on sama rakkaus, että olette sopuisat ja yksimieliset
3 ettekä tee mitään itsekkyydestä tai turhan kunnian pyynnöstä, vaan että nöyryydessä pidätte toista parempana kuin itseänne
4 ja että katsotte kukin, ette vain omaanne, vaan toistenkin parasta.
5 Olkoon teillä se mieli, joka myös Kristuksella Jeesuksella oli,
6 joka ei, vaikka hänellä olikin Jumalan muoto, katsonut saaliiksensa olla Jumalan kaltainen,
7 vaan tyhjensi itsensä ja otti orjan muodon, tuli ihmisten kaltaiseksi, ja hänet havaittiin olennaltaan sellaiseksi kuin ihminen;
8 hän nöyryytti itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti, hamaan ristin kuolemaan asti.
9 Sentähden onkin Jumala hänet korkealle korottanut ja antanut hänelle nimen, kaikkia muita nimiä korkeamman,
10 niin että kaikkien polvien pitää Jeesuksen nimeen notkistuman, sekä niitten, jotka taivaissa ovat, että niitten, jotka maan päällä ovat, ja niitten, jotka maan alla ovat,
11 ja jokaisen kielen pitää tunnustaman Isän Jumalan kunniaksi, että Jeesus Kristus on Herra.
12 Siis, rakkaani, samoin kuin aina olette olleet kuuliaiset, niin ahkeroikaa, ei ainoastaan niinkuin silloin, kun minä olin teidän tykönänne, vaan paljoa enemmän nyt, kun olen poissa, pelolla ja vavistuksella, että pelastuisitte;
13 sillä Jumala on se, joka teissä vaikuttaa sekä tahtomisen että tekemisen, että hänen hyvä tahtonsa tapahtuisi.
14 Tehkää kaikki nurisematta ja epäröimättä,
15 että olisitte moitteettomat ja puhtaat, olisitte tahrattomat Jumalan lapset kieron ja nurjan sukukunnan keskellä, joiden joukossa te loistatte niinkuin tähdet maailmassa,
16 tarjolla pitäessänne elämän sanaa, ollen minulle kerskaukseksi Kristuksen päivänä siitä, etten ole turhaan juossut enkä turhaan vaivaa nähnyt.

ETTÄ VAIKKA SUURET JOUKOT IHMISIÄ USKOVIENKIN JOUKOSSA EIVÄT PITÄISI HERRAA PYHÄNÄ, PIDETÄÄN ME! SE ON SUURIARVOISTA! UUSKARISMAATTISUUS ERI MUODOISSAAN ON VIENYT OIKEAN HERRAN PYHÄNÄ PITÄMISEN POIS SEURAKUNNAN KESKELTÄ…HERRAN PELKO ON HEITETTY ROMUKOPPAAN…KAIKENLAISIA EKSYTYKSIÄ JA EKSYTTÄJIÄ OTETAAN SEURAKUNTAAN SISÄÄN NOIN VAIN….HERRAA EI PIDETÄ ENÄÄN PYHÄNÄ MONISSAKAAN SEURAKUNNISSA….MUTTA HERRA ARMOSSAAN HALUAA KÄÄNTÄÄ EKSYKSIIN JOUTUNEITTENKIN KURSSIN OIKEAAN SUUNTAAN…PIDETÄÄN HERRA PYHÄNÄ, JOTA HÄN ONKIN…SÄILYTETÄÄN OIKEA HERRAN PELKO NIIN SE MYÖS VAIKUTTAA SEN ETTÄ ME KUNNIOITAMME JUMALAN SANAA JA TAHDOMME OJENTAUTUA SEN MUKAAN…JEESUS MEITÄ NÄISSÄ KAIKISSA AUTTAA…ARMOSTA, AAMEN…

PS22:23-31

Te, jotka pelkäätte Herraa, ylistäkää häntä. Kunnioittakaa häntä, kaikki Jaakobin siemen, kaikki Israelin siemen, peljätkää häntä.
24 Sillä hän ei halveksi kurjan kärsimystä, ei katso sitä ylen, eikä kätke häneltä kasvojansa, vaan kuulee hänen avuksihuutonsa.
25 Sinusta on minun ylistyslauluni suuressa seurakunnassa; minä täytän lupaukseni häntä pelkääväisten edessä.
26 Nöyrät saavat syödä ja tulevat ravituiksi; ne, jotka etsivät Herraa, ylistävät häntä. Teidän sydämenne on elävä iankaikkisesti.
27 Kaikki maan ääret muistavat tämän ja palajavat Herran tykö; kaikki pakanain sukukunnat kumartavat häntä;
28 sillä Herran on kuninkuus, ja hän on hallitseva pakanoita.
29 Kaikki maan mahtavat syövät ja kumartavat; hänen edessään polvistuvat kaikki, jotka mullan alle astuvat eivätkä voi elossa pysyä.
30 Jälkeentulevaiset palvelevat häntä, tuleville polville kerrotaan Herrasta.
31 He tulevat ja julistavat vastedes syntyvälle kansalle hänen vanhurskauttaan, että hän on tämän tehnyt.

1PIET1:13-25

Vyöttäkää sentähden mielenne kupeet ja olkaa raittiit; ja pankaa täysi toivonne siihen armoon, joka teille tarjotaan Jeesuksen Kristuksen ilmestymisessä.
14 Niinkuin kuuliaisten lasten tulee, älkää mukautuko niiden himojen mukaan, joissa te ennen, tietämättömyytenne aikana, elitte,
15 vaan sen Pyhän mukaan, joka on teidät kutsunut, tulkaa tekin kaikessa vaelluksessanne pyhiksi.
16 Sillä kirjoitettu on: ”Olkaa pyhät, sillä minä olen pyhä”.
17 Ja jos te Isänänne huudatte avuksi häntä, joka henkilöön katsomatta tuomitsee kunkin hänen tekojensa mukaan, niin vaeltakaa pelossa tämä muukalaisuutenne aika,
18 tietäen, ettette ole millään katoavaisella, ette hopealla ettekä kullalla, lunastetut turhasta, isiltä peritystä vaelluksestanne,
19 vaan Kristuksen kalliilla verellä, niinkuin virheettömän ja tahrattoman karitsan,
20 hänen, joka tosin oli edeltätiedetty jo ennen maailman perustamista, mutta vasta viimeisinä aikoina on ilmoitettu teitä varten,
21 jotka hänen kauttansa uskotte Jumalaan, joka herätti hänet kuolleista ja antoi hänelle kirkkauden, niin että teidän uskonne on myös toivo Jumalaan.
22 Puhdistakaa sielunne totuuden kuuliaisuudessa vilpittömään veljenrakkauteen ja rakastakaa toisianne hartaasti puhtaasta sydämestä,
23 te, jotka olette uudestisyntyneet, ette katoavasta, vaan katoamattomasta siemenestä, Jumalan elävän ja pysyvän sanan kautta.
24 Sillä: ”kaikki liha on kuin ruoho, ja kaikki sen kauneus kuin ruohon kukkanen; ruoho kuivuu, ja kukkanen varisee,
25 mutta Herran sana pysyy iankaikkisesti”. Ja tämä on se sana, joka on teille ilosanomana julistettu.

Ihaninta ihmisessä

SANANL19:22

 Ihaninta ihmisessä on hänen laupeutensa, ja köyhä on parempi kuin valhettelija.

HOOS6:6

 Sillä laupeutta minä haluan enkä uhria, ja Jumalan tuntemista enemmän kuin polttouhreja;

IHANINTA IHMISESSÄ ON HÄNEN LAUPEUTENSA…LAUPIAS IHMINEN ON RAKASTAVAN JA ANTEEKSIANTAVAN LEMPEÄ, LEMPEÄSTI AUTTAVA, HYVÄSYDÄMINEN, SÄÄLIVÄ, ARMELIAS, ARMOLLINEN JA ARMAHTAVA…LUONNOLLINEN, SE ON ILMAN JEESUSTA ELÄVÄ IHMINEN ON MONASTI TYYSTIN LAUPIAAN IHMISEN VASTAKOHTA…

1KOR6:9-11

 Vai ettekö tiedä, etteivät väärät saa periä Jumalan valtakuntaa? Älkää eksykö. Eivät huorintekijät, ei epäjumalanpalvelijat, ei avionrikkojat, ei hekumoitsijat eikä miehimykset,
10 eivät varkaat, ei ahneet, ei juomarit, ei pilkkaajat eivätkä anastajat saa periä Jumalan valtakuntaa.
11 Ja tuommoisia te olitte, jotkut teistä; mutta te olette vastaanottaneet peson, te olette pyhitetyt, te olette vanhurskautetut meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä ja meidän Jumalamme Hengessä.

JA TUOMMOISIA TE OLITTE, JOTKUT TEISTÄ…MONTAA KERTAA IHMINEN JOKA ELÄÄ EROSSA JUMALASTA, ON LAUPIAAN IHMISEN VASTAKOHTA…KUN IHMINEN TULEE JEESUKSEEN KRISTUKSEEN USKOVAKSI SYDÄMESTÄÄN, JEESUKSEN HENKI TULEE ASUMAAN IHMISEEN…JA JEESUKSEN HENKI, JUMALAN PYHÄ HENKI RUPEAA TÄMÄN JÄLKEEN MUUTTAMAAN IHMISTÄ KRISTUKSEN KUVAN KALTAISUUTEEN…MIKÄ ON KRISTUKSEN KUVA? MINKÄLAINEN JEESUS ON? MINKÄLAINEN JUMALA ON?

PS103:8-14

 Laupias ja armahtavainen on Herra, pitkämielinen ja suuri armossa.
9 Ei hän aina riitele eikä pidä vihaa iankaikkisesti.
10 Ei hän tee meille syntiemme mukaan eikä kosta meille pahain tekojemme mukaan.
11 Sillä niin korkealla kuin taivas on maasta, niin voimallinen on hänen armonsa niitä kohtaan, jotka häntä pelkäävät.
12 Niin kaukana kuin itä on lännestä, niin kauas hän siirtää meistä rikkomuksemme.
13 Niinkuin isä armahtaa lapsiansa, niin Herrakin armahtaa pelkääväisiänsä.
14 Sillä hän tietää, minkäkaltaista tekoa me olemme: hän muistaa meidät tomuksi.

LUUK10:25-37

 Ja katso, eräs lainoppinut nousi ja kysyi kiusaten häntä: ”Opettaja, mitä minun pitää tekemän, että minä iankaikkisen elämän perisin?”
26 Niin hän sanoi hänelle: ”Mitä laissa on kirjoitettuna? Kuinkas luet?”
27 Hän vastasi ja sanoi: ”Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta voimastasi ja kaikesta mielestäsi, ja lähimmäistäsi niinkuin itseäsi”.
28 Hän sanoi hänelle: ”Oikein vastasit; tee se, niin sinä saat elää”.
29 Mutta hän tahtoi näyttää olevansa vanhurskas ja sanoi Jeesukselle: ”Kuka sitten on minun lähimmäiseni?”
30 Jeesus vastasi ja sanoi: ”Eräs mies vaelsi Jerusalemista alas Jerikoon ja joutui ryövärien käsiin, jotka riisuivat hänet alasti ja löivät haavoille ja menivät pois jättäen hänet puolikuolleeksi.
31 Niin vaelsi sattumalta eräs pappi sitä tietä ja näki hänet ja meni ohitse.
32 Samoin leeviläinenkin: kun hän tuli sille paikalle ja näki hänet, meni hän ohitse.
33 Mutta kun eräs samarialainen, joka matkusti sitä tietä, tuli hänen kohdalleen ja näki hänet, niin hän armahti häntä.
34 Ja hän meni hänen luokseen ja sitoi hänen haavansa ja vuodatti niihin öljyä ja viiniä, pani hänet juhtansa selkään ja vei hänet majataloon ja hoiti häntä.
35 Ja seuraavana aamuna hän otti esiin kaksi denaria ja antoi majatalon isännälle ja sanoi: ’Hoida häntä, ja mitä sinulta lisää kuluu, sen minä palatessani sinulle maksan’.
36 Kuka näistä kolmesta sinun mielestäsi osoitti olevansa sen lähimmäinen, joka oli joutunut ryövärien käsiin?”
37 Hän sanoi: ”Se, joka osoitti hänelle laupeutta”. Niin Jeesus sanoi hänelle: ”Mene ja tee sinä samoin”.

LAUPIAS JA ARMAHTAVAINEN ON HERRA, PITKÄMIELINEN JA SUURI ARMOSSA! MUTTA KUN ERÄS SAMARIALAINEN , JOKA MATKUSTI SITÄ TIETÄ, TULI HÄNEN KOHDALLEEN JA NÄKI HÄNET, NIIN HÄN ARMAHTI HÄNTÄ…JA HÄN MENI HÄNEN LUOKSEEN JA SITOI HÄNEN HAAVANSA JA VUODATTI NIIHIN ÖLJYÄ JA VIINIÄ…MITEN HIENO KUVA HERRASTA JEESUKSESTA KRISTUKSESTA JOKA ON ARMAHTAVAINEN JA LAUPIAS JA PARANTAA MEIDÄN HAAVAMME JOITA OLEMME SAANEET SYNNIN TEILLÄ…JA KUN HERRA ON ARMAHTAVAINEN JA LAUPIAS, NIIN HÄN RUPEAA OMIANSA MYÖS MUUTTAMAAN OMAN KUVANSA, KRISTUKSEN KUVAN KALTAISUUTEEN…HÄN RUPEAA MUUTTAMAAN MEITÄ LAUPIAIKSI JA ARMAHTAVAISIKSI…

MATT5:7

 Autuaita ovat laupiaat, sillä he saavat laupeuden.

PS112

 Halleluja! Autuas se mies, joka Herraa pelkää ja suuresti halajaa hänen käskyjänsä!
2 Hänen jälkeläisensä tulevat voimallisiksi maassa, oikeamielisten suku tulee siunatuksi.
3 Varallisuus ja rikkaus on hänen huoneessansa, ja hänen vanhurskautensa pysyy iankaikkisesti.
4 Oikeamielisille koittaa pimeydessä valkeus, armollinen, laupias ja vanhurskas.
5 Hyvin käy sen miehen, joka on laupias ja antaa lainaksi, joka hoitaa asiansa oikeuden mukaan.
6 Sillä ei hän ikinä horju; vanhurskas säilyy ikuisessa muistossa.
7 Ei hän pelkää pahaa sanomaa, hänen sydämensä on vahva, sillä hän turvaa Herraan.
8 Hänen sydämensä on luja ja peloton, kunnes hän vihdoin ilolla katselee ahdistajiaan.
9 Hän on runsaskätinen, hän antaa köyhille, hänen vanhurskautensa pysyy iankaikkisesti, hänen sarvensa kohoaa kunniassa.
10 Jumalaton näkee sen ja närkästyy, hän kiristelee hampaitaan ja pakahtuu. Jumalattomien halut raukeavat tyhjiin.

AUTUAITA OVAT LAUPIAAT, SILLÄ HE SAAVAT LAUPEUDEN! HYVIN KÄY SEN MIEHEN, JOKA ON LAUPIAS JA ANTAA LAINAKSI, JOKA HOITAA ASIANSA OIKEUDEN MUKAAN…SILLÄ EI HÄN IKINÄ HORJU…TUNTUU ETTÄ NYKYAIKANA USKOVIENKIN KESKUUDESSA ALKAA PIKKUHILJAA IKÄÄNKUIN MENETTÄMÄÄN MERKITYKSENSÄ JUMALAN TAHDON MUKAINEN TOIMINTA…ETTÄ EI PIDETÄ IKÄÄNKUIN VAELLUKSESTA VAARIA VAAN ELETÄÄN ”OMAN NAVAN YMPÄRILLÄ”…MUTTA ON SUURENMOISTA KUN USKOVA SAA OLLA JUMALAN TYÖSTÖN KOHTEENA…TÄSSÄ JUMALAN TYÖSSÄ IHMINEN MUUTTUU AINA ENEMPI KRISTUKSEN KUVAN KALTAISUUTEEN, HITAASTI MUTTA VARMASTI…JA KUN IHMINEN MUUTTUU AINA ENEMMÄN KRISTUKSEN KUVAAN, LAUPEUDEN JA ARMAHTAVAISUUDEN KUVAAN, SE RUPEAA VÄISTÄMÄTTÄ VAIKUTTAMAAN HYVÄLLÄ TAVALLA IHMISEN VAELLUKSEEN JA TEKOIHIN…USKOVA ON LAUPIAS JA ARMAHTAVAINEN LÄHIMMÄISIÄÄN KOHTAAN…TÄMÄ ON TODELLA TÄRKEÄÄ ETTÄ IHMISESSÄ OIKEASTI RUPEAA MUUTOSTA HYVÄÄN SUUNTAAN TAPAHTUMAAN KUN HÄN LÄHTEE JEESUSTA SEURAAMAAN…

LUUK10:36-37

Kuka näistä kolmesta sinun mielestäsi osoitti olevansa sen lähimmäinen, joka oli joutunut ryövärien käsiin?”
37 Hän sanoi: ”Se, joka osoitti hänelle laupeutta”. Niin Jeesus sanoi hänelle: ”Mene ja tee sinä samoin”.

JAAK2:12-17

Puhukaa niin ja tehkää niin kuin ne, jotka vapauden laki on tuomitseva.
13 Sillä tuomio on laupeudeton sille, joka ei ole laupeutta tehnyt; laupeudelle tuomio koituu kerskaukseksi.
14 Mitä hyötyä, veljeni, siitä on, jos joku sanoo itsellään olevan uskon, mutta hänellä ei ole tekoja? Ei kaiketi usko voi häntä pelastaa?
15 Jos veli tai sisar on alaston ja jokapäiväistä ravintoa vailla
16 ja joku teistä sanoo heille: ”Menkää rauhassa, lämmitelkää ja ravitkaa itsenne”, mutta ette anna heille ruumiin tarpeita, niin mitä hyötyä siitä on?
17 Samoin uskokin, jos sillä ei ole tekoja, on itsessään kuollut.

JAAK3:13-18

 Kuka on viisas ja ymmärtäväinen teidän joukossanne? Tuokoon hän näkyviin tekonsa hyvällä vaelluksellaan viisauden sävyisyydessä.
14 Mutta jos teillä on katkera kiivaus ja riitaisuus sydämessänne, niin älkää kerskatko älkääkä valhetelko totuutta vastaan.
15 Tämä ei ole se viisaus, joka ylhäältä tulee, vaan se on maallista, sielullista, riivaajien viisautta.
16 Sillä missä kiivaus ja riitaisuus on, siellä on epäjärjestys ja kaikkinainen paha meno.
17 Mutta ylhäältä tuleva viisaus on ensiksikin puhdas, sitten rauhaisa, lempeä, taipuisa, täynnä laupeutta ja hyviä hedelmiä, se ei epäile, ei teeskentele.
18 Vanhurskauden hedelmä kylvetään rauhassa rauhan tekijöille.


LAUPEUDELLE TUOMIO KOITTAA KERSKAUKSEKSI…YLHÄÄLTÄ TULEVA VIISAUS ON TÄYNNÄ LAUPEUTTA! OIKEA HENGELLINEN ELÄMÄ JEESUKSEN YHTEYDESSÄ ON TÄYNNÄ LAUPEUTTA! TUNTUU ETTÄ TÄMÄ MAAILMAN AIKA ON TODELLA VAIKEA JA HAASTEELLINEN VARSINKIN USKOVILLE…LAITTOMUUDEN LISÄÄNTYMINEN UHKAA USKOVIEN RAKKAUDEN KYLMETTÄÄ…ETTÄ USKOVA EI VAELTAISI LAUPIAASTI JA ARMAHTAVAISESTI JA RAKASTAEN LÄHIMMÄISTÄNSÄ! TÄMÄ ON AIKAMOINEN TAISTELUTANNER! ETTÄ EI TÄÄ JEESUKSEN TIE, RISTIN TIE AINA LÄHESKÄÄN HELPPOA OLE…EI OLE AINA HELPPOA RAKASTAA LÄHIMMÄISTÄ JA OLLA ARMAHTAVA JA LAUPIAS…MUTTA HERRA MEITÄ JATKUVASTI KASVATTAA TÄLLÄKIN SARALLA JOS HALUAMME KASVAA…JA VAIKKA MONIEN RAKKAUS KYLMENEE NÄINÄ LOPUN AIKOINA, EI ANNETA SEN VAIKUTTAA MEIHIN…MUISTETAAN MITEN ETUOIKEUTETTUJA ME SAADAAN OLLA KUN SAAMME OLLA ARMOSTA PELASTETTUJA JA SAADAAN OLLA IKÄÄN KUIN JEESUKSEN KÄSINÄ JA JALKOINA…SAAMME OLLA ARMAHTAMASSA JA RAKASTAMASSA LÄHIMÄISIÄMME JEESUKSEN TAVOIN…

1KOR13:4-7

 Rakkaus on pitkämielinen, rakkaus on lempeä; rakkaus ei kadehdi, ei kerskaa, ei pöyhkeile,
5 ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaansa, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa,
6 ei iloitse vääryydestä, vaan iloitsee yhdessä totuuden kanssa;
7 kaikki se peittää, kaikki se uskoo, kaikki se toivoo, kaikki se kärsii.

JUUD1:20-23

 Mutta te, rakkaani, rakentakaa itseänne pyhimmän uskonne perustukselle, rukoilkaa Pyhässä Hengessä
21 ja pysyttäkää niin itsenne Jumalan rakkaudessa, odottaessanne meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen laupeutta iankaikkiseksi elämäksi.
22 Ja armahtakaa toisia, niitä, jotka epäilevät, pelastakaa heidät, tulesta temmaten;
23 toisia taas armahtakaa pelolla, inhoten lihan tahraamaa ihokastakin.

MUISTETAAN ETTÄ IHANINTA IHMISESSÄ ON HÄNEN LAUPEUTENSA…SE LAUPIAS IHMINEN ON RAKASTAVAN JA ANTEEKSIANTAVAN LEMPEÄ, LEMPEÄSTI AUTTAVA, HYVÄSYDÄMINEN, SÄÄLIVÄ, ARMELIAS, ARMOLLINEN JA ARMAHTAVA..SIINÄ ON LAUPIAAN IHMISEN KUVAUS…JUMALAN SILMISSÄ IHANINTA IHMISESSÄ ON HÄNEN LAUPEUTENSA! MUTTA TODELLISTA LAUPEUTTA JA RAKKAUTTA EI IHMISELLÄ VOI OLLA ILMAN JEESUSTA! ILMAN JUMALAN PYHÄÄ HENKEÄ…ETTÄ KYLLÄ SEN TODELLISEN,AIDON LAUPEUDEN SAA IHMISESSÄ AIKAAN JUMALAN HENKI…PYRITÄÄN KASVAMAAN AINA ENEMPI JA ENEMPI JUMALAN TUNTEMISESSA…HERRA MEISSÄ LAUPEUTTA LISÄÄ VAIKKA ME MONASTI OIKEASTI HEIKKOINA IHMISINÄ EPÄONNISTUMME JA KOMPUROIMME MUTTA SAAMME AINA JUMALAN ARMOSTA NOUSTA KUN HÄNELLE SYNTIMME JA EPÄONNISTUMISEMME VIEMME! EI ANNETA PERIKSI! VAELLETAAN JEESUKSEN KÄSINÄ JA JALKOINA! MEILLÄ ON TÄMÄ YKSI AINOA ELÄMÄ AIKAA VAELTAA JUMALAN TAHDOSSA ENNENKUIN ALKAA IANKAIKKISUUS…EI HEITETÄ TÄTÄ AIKAA HUKKAAN VAAN RIIPUTAAN JEESUKSESSA KAIKIN TAVOIN KIINNI, NIIN ME SAAMME OLLA HÄNEN KÄYTÖSSÄÄN…JA KUN HERRA MEISSÄ VAIKUTTAA OIKEAA LAUPEUTTA, SE JOHTAA MYÖS LAUPEUDEN TEKOIHIN JOTKA OVAT TODELLA TÄRKEITÄ USKOVAN ELÄMÄSSÄ!

MATT5:14-16

Te olette maailman valkeus. Ei voi ylhäällä vuorella oleva kaupunki olla kätkössä;
15 eikä lamppua sytytetä ja panna vakan alle, vaan lampunjalkaan, ja niin se loistaa kaikille huoneessa oleville.
16 Niin loistakoon teidän valonne ihmisten edessä, että he näkisivät teidän hyvät tekonne ja ylistäisivät teidän Isäänne, joka on taivaissa.

1PIET2:11-16

 Rakkaani, niinkuin outoja ja muukalaisia minä kehoitan teitä pidättymään lihallisista himoista, jotka sotivat sielua vastaan,
12 ja vaeltamaan nuhteettomasti pakanain keskuudessa, että he siitä, mistä he parjaavat teitä niinkuin pahantekijöitä, teidän hyvien tekojenne tähden, niitä tarkatessaan, ylistäisivät Jumalaa etsikkopäivänä.
13 Olkaa alamaiset kaikelle inhimilliselle järjestykselle Herran tähden, niin hyvin kuninkaalle, joka on ylin,
14 kuin käskynhaltijoille, jotka hän on lähettänyt pahaa tekeville rangaistukseksi, mutta hyvää tekeville kiitokseksi;
15 sillä se on Jumalan tahto, että te hyvää tekemällä tukitte suun mielettömäin ihmisten ymmärtämättömyydeltä-
16 niinkuin vapaat, ei niinkuin ne, joilla vapaus on pahuuden verhona, vaan niinkuin Jumalan palvelijat.

TIIT3:8
Tämä sana on varma, ja minä tahdon, että sinä näitä teroitat, niin että ne, jotka Jumalaan uskovat, ahkeroisivat hyvien tekojen harjoittamista. Nämä ovat hyviä ja hyödyllisiä ihmisille.

ETTÄ HE NÄKISIVÄT TEIDÄN HYVÄT TEKONNE JA YLISTÄISIVÄT TEIDÄN ISÄÄNNE JOKA ON TAIVAISSA…TEIDÄN HYVIEN TEKOJENNE TÄHDEN, NIITÄ TARKATESSAAN, YLISTÄISIVÄT JUMALAA ETSIKKOPÄIVÄNÄ!…NIIN ETTÄ NE JOTKA JUMALAAN USKOVAT, AHKEROISIVAT HYVIEN TEKOJEN HARJOITTAMISTA…NÄMÄ OVAT HYVIÄ JA HYÖDYLLISIÄ IHMISILLE…ME EI TEHDÄ HYVÄÄ PELASTUAKSEMME VAAN SIKSI ETTÄ OLEMME JO PELASTUKSESSA USKON KAUTTA JEESUKSEEN KRISTUKSEEN…HERRA ON LAUPIAS JA ARMAHTAVAINEN…HERRA MEISTÄKIN TEKEE LAUPIAITA JA ARMAHTAVAISIA AINA ENEMPI JA ENEMPI…ON SUURI ETUOIKEUS SAADA TEHDÄ HYVÄÄ JEESUKSEEN USKOVANA…SE VOI OLLA MONILLE USKOSTA OSATTOMILLE SELLAINEN TODISTUS ETTÄ HE LÖYTÄVÄT ITSEKKIN JEESUKSEN LUOKSE….SENKIN TAKIA ON TODELLA TÄRKEÄÄ SAADA VAELTAA JUMALAN EDELTÄVÄLMISTETUISSA LAUPEUDEN TÖISSÄ! SE ON OIKEASTI SUURTA JUMALAN ARMOA…JA ME JOPA KERRAN VIELÄ SAADAAN KAIKESTA PALKKA HERRAN LUONA…EI VÄSYTÄ TEKEMÄSTÄ HYVÄÄ…HERRA MEILLE VOIMAN SIIHEN ANTAA…ARMOSTA, AAMEN…

2TESS3:13

Mutta te, veljet, älkää väsykö tekemästä sitä, mikä hyvää on.

1KOR3:10-15

Sen Jumalan armon mukaan, joka on minulle annettu, minä olen taitavan rakentajan tavoin pannut perustuksen, ja toinen sille rakentaa, mutta katsokoon kukin, kuinka hän sille rakentaa. 11 Sillä muuta perustusta ei kukaan voi panna, kuin mikä pantu on, ja se on Jeesus Kristus. 12 Mutta jos joku rakentaa tälle perustukselle, rakensipa kullasta, hopeasta, jalokivistä, puusta, heinistä tai oljista, 13 niin kunkin teko on tuleva näkyviin; sillä sen on saattava ilmi se päivä, joka tulessa ilmestyy, ja tuli on koetteleva, minkälainen kunkin teko on. 14 Jos jonkun tekemä rakennus kestää, on hän saava palkan; 15 mutta jos jonkun tekemä palaa, joutuu hän vahinkoon; mutta hän itse on pelastuva, kuitenkin ikäänkuin tulen läpi.

LUUK12:42-48

Ja Herra sanoi: ”Kuka siis on se uskollinen ja ymmärtäväinen huoneenhaltija, jonka hänen herransa asettaa pitämään huolta hänen palvelusväestään, antamaan heille ajallaan heidän ruokaosansa? 43 Autuas se palvelija, jonka hänen herransa tullessaan havaitsee näin tekevän! 44 Totisesti minä sanon teille: hän asettaa hänet kaiken omaisuutensa hoitajaksi. 45 Mutta jos palvelija sanoo sydämessään: ’Herrani tulo viivästyy’, ja rupeaa lyömään palvelijoita ja palvelijattaria sekä syömään ja juomaan ja päihdyttämään itseänsä, 46 niin sen palvelijan herra tulee päivänä, jona hän ei odota, ja hetkenä, jota hän ei arvaa, ja hakkaa hänet kappaleiksi ja määrää hänelle saman osan kuin uskottomille. 47 Ja sitä palvelijaa, joka tiesi herransa tahdon, mutta ei tehnyt valmistuksia eikä toiminut hänen tahtonsa mukaan, rangaistaan monilla lyönneillä. 48 Sitä taas, joka ei tiennyt, mutta teki semmoista, mikä lyöntejä ansaitsee, rangaistaan vain muutamilla lyönneillä. Sillä jokaiselta, jolle on paljon annettu, myös paljon vaaditaan; ja jolle on paljon uskottu, siltä sitä enemmän kysytään.

Seitsemän seurakuntaa

ILM1:9-11

 Minä, Johannes, teidän veljenne, joka teidän kanssanne olen osallinen ahdistukseen ja valtakuntaan ja kärsivällisyyteen Jeesuksessa, minä olin Jumalan sanan ja Jeesuksen todistuksen tähden saaressa, jonka nimi on Patmos. 
10. Minä olin hengessä Herran päivänä, ja kuulin takaani suuren äänen, ikäänkuin pasunan äänen, 
11. joka sanoi: ”Kirjoita kirjaan, mitä näet, ja lähetä niille seitsemälle seurakunnalle, Efesoon ja Smyrnaan ja Pergamoon ja Tyatiraan ja Sardeeseen ja Filadelfiaan ja Laodikeaan”. 

JEESUKSEN SANAT SEITSEMÄLLE SEURAKUNNALLE OVAT TODELLA AJANKOHTAISIA JA TÄRKEITÄ TÄSSÄ LOPUNAJASSA ELÄVILLE USKOVAISILLE…NÄISSÄ JEESUKSEN VIESTEISSÄ ON TODELLA TÄRKEÄÄ ASIAA JA KEHOITUSTA JA LOHDUTUSTA JOKAISELLE USKOVALLE…

ILM2:1-7

 ”Efeson seurakunnan enkelille kirjoita: ’Näin sanoo hän, joka pitää niitä seitsemää tähteä oikeassa kädessään, hän, joka käyskelee niiden seitsemän kultaisen lampunjalan keskellä: 
2. Minä tiedän sinun tekosi ja vaivannäkösi ja kärsivällisyytesi, ja ettet voi pahoja sietää; sinä olet koetellut niitä, jotka sanovat itseänsä apostoleiksi, eivätkä ole, ja olet havainnut heidät valhettelijoiksi; 
3. ja sinulla on kärsivällisyyttä, ja paljon sinä olet saanut kantaa minun nimeni tähden, etkä ole uupunut. 
4. Mutta se minulla on sinua vastaan, että olet hyljännyt ensimmäisen rakkautesi. 
5. Muista siis, mistä olet langennut, ja tee parannus, ja tee niitä ensimmäisiä tekoja; mutta jos et, niin minä tulen sinun tykösi ja työnnän sinun lampunjalkasi pois paikaltaan, ellet tee parannusta. 
6. Mutta se sinulla on, että sinä vihaat nikolaiittain tekoja, joita myös minä vihaan. 
7. Jolla on korva, se kuulkoon, mitä Henki seurakunnille sanoo. Sen, joka voittaa, minä annan syödä elämän puusta, joka on Jumalan paratiisissa.’ 

EFESON SEURAKUNNALLA OLI PALJON HYVÄÄ….JA HE PUUHASIVAT TODELLA PALJON ERILLAISIA ASIOITA…MUTTA EFESON SEURAKUNTA OLI MENETTÄNYT KAIKKEIN TÄRKEIMMÄN ASIAN! ENSIMMÄISEN RAKKAUDEN…

KORKEAVEISU8:4-7

 Minä vannotan teitä, te Jerusalemin tyttäret: älkää herätelkö, älkää häiritkö rakkautta, ennenkuin se itse haluaa.
5 Kuka tuolla tulee erämaasta rakkaaseensa nojaten? ”Omenapuun alla sinut herätin. Siellä sai sinut äitisi kerran, siellä sai sinut emosi.
6 Pane minut sinetiksi sydämellesi, sinetiksi käsivarrellesi. Sillä rakkaus on väkevä kuin kuolema, tuima kuin tuonela on sen kiivaus, sen hehku on tulen hehku, on Herran liekki.
7 Eivät suuret vedet voi rakkautta sammuttaa, eivät virrat sitä tulvaansa upottaa. Jos joku tarjoaisi kaikki talonsa tavarat rakkauden hinnaksi, häntä vain halveksuttaisiin.”

ENSIMMÄINEN RAKKAUS ON JOKAISELLE USKOVALLE TODELLA TÄRKEÄÄ! KUN ME TULLAAN JEESUKSEEN USKOVIKSI, JA VAELLAMME VUODESTA TOISEEN JEESUKSEN SEURASSA, MEIDÄN USKONELÄMÄSTÄMME SAATTAA AJAN SAATOSSA ENSIRAKKAUS JEESUSTA KOHTAAN IKÄÄNKUIN PIKKUHILJAA SAMMUA…TEKEMINEN JATKUU MUTTA SE ALKUAIKOJEN PALAVUUS SAATTAA PIKKUHILJAA IKÄÄNKUIN HIIPUA JA USKOSTA TULEE IKÄÄNKUIN PAKKOPULLAA…MUTTA KUN ME SAAMME OLLA OIKEANLAISESSA ENSIRAKKAUDESSA JEESUSTA KOHTAAN, ME OLLAAN HENGESSÄ PALAVIA…ME EI OLLA IKÄÄNKUIN VÄLINPITÄMÄTTÖMIÄ JEESUSTA JA JUMALAN SANAA KOHTAAN, VAAN ME SYDÄMMEN HALUSTA HALUAMME JEESUSTA SEURATA JA ILOITSEMME SYNTIEN ANTEEKSIANTAMUKSESTA ALATI JA ODOTAMME JEESUSTA HAKEMAAN MEITÄ KOTIIN…MEILLÄ ON SILLOIN ENSIRAKKAUS JEESUKSEEN, EIKÄ MAAILMAN HENKI OLE SILLOIN SAANUT MEITÄ VALTAANSA…

ILM2:8-11

 Ja Smyrnan seurakunnan enkelille kirjoita: ’Näin sanoo ensimmäinen ja viimeinen, joka kuoli ja virkosi elämään: 
9. Minä tiedän sinun ahdistuksesi ja köyhyytesi – sinä olet kuitenkin rikas – ja mitä pilkkaa sinä kärsit niiltä, jotka sanovat olevansa juutalaisia, eivätkä ole, vaan ovat saatanan synagooga. 
10. Älä pelkää sitä, mitä tulet kärsimään. Katso, perkele on heittävä muutamia teistä vankeuteen, että teidät pantaisiin koetukselle, ja teidän on oltava ahdistuksessa kymmenen päivää. Ole uskollinen kuolemaan asti, niin minä annan sinulle elämän kruunun. 
11. Jolla on korva, se kuulkoon, mitä Henki seurakunnille sanoo. Sitä, joka voittaa, ei toinen kuolema vahingoita.’ 

KUN ME JEESUSTA SEURAAMME TOTUUDESSA, ME JOUDUMME AHDISTUKSEEN JA KÖYHYYTEEN MONIN TAVOIN…SILTI ME SAADAAN OLLA HENGELLISESTÄ NÄKÖKULMASTA KATSOTTUNA RIKKAITA! MEILLÄ ON JEESUKSESSA KRISTUKSESSA OIKEAA RIKKAUTTA JOTA EI INFLAATIO NAKERRA…ÄLÄ PELKÄÄ SITÄ MITÄ TULET KÄRSIMÄÄN…OLE USKOLLINEN KUOLEMAAN ASTI NIIN MINÄ ANNAN SINULLE ELÄMÄN KRUUNUN! SMYRNAN SEURAKUNNALLE JEESUKSELLA EI OLLUT MITÄÄN MOITETTA! SMYRNAN SEURAKUNTA OLI INHIMMILLISELTÄ NÄKÖKANNALTA KATSOTTUNA VAATIMATON JA EHKEN JOPA MITÄTÖN! MUTTA HERRAN NÄKÖKULMASTA KATSOTTUNA RIKAS! TODELLINEN, AITO USKO JEEUKSEEN KRISTUKSEEN VIE IHMISEN AHDISTUKSIIN JA KOETUKSIIN! ON TODELLA SYYTÄ KATSOA PEILIIN JOS ON USKOVAN NIMI JA SAA ELÄÄ HELPPOA ELÄMÄÄ…

ILM2:12-18

 Ja Pergamon seurakunnan enkelille kirjoita: ’Näin sanoo hän, jolla on se kaksiteräinen, terävä miekka: 
13. Minä tiedän, missä sinä asut: siellä, missä saatanan valtaistuin on; ja sinä pidät minun nimestäni kiinni etkä ole kieltänyt minun uskoani niinäkään päivinä, jolloin Antipas, minun todistajani, minun uskolliseni, tapettiin teidän luonanne, siellä, missä saatana asuu. 
14. Mutta minulla on vähän sinua vastaan: sinulla on siellä niitä, jotka pitävät kiinni Bileamin opista, hänen, joka opetti Baalakia virittämään Israelin lapsille sen viettelyksen, että söisivät epäjumalille uhrattua ja haureutta harjoittaisivat. 
15. Niin on myös sinulla niitä, jotka samoin pitävät kiinni nikolaiittain opista. 
16. Tee siis parannus; mutta jos et, niin minä tulen sinun tykösi pian ja sodin heitä vastaan suuni miekalla. 
17. Jolla on korva, se kuulkoon, mitä Henki seurakunnille sanoo. Sille, joka voittaa, minä annan salattua mannaa ja annan hänelle valkoisen kiven ja siihen kiveen kirjoitetun uuden nimen, jota ei tiedä kukaan muu kuin sen saaja.’ 

MINÄ TIEDÄN MISSÄ SINÄ ASUT: SIELLÄ MISSÄ SAATANAN VALTAISTUIN ON…JUMALA TIETÄÄ JOKAISEN USKOVAN OLOSUHTEET JA VAIKEUDET…JOTKUT USKOVAT JOUTUVAT OLEMAAN HENGELLISELTÄ KANNALTA KATSOTTUNA TODELLA VAIKEISSA OLOSUHTEISSA…MUTTA HERRA PITÄÄ JOKAISESTA USKOVASTA HUOLEN VAIKKA VIHOLLISEN VALLAT JA VOIMAT VOIMAKKAASTIKKIN KIUSAISIVAT…

PSALMI91

 Joka Korkeimman suojassa istuu ja Kaikkivaltiaan varjossa yöpyy, 

2. se sanoo: ”Herra on minun turvani ja linnani, hän on minun Jumalani, johon minä turvaan”. 
3. Sillä hän päästää sinut linnustajan paulasta, turmiollisesta rutosta. 
4. Sulillansa hän sinua suojaa, ja sinä saat turvan hänen siipiensä alla; hänen uskollisuutensa on kilpi ja suojus. 
5. Et sinä pelkää yön kauhuja, et päivällä lentävää nuolta, 
6. et ruttoa, joka pimeässä kulkee, et kulkutautia, joka päiväsydännä häviötä tekee. 
7. Vaikka tuhat kaatuisi sinun sivultasi, kymmenen tuhatta oikealta puoleltasi, ei se sinuun satu. 
8. Sinun silmäsi saavat vain katsella ja nähdä, kuinka jumalattomille kostetaan. – 
9. Sillä: ”Sinä, Herra, olet minun turvani”. – Korkeimman olet sinä ottanut suojaksesi. 
10. Ei kohtaa sinua onnettomuus, eikä vitsaus lähesty sinun majaasi. 
11. Sillä hän antaa enkeleilleen sinusta käskyn varjella sinua kaikilla teilläsi. 
12. He kantavat sinua käsillänsä, ettet jalkaasi kiveen loukkaisi. 
13. Sinä kuljet leijonan ja kyykäärmeen ylitse, sinä tallaat nuorta jalopeuraa ja lohikäärmettä. – 
14. ”Koska hän riippuu minussa kiinni, niin minä hänet pelastan; minä suojelen hänet, koska hän tuntee minun nimeni. 
15. Hän huutaa minua avuksensa, ja minä vastaan hänelle, minä olen hänen tykönänsä, kun hänellä on ahdistus, minä vapahdan hänet ja saatan hänet kunniaan. 
16. Minä ravitsen hänet pitkällä iällä ja suon hänen nähdä antamani pelastuksen.”

ILM2:18-29

Ja Tyatiran seurakunnan enkelille kirjoita: ’Näin sanoo Jumalan Poika, jolla on silmät niinkuin tulen liekki ja jonka jalat ovat niinkuin kiiltävä vaski: 
19. Minä tiedän sinun tekosi ja rakkautesi ja uskosi ja palveluksesi ja kärsivällisyytesi ja että sinun viimeiset tekosi ovat useammat kuin ensimmäiset. 
20. Mutta se minulla on sinua vastaan, että sinä suvaitset tuota naista, Iisebeliä, joka sanoo itseään profeetaksi ja opettaa ja eksyttää minun palvelijoitani harjoittamaan haureutta ja syömään epäjumalille uhrattua. 
21. Ja minä olen antanut hänelle aikaa parannuksen tekoon, mutta hän ei tahdo parannusta tehdä eikä luopua haureudestaan. 
22. Katso, minä syöksen hänet tautivuoteeseen, ja ne, jotka hänen kanssaan tekevät huorin, minä syöksen suureen ahdistukseen, jos eivät tee parannusta ja luovu hänen teoistansa; 
23. ja hänen lapsensa minä tappamalla tapan, ja kaikki seurakunnat saavat tuntea, että minä olen se, joka tutkin munaskuut ja sydämet; ja minä annan teille kullekin tekojenne mukaan. 
24. Mutta teille muille Tyatirassa oleville, kaikille, joilla ei ole tätä oppia, teille, jotka ette ole tulleet tuntemaan, niinkuin ne sanovat, saatanan syvyyksiä, minä sanon: en minä pane teidän päällenne muuta kuormaa; 
25. pitäkää vain, mitä teillä on, siihen asti kuin minä tulen. 
26. Ja joka voittaa ja loppuun asti ottaa minun teoistani vaarin, sille minä annan vallan hallita pakanoita, 
27. ja hän on kaitseva heitä rautaisella valtikalla, niinkuin saviastiat heidät särjetään – niinkuin minäkin sen vallan Isältäni sain – 
28. ja minä annan hänelle kointähden. 
29. Jolla on korva, se kuulkoon, mitä Henki seurakunnille sanoo.'” 

MUTTA SE MINULLA ON SINUA VASTAAN, ETTÄ SUVAITSET TUOTA NAISTA, IISEBELIÄ, JOKA SANOO ITSEÄÄN PROFEETAKSI JA OPETTAA JA EKSYTTÄÄ MINUN PALVELIJOITANI HARJOITTAMAAN HAUREUTTA JA SYÖMÄÄN EPÄJUMALILLE UHRATTUA…TUNTUU ETTÄ VARSINKIN NYKYAIKANA ON VOIMAKKAASTI VALLALLA SELLAINEN IKÄÄNKUIN VÄÄRÄNLAINEN SUVAITSEVAISUUS SEURAKUNNAN SISÄLLÄ…KUN TULEE ERILLAISIA EKSYTYKSIÄ JUMALAN SEURAKUNTAAN, NIIN TUNTUU ETTÄ KAIKKI PITÄISI VAAN SUVAITA! ETTÄ KAIKKIEN KUKKIEN PITÄISI ANTAA KUKKIA! ETTÄ EI SAISI IKÄÄNKUIN MISTÄÄN VAROITTAA, VAAN PUHUA VAAN MAKEITA SANOJA JA ANTAA JUMALAN SEURAKUNNAN JOUTUA SAASTUTETUIKSI! IKÄÄNKUIN SILLÄ PERIAATTEELLA ETTÄ OTETAAN SE MIKÄ HYVÄÄ ON JNE! MUTTA MITÄ JEESUS ON ASIASTA MIELTÄ?! KATSO, MINÄ SYÖKSEN HÄNET TAUTIVUOTEESEEN, JA NE JOTKA HÄNEN KANSSAAN TEKEVÄT HUORIN, MINÄ SYÖKSEN SUUREEN AHDISTUKSEEN! JOS EIVÄT TEE PARANNUSTA JA LUOVU HÄNEN TEOISTANSA! TÄSSÄ OLI SEURAKUNNAN PÄÄN, JEESUKSEN KRISTUKSEN MIELIPIDE SEURAKUNNAN SISÄLLE TULEVIIN EKSYTYKSIIN JA NIIHIN SUHTAUTUMISEEN! JEESUS EI PAHEMMIN SILITELLYT ASIASSA, VAAN ANTOI AIKASMOISET UKAASIT!… ON ELINTÄRKEÄÄ ETTÄ ME EI IKINÄ SUVAITA EIKÄ HYVÄKSYTÄ SEURAKUNTAAN TULEVIA VÄÄRIÄ OPPEJA EIKÄ EKSYTTÄJIÄ MILLÄÄN TAVOIN…SE ON JUMALAN SILMISSÄ TODELLA TÄRKEÄÄ…

ILM3:1-6

 ”Ja Sardeen seurakunnan enkelille kirjoita: ’Näin sanoo hän, jolla on ne Jumalan seitsemän henkeä ja ne seitsemän tähteä: Minä tiedän sinun tekosi: sinulla on se nimi, että elät, mutta sinä olet kuollut. 
2. Heräjä valvomaan ja vahvista jäljellejääneitä, niitä, jotka ovat olleet kuolemaisillaan; sillä minä en ole havainnut sinun tekojasi täydellisiksi Jumalani edessä. 
3. Muista siis, mitä olet saanut ja kuullut, ja ota siitä vaari ja tee parannus. Jos et valvo, niin minä tulen kuin varas, etkä sinä tiedä, millä hetkellä minä sinun päällesi tulen. 
4. Kuitenkin on sinulla Sardeessa muutamia harvoja nimiä, jotka eivät ole tahranneet vaatteitaan, ja he saavat käyskennellä minun kanssani valkeissa vaatteissa, sillä he ovat siihen arvolliset. 
5. Joka voittaa, se näin puetaan valkeihin vaatteisiin, enkä minä pyyhi pois hänen nimeänsä elämän kirjasta, ja minä olen tunnustava hänen nimensä Isäni edessä ja hänen enkeliensä edessä. 
6. Jolla on korva, se kuulkoon, mitä Henki seurakunnille sanoo.’ 

JEESUKSEN SANA SARDEEN SEURAKUNNALLE OLI MYÖS AIKAS VAVAHDUTTAVA! SINULLA ON SE NIMI ETTÄ ELÄT, MUTTA SINÄ OLET KUOLLUT! NYKYAIKANA SAATTAA OLLA PALJONKIN IHMISSILMIIN SUURIA JA MAHTAVIA SEURAKUNTIA JOTKA OVATKIN JUMALAN SILMISSÄ KUOLLEITA! SIELLÄ SAATTAA MUUTAMIA ELÄVIÄKIN USKOVIA OLLA MUTTA SUURIN OSA SAATTAA OLLA KUOLLEESSA TILASSA! TÄMÄ ON SUORASTAAN JÄRKYTTÄVÄÄ! HE VIELÄ SAATTAA LUULLA ETTÄ KAIKKI ON HYVIN MUTTA HENGELLINEN TODELLISUUS SAATTAA OLLA TYYSTIN ERILLAINEN…NYKYAIKANA VOI OLLA PALJON ”MODERNEJA” SEURAKUNTIA JOISSA ROKKI MUSIIKKI PAUHAA, JA JOSSA PALJON ESIM NUORIA HOUKUTTELEE MUKAAN MUSIIKKI, HIENOT ULKONAISET PUITTEET JNE…MUTTA SILTI SUURIN OSA NS SEURAKUNNASTA SAATTAA OLLA TÄYSIN KUOLLEITA JUMALAN SILMISSÄ! TÄÄ TUNTUU OLEVAN OIKEA LOPUNAJAN VITSAUS, JOSSA SEURAKUNTA SAATTAA OLLA PULLOLLAAN IHMISIÄ JOTKA EIVÄT OLE KOKENEET AITOA USKOONTULOA, VAAN OVAT SAANEET AINOASTAAN SIELULLISEN KOKEMUKSEN JA LUULEVAT OLEVANSA USKOSSA!! TÄMÄ ON KAUHEAA PETOSTA! IHMISET TULEVAT VIIHDYTTELEMÄÄN ITSEÄÄN SEURAKUNTAAN EIVÄTKÄ KUULEMAAN MITÄ JUMALA OIKEASTI HALUAISI HEILLE PUHUA…

ILM3:7-13

 Ja Filadelfian seurakunnan enkelille kirjoita: ’Näin sanoo Pyhä, Totinen, jolla on Daavidin avain, hän, joka avaa, eikä kukaan sulje, ja joka sulkee, eikä kukaan avaa: 
8. Minä tiedän sinun tekosi. Katso, minä olen avannut sinun eteesi oven, eikä kukaan voi sitä sulkea; sillä tosin on sinun voimasi vähäinen, mutta sinä olet ottanut vaarin minun sanastani etkä ole minun nimeäni kieltänyt. 
9. Katso, minä annan sinulle saatanan synagoogasta niitä, jotka sanovat olevansa juutalaisia, eivätkä ole, vaan valhettelevat; katso, minä olen saattava heidät siihen, että he tulevat ja kumartuvat sinun jalkojesi eteen ja ymmärtävät, että minä sinua rakastan. 
10. Koska sinä olet ottanut minun kärsivällisyyteni sanasta vaarin, niin minä myös otan sinusta vaarin ja pelastan sinut koetuksen hetkestä, joka on tuleva yli koko maanpiirin koettelemaan niitä, jotka maan päällä asuvat. 
11. Minä tulen pian; pidä, mitä sinulla on, ettei kukaan ottaisi sinun kruunuasi. 
12. Joka voittaa, sen minä teen pylvääksi Jumalani temppeliin, eikä hän koskaan enää lähde sieltä ulos, ja minä kirjoitan häneen Jumalani nimen ja Jumalani kaupungin nimen, sen uuden Jerusalemin, joka laskeutuu alas taivaasta minun Jumalani tyköä, ja oman uuden nimeni. 
13. Jolla on korva, se kuulkoon, mitä Henki seurakunnille sanoo.’ 

FILADELFIAN SEURAKUNTA ON TOINEN SEURAKUNTA SMYRNAN OHELLA, JOKA EI SAANUT JEESUKSELTA NUHDETTA…JOTENKIN FILADELFIA SEURAKUNTA KUVAA HIENOSTI TÄMÄN AJAN OIKEAA SEURAKUNTAA KUN SANOTAAN ETTÄ TOSIN ON SINUN VOIMASI VÄHÄINEN, MUTTA SINÄ OLET OTTANUT VAARIN MINUN SANASTANI, ETKÄ OLE MINUN NIMEÄNI KIELTÄNYT! HIENOSTI KUVAA TÄMÄN AJAN, LOPUN AJAN SEURAKUNTAA JOKA EI ENÄÄN OLE IKÄÄNKUIN ALKUSEURAKUNNAN VOIMASSA…MUTTA FILADELFIAN SEURAKUNTA ON OLLUT JA ON KÄRSIVÄLLINEN JA PITÄYTYY JUMALAN SANASSA VAIKKA SUURET EKSYTYKSET VIEVÄT LOPUNAIKANA MONIA HARHAAN…MINÄ TULEN PIAN,PIDÄ MITÄ SINULLA ON, ETTEI KUKAAN OTTAISI SINUN KRUUNUASI! OLLAAN LOPPUUN ASTI JEESUKSELLE KUULIAISET JA USKOLLISET! EI ANNETA KENENKÄÄN EKSYTTÄÄ MEITÄ VIIME METREILLÄ! RIIPUTAAN JEESUKSESSA KIINNI LOPPUUN ASTI, KUNNES HÄN TULEE HAKEMAAN MEIDÄT KOTIIN!

ILM3:14-22

Ja Laodikean seurakunnan enkelille kirjoita: ’Näin sanoo Amen, se uskollinen ja totinen todistaja, Jumalan luomakunnan alku: 
15. Minä tiedän sinun tekosi: sinä et ole kylmä etkä palava; oi, jospa olisit kylmä tai palava! 
16. Mutta nyt, koska olet penseä, etkä ole palava etkä kylmä, olen minä oksentava sinut suustani ulos. 
17. Sillä sinä sanot: Minä olen rikas, minä olen rikastunut enkä mitään tarvitse; etkä tiedä, että juuri sinä olet viheliäinen ja kurja ja köyhä ja sokea ja alaston. 
18. Minä neuvon sinua ostamaan minulta kultaa, tulessa puhdistettua, että rikastuisit, ja valkeat vaatteet, että niihin pukeutuisit eikä alastomuutesi häpeä näkyisi, ja silmävoidetta voidellaksesi silmäsi, että näkisit. 
19. Kaikkia niitä, joita minä pidän rakkaina, minä nuhtelen ja kuritan; ahkeroitse siis ja tee parannus. 
20. Katso, minä seison ovella ja kolkutan; jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, niin minä käyn hänen tykönsä sisälle ja aterioitsen hänen kanssaan, ja hän minun kanssani. 
21. Joka voittaa, sen minä annan istua kanssani valtaistuimellani, niinkuin minäkin olen voittanut ja istunut Isäni kanssa hänen valtaistuimellensa. 
22. Jolla on korva, se kuulkoon, mitä Henki seurakunnille sanoo.'” 

VIIMEINEN SEURAKUNTA ON SURULLISEN KUULUISA LAODIKEAN SEURAKUNTA! SEURAKUNTA KUVITTELI OLEVANSA RIKAS, EIKÄ KOKENUT ENÄÄN TARVITSEVANSA MITÄÄN…ITSERIITTOINEN SEURAKUNTA JOKA OLI SOKEUTUNUT OMALLE TILALLEEN…JUMALAN NÄKÖKULMA OLI TYYSTIN ERILLAINEN KUIN MIKÄIHMISEN SILMÄÄN NÄKYI…TUNTUU ETTÄ TÄÄ ON NIIN HIENO KUVAUS NYKYAJAN SEURAKUNNISTA JOTKA ON JOUTUNEET ERILLAISIIN LOPUNAJAN VÄKEVIIN EKSYTYKSIIN, JOISSA SEURAKUNNAN TILA ON RAPISTUNUT JUMALAN SILMISSÄ TOTAALISESTI! TUNTUU ETTÄ JOPA LAHJAVANHURSKAUDEN VAATTEETKIN PUUTTUIVAT KOSKA SEURAKUNNAN SANOTTIIN OLEVAN ALASTON! MUTTA ONNEKSI ON VIELÄ ARMONAIKAA JÄLJELLÄ! KAIKKIA NIITÄ, JOITA MINÄ PIDÄN RAKKAINA, MINÄ NUHTELEN JA KURITAN; AHKEROITSE SIIS JA TEE PARANNUS! TÄMÄ ON JUMALAN TODELLISTA RAKKAUTTA! HERRA ARMOSSAAN EKSYNEITÄKIN TAHTOO VIELÄ OIKEALLE TIELLE JOHDATTAA ENNENKUIN ON LIIAN MYÖHÄISTÄ…TÄMÄ ON TODELLISTA RAKKAUTTA KUN HERRA MEITÄ KEHOITTAA JA KURITTAA JA NUHTELEE, MUTTA MYÖS LOHDUTTAA JA ROHKAISEE…EI KATSOTA HERRAN SANAA YLEN, VAAN OTETAAN VAARI SIITÄ MITÄ HERRA SEURAKUNNILLE JA YKSILÖUSKOVILLE TAHTOO SANOA…ARMOSTA, AAMEN!

Parannuksen soveliaita hedelmiä

MATT3:1-10

 Niinä päivinä tuli Johannes Kastaja ja saarnasi Juudean erämaassa
2 ja sanoi: ”Tehkää parannus, sillä taivasten valtakunta on tullut lähelle”.
3 Sillä hän on se, josta profeetta Esaias puhuu sanoen: ”Huutavan ääni kuuluu erämaassa: ’Valmistakaa Herralle tie, tehkää polut hänelle tasaisiksi’.”
4 Ja Johanneksella oli puku kamelinkarvoista ja vyötäisillään nahkavyö; ja hänen ruokanaan oli heinäsirkat ja metsähunaja.
5 Silloin vaelsi hänen tykönsä Jerusalem ja koko Juudea ja kaikki Jordanin ympäristö,
6 ja hän kastoi heidät Jordanin virrassa, kun he tunnustivat syntinsä.
7 Mutta nähdessään paljon fariseuksia ja saddukeuksia tulevan kasteelle hän sanoi heille: ”Te kyykäärmeitten sikiöt, kuka on neuvonut teitä pakenemaan tulevaista vihaa?
8 Tehkää sentähden parannuksen soveliaita hedelmiä,
9 Älkääkä luulko saattavanne sanoa mielessänne: ’Onhan meillä isänä Aabraham’; sillä minä sanon teille, että Jumala voi näistä kivistä herättää lapsia Aabrahamille.
10 Jo on kirves pantu puitten juurelle; jokainen puu, joka ei tee hyvää hedelmää, siis hakataan pois ja heitetään tuleen.

TEHKÄÄ SENTÄHDEN PARANNUKSEN SOVELIAITA HEDELMIÄ…TODELLINEN, AITO USKOONTULO VAATII TODELLISTA PARANNUKSEN TEKOA…SELLAINEN PINTAPUOLINEN PARANNUKSENTEKO EI JUMALALLE RIITÄ…

LUUK11:37-52

Hänen näin puhuessaan pyysi eräs fariseus häntä luoksensa aterioimaan; niin hän meni sinne ja asettui aterialle. 38 Mutta kun fariseus näki, ettei hän peseytynyt ennen ateriaa, ihmetteli hän. 39 Silloin Herra sanoi hänelle: ”Kyllä te, fariseukset, puhdistatte maljan ja vadin ulkopuolen, mutta sisäpuoli teissä on täynnä ryöstöä ja pahuutta. 40 Te mielettömät, eikö se, joka on tehnyt ulkopuolen, ole tehnyt sisäpuoltakin? 41 Mutta antakaa almuksi se, mikä sisällä on; katso, silloin kaikki on teille puhdasta. 42 Mutta voi teitä, te fariseukset, kun te annatte kymmenykset mintuista ja ruuduista ja kaikenlaisista vihanneksista, mutta sivuutatte oikeuden ja Jumalan rakkauden! Näitä olisi tullut noudattaa eikä noitakaan laiminlyödä. 43 Voi teitä, te fariseukset, kun te rakastatte etumaista istuinta synagoogissa ja tervehdyksiä toreilla! 44 Voi teitä, kun te olette niinkuin merkittömät haudat, joiden päällitse ihmiset kävelevät niistä tietämättä!” 45 Silloin eräs lainoppineista rupesi puhumaan ja sanoi hänelle: ”Opettaja, kun noin puhut, niin sinä häpäiset myös meitä”. 46 Mutta hän sanoi: ”Voi teitäkin, te lainoppineet, kun te sälytätte ihmisten päälle vaikeasti kannettavia taakkoja ettekä itse sormellannekaan koske niihin taakkoihin! 47 Voi teitä, kun te rakennatte profeettain hautakammioita, ja teidän isänne ovat heidät tappaneet! 48 Näin te siis olette isäinne tekojen todistajia ja suostutte niihin: sillä he tappoivat profeetat, ja te rakennatte niille hautakammioita. 49 Sentähden Jumalan viisaus sanookin: ’Minä lähetän heille profeettoja ja apostoleja, ja muutamat niistä he tappavat ja toisia vainoavat, 50 että tältä sukukunnalta vaadittaisiin kaikkien profeettain veri, mikä on vuodatettu maailman perustamisesta asti, 51 hamasta Aabelin verestä Sakariaan vereen saakka, hänen, joka surmattiin alttarin ja temppelin välillä’. Niin, minä sanon teille, se pitää tältä sukukunnalta vaadittaman. 52 Voi teitä, te lainoppineet, kun te olette vieneet tiedon avaimen! Itse te ette ole menneet sisälle, ja sisälle meneviä te olette estäneet.”

2KOR5:12

Emme nyt taas suosittele itseämme teille, vaan tahdomme antaa teille aihetta kerskata meistä, että teillä olisi mitä vastata niille, jotka kerskaavat siitä, mikä silmään näkyy, eikä siitä, mikä sydämessä on.

FARISEUSTEN PARANNUS OLI PELKÄSTÄÄN ULKONAISTA…IKÄÄNKUIN KAUNISTELTIIN IHMISTEN SILMISSÄ OMAA ULKONAISTA VAELLUSTA…MUTTA JUMALA NÄKEE IHMISTEN SYDÄMEEN…OIKEA PARANNUKSENTEKO LÄHTEE SYDÄMESTÄ…ANTAKAA ALMUKSI SE MIKÄ SISÄLLÄ ON, KATSO, SILLOIN KAIKKI ON TEILLE PUHDASTA…

TIIT1:15-16

 Kaikki on puhdasta puhtaille; mutta saastaisille ja uskottomille ei mikään ole puhdasta, vaan heidän sekä mielensä että omatuntonsa on saastainen. 16 He väittävät tuntevansa Jumalan, mutta teoillaan he hänet kieltävät, sillä he ovat inhottavia ja tottelemattomia ja kaikkiin hyviin tekoihin kelvottomia.

KUN IHMINEN TEKEE TODELLISEN PARANNUKSEN SYDÄMESSÄÄN, SE RUPEAA VAIKUTTAMAAN MYÖS ULKONAISIIN TEKOIHIN…ENSIN SISÄPUOLI PUHTAAKSI, JA SEN JÄLKEEN ULKOPUOLIKIN ALKAA PUHDISTUA…SEN TAKIA ME EI IKINÄ VOIDA SANOA IHMISESTÄ ONKO HÄN AIDOSTI USKOSSA VAI EI…KOSKA ENSIN JUMALA PUHDISTAA IHMISEN SISIMMÄN PUHTAAKSI VERELLÄNSÄ, JA PIKKUHILJAA AITO PARANNUS RUPEAA VAIKUTTAMAAN MYÖS ULKONAISIIN TEKOIHIN…

MATT12:33-35

 Joko tehkää puu hyväksi ja sen hedelmä hyväksi, tahi tehkää puu huonoksi ja sen hedelmä huonoksi; sillä hedelmästä puu tunnetaan. 34 Te kyykäärmeitten sikiöt, kuinka te saattaisitte hyvää puhua, kun itse olette pahoja? Sillä sydämen kyllyydestä suu puhuu. 35 Hyvä ihminen tuo hyvän runsaudesta esille hyvää, ja paha ihminen tuo pahan runsaudesta esille pahaa.

KUN IHMINEN ON TEHNYT AIDON PARANNUKSEN JA TULLUT JEESUKSEEN USKOVAKSI, SEN JÄLKEEN PYHÄ HENKI TULEE IHMISEN SISIMPÄÄN JA RUPEAA MUUTTAMAAN IHMISTÄ SISÄLTÄ PÄIN…JA PIKKUHILJAA SE RUPEAA VAIKUTTAMAAN MYÖS IHMISEN ULKONAISIIN TEKOIHIN…IHMISESSÄ RUPEAA NÄKYMÄÄN PARANNUKSEN SOVELIAITA HEDELMIÄ JOSSA HÄNEN AITO KÄÄNTYMYKSENSÄ NÄKYY…

APT26:19-20

 Sentähden, kuningas Agrippa, minä en voinut olla tottelematta taivaallista näkyä, 20 vaan saarnasin ensin sekä Damaskon että Jerusalemin asukkaille, ja sitten koko Juudean maalle ja pakanoille parannusta ja kääntymystä Jumalan puoleen, ja että he tekisivät parannuksen soveliaita tekoja.

ETTÄ HE TEKISIVÄT PARANNUKSEN SOVELIAITA TEKOJA…NYKYAIKANA ON PALJON VALLALLA SELLAISTA TOIMINTAA JOSSA IHMISTEN KÄÄNTYMYS JEESUKSEN PUOLEEN EI OIKEIN MILLÄÄN MUOTOA TAHDO NÄKYÄ IHMISEN ELÄMÄSSÄ…SANA SANOO:

JAAK2:12-26

 Puhukaa niin ja tehkää niin kuin ne, jotka vapauden laki on tuomitseva. 13 Sillä tuomio on laupeudeton sille, joka ei ole laupeutta tehnyt; laupeudelle tuomio koituu kerskaukseksi. 14 Mitä hyötyä, veljeni, siitä on, jos joku sanoo itsellään olevan uskon, mutta hänellä ei ole tekoja? Ei kaiketi usko voi häntä pelastaa? 15 Jos veli tai sisar on alaston ja jokapäiväistä ravintoa vailla 16 ja joku teistä sanoo heille: ”Menkää rauhassa, lämmitelkää ja ravitkaa itsenne”, mutta ette anna heille ruumiin tarpeita, niin mitä hyötyä siitä on? 17 Samoin uskokin, jos sillä ei ole tekoja, on itsessään kuollut. 18 Joku ehkä sanoo: ”Sinulla on usko, ja minulla on teot”; näytä sinä minulle uskosi ilman tekoja, niin minä teoistani näytän sinulle uskon. 19 Sinä uskot, että Jumala on yksi. Siinä teet oikein; riivaajatkin sen uskovat ja vapisevat. 20 Mutta tahdotko tietää, sinä turha ihminen, että usko ilman tekoja on voimaton? 21 Eikö Aabraham, meidän isämme, tullut vanhurskaaksi teoista, kun vei poikansa Iisakin uhrialttarille? 22 Sinä näet, että usko vaikutti hänen tekojensa mukana, ja teoista usko tuli täydelliseksi; 23 ja niin toteutui Raamatun sana: ”Aabraham uskoi Jumalaa, ja se luettiin hänelle vanhurskaudeksi”, ja häntä sanottiin Jumalan ystäväksi. 24 Te näette, että ihminen tulee vanhurskaaksi teoista eikä ainoastaan uskosta. 25 Eikö samoin myös portto Raahab tullut vanhurskaaksi teoista, kun hän otti lähettiläät luokseen ja päästi heidät toista tietä pois? 26 Sillä niinkuin ruumis ilman henkeä on kuollut, niin myös usko ilman tekoja on kuollut.

OIKEA, AITO PARANNUS JA AITO KÄÄNTYMYS JEESUKSEN PUOLEEN RUPEAA VÄISTÄMÄTTÄ JOSSAIN VAIHEESSA VAIKUTTAMAAN IHMISEN ULKONAISIINKIN TEKOIHIN JA HENGEN HEDELMÄN NÄKYMISEEN IHMISEN ELÄMÄSSÄ…MUTTA ME EI TIETYSTI AINA VOIDA SANOA ONKO IHMINEN AIDOSTI USKOSSA VAI EI MUTTA ON TODELLA TÄRKEÄÄ ETTÄ MEIDÄN USKOMME OLISI SELLAINEN JOKA RUPEAISI MYÖS JOSSAIN VAIHEESSA NÄKYMÄÄN MEIDÄN TEOISSA JA ENNENKAIKKEA HENGEN HEDELMÄSSÄ…MUTTA MUISTETAAN ETTÄ HENGEN HEDELMÄ KASVAA PIKKUHILJAA….ETTÄ EI HEDELMÄ HETKESSÄ KASVA ISOKSI VAAN PIKKUHILJAA PÄIVÄ PÄIVÄLTÄ KUN JEESUSTA SEURAAMME…MUTTA TUNTUU ETTÄ NYKYAIKANA ON PALJON SIELULLISUUTTA USKOVIEN JOUKOSSA JONKA VOIMASTA EI HENGEN HEDELMÄ VOI KASVAA…MINKÄTAKIA NÄIN?

JUUD1:3-19

 Rakkaani! Kun minulla on ollut harras halu kirjoittaa teille yhteisestä pelastuksestamme, tuli minulle pakko kirjoittaa ja kehoittaa teitä kilvoittelemaan sen uskon puolesta, joka kerta kaikkiaan on pyhille annettu. 4 Sillä teidän keskuuteenne on pujahtanut eräitä ihmisiä, joiden jo aikoja sitten on kirjoitettu tulevan tähän tuomioon, jumalattomia, jotka kääntävät meidän Jumalamme armon irstaudeksi ja kieltävät meidän ainoan valtiaamme ja Herramme, Jeesuksen Kristuksen. 5 Vaikka jo kerran olette saaneet tietää kaiken, tahdon kuitenkin muistuttaa teitä siitä, että Herra, joka oli pelastanut kansan Egyptistä, toisella kertaa hukutti ne, jotka eivät uskoneet; 6 ja että hän ne enkelit, jotka eivät säilyttäneet valta-asemaansa, vaan jättivät oman asumuksensa, pani pimeyteen iankaikkisissa kahleissa säilytettäviksi suuren päivän tuomioon; 7 samoin kuin Sodoma ja Gomorra ja niiden ympärillä olevat kaupungit, jotka samalla tavalla kuin nekin harjoittivat haureutta ja eksyivät luonnottomiin lihanhimoihin, ovat varoittavana esimerkkinä, kärsiessään iankaikkisen tulen rangaistusta. 8 Yhtäkaikki nämä uneksijat samoin saastuttavat lihan; he halveksivat herrautta, herjaavat kirkkauden henkiolentoja. 9 Mutta ei ylienkeli Miikaelkaan, kun riiteli ja väitteli perkeleen kanssa Mooseksen ruumiista, rohjennut lausua herjaavaa tuomiota, vaan sanoi: ”Rangaiskoon sinua Herra!” 10 Nämä sitävastoin herjaavat sitä, mitä eivät tunne; mutta minkä he järjettömäin eläinten tavoin luonnostaan ymmärtävät, sillä he turmelevat itsensä. 11 Voi heitä, sillä he kulkevat Kainin tietä ja heittäytyvät palkan tähden Bileamin eksytykseen ja hukkuvat niskoitteluunsa niinkuin Koora! 12 He likapilkkuina teidän rakkausaterioillanne julkeasti kemuilevat ja itseään kestitsevät. He ovat vedettömiä, tuulten ajeltavia pilviä, paljaita, syksyisiä puita, hedelmättömiä, kahdesti kuolleita, juurineen maasta reväistyjä, 13 rajuja meren aaltoja, jotka vaahtoavat omia häpeitään, harhailevia tähtiä, joille pimeyden synkeys ikuisiksi ajoiksi on varattu. 14 Heistäkin Eenok, Aadamista seitsemäs, on ennustanut, sanoen: ”Katso, Herra tulee tuhannen tuhansine pyhinensä 15 tuomitsemaan kaikkia ja rankaisemaan kaikkia jumalattomia kaikista heidän jumalattomista teoistansa, joita he jumalattomuudessaan ovat tehneet, ja kaikesta julkeasta, mitä nuo jumalattomat syntiset ovat häntä vastaan puhuneet”. 16 He ovat napisijoita, kohtalonsa nurkujia ja vaeltavat himojensa mukaan; heidän suunsa puhuu pöyhkeitä, ja he mielistelevät ihmisiä oman etunsa tähden. 17 Mutta te, rakkaani, muistakaa nämä sanat, mitkä meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen apostolit ovat edeltäpäin puhuneet, 18 sanoen teille: ”Viimeisenä aikana tulee pilkkaajia, jotka vaeltavat jumalattomuutensa himojen mukaan”. 19 Nämä juuri saavat aikaan hajaannusta, he ovat sielullisia, henkeä heillä ei ole.

HE OVAT SIELULLISIA, HENKEÄ HEILLÄ EI OLE….SIELULLISUUS EI VOI TUOTTAA HENGEN HEDELMÄÄ…AINOASTAAN JUMALAN HENKI VOI MEISSÄ KASVATTAA AITOA HEDELMÄÄ…KUN ME OLLAAN SAATU TULLA AITOON USKOON, HENGEN HEDELMÄ RUPEAA MEISSÄ KASVAMAAN TERVEELLÄ TAVALLA JA JUMALAN EDELTÄVALMISTETUT HYVÄT TYÖTKIN SAAVAT MEIDÄN KAUTTAMME TUOTTAA JUMALALLE KUNNIAA…MUTTA ON ELINTÄRKEÄÄ ETTÄ ME LOPPUUN SAAKKA KILVOITTELEMME JA RIIPUMME JEESUKSESSA…MUUTEN LIHAN TEOT RUPEAVAT MEISSÄ SAAMAAN VALTAA JA ON JOPA UHKANA ETTÄ AJAUDUMME POIS JEESUKSEN YHTEYDESTÄ…JA ON VAARANA ETTÄ JOUDUMME EKSYKSIIN, POIS RAITTIISTA PYHÄN HENGEN TOIMINNASTA…

JES1LUKU

Jesajan, Aamoksen pojan, näky, jonka hän näki Juudasta ja Jerusalemista Ussian, Jootamin, Aahaan ja Hiskian, Juudan kuningasten, päivinä. 2 Kuulkaa, taivaat, ota korviisi, maa, sillä Herra puhuu: Minä kasvatin lapsia, sain heidät suuriksi, mutta he luopuivat minusta. 3 Härkä tuntee omistajansa ja aasi isäntänsä seimen; mutta Israel ei tunne, minun kansani ei ymmärrä. 4 Voi syntistä sukua, raskaasti rikkonutta kansaa, pahantekijäin siementä, kelvottomia lapsia! He ovat hyljänneet Herran, pitäneet Israelin Pyhää pilkkanansa, he ovat kääntyneet pois. 5 Mihin pitäisi teitä vielä lyödä, kun yhä jatkatte luopumustanne? Koko pää on kipeä, koko sydän sairas. 6 Kantapäästä kiireeseen asti ei ole tervettä paikkaa, ainoastaan haavoja, mustelmia ja vereksiä lyömiä, joita ei ole puserrettu, ei sidottu eikä öljyllä pehmitetty. 7 Teidän maanne on autiona, teidän kaupunkinne ovat tulella poltetut; teidän peltojanne syövät muukalaiset silmäinne edessä; ne ovat autioina niinkuin ainakin muukalaisten hävittämät. 8 Jäljellä on tytär Siion yksinänsä niinkuin maja viinitarhassa, niinkuin lehvämaja kurkkumaassa, niinkuin saarrettu kaupunki. 9 Ellei Herra Sebaot olisi jättänyt meistä jäännöstä, olisi meidän käynyt pian kuin Sodoman, olisimme tulleet Gomorran kaltaisiksi. 10 Kuulkaa Herran sana, te Sodoman päämiehet, ota korviisi meidän Jumalamme opetus, sinä Gomorran kansa. 11 Mitä ovat minulle teidän paljot teurasuhrinne? sanoo Herra. Minä olen kyllästynyt oinas-polttouhreihin ja juottovasikkain rasvaan. Mullikkain, karitsain ja kauristen vereen minä en mielisty. 12 Kun te tulette minun kasvojeni eteen, kuka sitä teiltä vaatii-minun esikartanoitteni tallaamista? 13 Älkää enää tuoko minulle turhaa ruokauhria; suitsutus on minulle kauhistus. En kärsi uuttakuuta enkä sapattia, en kokouksen kuuluttamista, en vääryyttä ynnä juhlakokousta. 14 Minun sieluni vihaa teidän uusiakuitanne ja juhla-aikojanne; ne ovat käyneet minulle kuormaksi, jota kantamaan olen väsynyt. 15 Kun te ojennatte käsiänne, minä peitän silmäni teiltä; vaikka kuinka paljon rukoilisitte, minä en kuule: teidän kätenne ovat verta täynnä. 16 Peseytykää, puhdistautukaa; pankaa pois pahat tekonne minun silmäini edestä, lakatkaa pahaa tekemästä. 17 Oppikaa tekemään hyvää; harrastakaa oikeutta, ojentakaa väkivaltaista, hankkikaa orvolle oikeus, ajakaa lesken asiaa. 18 Niin tulkaa, käykäämme oikeutta keskenämme, sanoo Herra. Vaikka teidän syntinne ovat veriruskeat, tulevat ne lumivalkeiksi; vaikka ne ovat purppuranpunaiset, tulevat ne villanvalkoisiksi. 19 Jos suostutte ja olette kuuliaiset, niin te saatte syödä maan hyvyyttä; 20 mutta jos vastustatte ja niskoittelette, niin miekka syö teidät. Sillä Herran suu on puhunut. 21 Voi, kuinka onkaan portoksi tullut uskollinen kaupunki! Se oli täynnä oikeutta, siellä asui vanhurskaus, mutta nyt murhamiehet. 22 Sinun hopeasi on kuonaksi käynyt, jaloviinisi vedellä laimennettu. 23 Sinun päämiehesi ovat niskureita ja varkaiden tovereita; kaikki he lahjuksia rakastavat ja palkkoja tavoittelevat; eivät he hanki orvolle oikeutta, lesken asia ei pääse heidän eteensä. 24 Sentähden sanoo Herra, Herra Sebaot, Israelin Väkevä: Voi! Minä viihdytän vihani vastustajissani, minä kostan vihollisilleni; 25 minä käännän käteni sinua vastaan ja puhdistan sinusta kuonan niinkuin lipeällä ja poistan sinusta kaiken lyijyn. 26 Ja minä palautan sinun tuomarisi muinaiselleen ja sinun neuvonantajasi sellaisiksi, kuin alkuaan olivat. Sitten sinua kutsutaan ”vanhurskauden linnaksi”, ”uskolliseksi kaupungiksi”. 27 Siion lunastetaan oikeudella ja sen kääntyneet vanhurskaudella. 28 Mutta luopiot ja syntiset saavat kaikki turmion, ja ne, jotka hylkäävät Herran, hukkuvat. 29 Sillä he saavat häpeän niistä tammista, joita te himoitsitte, ja pettymyksen puutarhoista, jotka te valitsitte. 30 Sillä teidän käy kuin tammen, jonka lehdet lakastuvat, ja kuin puutarhan, joka on vailla vettä. 31 Ja mahtaja tulee rohtimeksi ja hänen tekonsa kipinäksi, ja molemmat palavat yhdessä, eikä ole sammuttajaa.

ETTÄ ON ELINTÄRKEÄÄ ETTÄ ME OTAMME TÄMÄN KILVOITUKSEN TOSISSAMME! ME ELETÄÄN MAAILMANAJAN LOPPUHETKIÄ, JA TAISTELU SIELUISTA KÄY TODELLA KOVANA! MEIDÄN TÄYTYY OLLA TOSISSAMME ETTÄ EI VELTOSTUTA HENGELLISESSÄ ELÄMÄSSÄMME JA ETTÄ EI AJAUDUTA JEESUKSESTA POIS MINKÄÄN ASIAN TÄHDEN! ON ELINTÄRKEÄ ETTÄ JAKSAMME LOPPUUN ASTI TAISTELLA JUMALAN VOIMASSA…JAKSAMME RUKOILLA, LUKEA JUMALAN SANAA, TEHDÄ PARANNUSTA PÄIVITTÄIN, ANTAA ANTEEKSI MEITÄ VASTAAN RIKKONEILLE, ETSIÄ JUMALAN TAHTOA ALATI YMS…MUTTA MUISTETAAN ETTÄ MEIDÄN EI TARVII OMISSA VOIMISSA TAISTELLA…JEESUS MEILLE VOIMAN ANTAA JOKA PÄIVÄLLE! EI LUOVUTA HÄNESTÄ MISTÄÄN HINNASTA, MINKÄÄN ASIAN TAKIA! HÄN LUPAA MEISTÄ HUOLEN PITÄÄ KUN HÄNEEN TURVAAMME KOKO SYDÄMESTÄMME…JA HÄN MEISSÄ SAA AIKAAN AITOA HENGEN HEDELMÄÄ JA AITOJA JUMALAN TEKOJA…ARMOSTA,AAMEN…

HEBR6:1-12

 Jättäkäämme sentähden Kristuksen opin alkeet ja pyrkikäämme täydellisyyteen, ryhtymättä taas uudestaan laskemaan perustusta: parannusta kuolleista töistä ja uskoa Jumalaan, 2 oppia kasteista ja kätten päällepanemisesta, kuolleitten ylösnousemisesta ja iankaikkisesta tuomiosta. 3 Ja niin me tahdomme tehdä, jos vain Jumala sallii. 4 Sillä mahdotonta on niitä, jotka kerran ovat valistetut ja taivaallista lahjaa maistaneet ja Pyhästä Hengestä osallisiksi tulleet 5 ja maistaneet Jumalan hyvää sanaa ja tulevan maailmanajan voimia, 6 ja sitten ovat luopuneet-taas uudistaa parannukseen, he kun jälleen itsellensä ristiinnaulitsevat Jumalan Pojan ja häntä julki häpäisevät. 7 Sillä maa, joka särpii sisäänsä sen päälle usein tulevan sateen ja kantaa kasvun hyödyksi niille, joita varten sitä viljelläänkin, saa siunauksen Jumalalta; 8 mutta se, joka tuottaa orjantappuroita ja ohdakkeita, on kelvoton ja lähellä kirousta, ja sen loppu on, että se poltetaan. 9 Mutta teistä, rakkaat, uskomme sitä, mikä on parempaa ja mikä koituu teille pelastukseksi-vaikka puhummekin näin. 10 Sillä Jumala ei ole väärämielinen, niin että hän unhottaisi teidän työnne ja rakkautenne, jota olette osoittaneet hänen nimeänsä kohtaan, kun olette palvelleet pyhiä ja vielä palvelette. 11 Mutta me halajamme sitä, että kukin teistä osoittaa samaa intoa, säilyttääkseen toivon varmuuden loppuun asti, 12 ettette kävisi veltoiksi, vaan että teistä tulisi niiden seuraajia, jotka uskon ja kärsivällisyyden kautta perivät sen, mikä luvattu on.

ILM2:24-28

 Mutta teille muille Tyatirassa oleville, kaikille, joilla ei ole tätä oppia, teille, jotka ette ole tulleet tuntemaan, niinkuin ne sanovat, saatanan syvyyksiä, minä sanon: en minä pane teidän päällenne muuta kuormaa; 25 pitäkää vain, mitä teillä on, siihen asti kuin minä tulen. 26 Ja joka voittaa ja loppuun asti ottaa minun teoistani vaarin, sille minä annan vallan hallita pakanoita, 27 ja hän on kaitseva heitä rautaisella valtikalla, niinkuin saviastiat heidät särjetään-niinkuin minäkin sen vallan Isältäni sain- 28 ja minä annan hänelle kointähden.

1KOR16:13-14

 Valvokaa, pysykää lujina uskossa, olkaa miehuulliset, olkaa väkevät. 14 Kaikki, mitä teette, tapahtukoon rakkaudessa.

LUUK21:34-36

 Mutta pitäkää vaari itsestänne, ettei teidän sydämiänne raskauta päihtymys ja juoppous eikä elatuksen murheet, niin että se päivä yllättää teidät äkkiarvaamatta 35 niinkuin paula; sillä se on saavuttava kaikki, jotka koko maan päällä asuvat. 36 Valvokaa siis joka aika ja rukoilkaa, että saisitte voimaa paetaksenne tätä kaikkea, mikä tuleva on, ja seisoaksenne Ihmisen Pojan edessä.”

ILM22:10-12

 Ja hän sanoi minulle: ”Älä lukitse tämän kirjan profetian sanoja; sillä aika on lähellä. 11 Vääryyden tekijä tehköön edelleen vääryyttä, ja joka on saastainen, saastukoon edelleen, ja joka on vanhurskas, tehköön edelleen vanhurskautta, ja joka on pyhä, pyhittyköön edelleen. 12 Katso, minä tulen pian, ja minun palkkani on minun kanssani, antaakseni kullekin hänen tekojensa mukaan.